Pentti Tuominen
Pentti Arnold Tuominen (2. helmikuuta 1920 Kuorevesi – 24. lokakuuta 1995 Helsinki) oli suomalainen oopperalaulaja, äänialaltaan basso.
Tuominen kuului Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan. Hän esiintyi lisäksi ainakin viidessä pitkässä elokuvassa 1950- ja 1960-luvulla sekä monissa tv-elokuvissa ja -sarjoissa. Tuominen oli muutamaan otteeseen Kauko Käyhkön sijaisena Kipparikvartetissa yhtyeen toisena bassona, ja hän esiintyi useiden tanssiorkestereiden kuten Dallapén solistina. Hän myös ohjasi kaksi Keravan oopperayhdistyksen tuotantoa 1970- ja 1980 luvun vaihteessa (Gaetano Donizettin Yökello ja Pietro Mascagnin Cavalleria Rusticana).
Tuominen teki 1940-luvun lopulta lähtien monia levytyksiä, joissa hän esiintyi usein salanimellä Aarno Aava. Oikealla nimellään hän levytti esimerkiksi Helsingin Teatteriorkesterin jousiston kanssa muutaman levyn 1950-luvulla. Humppa-Veikot -yhtyeen kanssa Tuominen levytti 1970-luvulla muun muassa tunnetun kappaleen Espanjatar olen sorja.
Tuominen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1975.[1]
Tuominen on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle Tampereelle.[2]
Lähteet
muokkaa- Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 448. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5
- Pentti Tuomisen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- Pentti Tuominen Elonetissä.
- Kipparikvartetti. (pomus.net)
- Keravan Ooppera 1977–2005
- Dallapén historiaa 14.2.1978 lähtien vuoteen 2005
- Musiikin salanimet (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
muokkaa- ↑ Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat aakkosjärjestyksessä - Ritarikunnat ritarikunnat.fi. 9.10.2020. Viitattu 20.1.2022.
- ↑ Tampereen seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 26.2.2024.
Aiheesta muualla
muokkaa- Pentti Tuominen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)