Paskakaupunni

oululainen kulttuurialan yhdistys

Paskakaupunni ry on oululainen kulttuurialan yhdistys. Se on perustettu vuonna 2006[1] ja yhdistysrekisteriin Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi sen helmikuussa 2007. Yhdistyksen nimeä ei hyväksytty ensimmäisellä kerralla, sillä PRH piti sitä hyvän tavan vastaisena, mutta yhdistyksen vastineen ja nimen puolesta järjestetyn adressin jälkeen yhdistyksen nimi hyväksyttiin yhdistysrekisteriin.

Yhdistyksen tarkoituksena on toteuttaa ja edistää paikallistason toimintaa yhteistyössä muiden oululaisten kulttuuriyhdistysten, oppilaitosten ja kulttuurialan toimijoiden kanssa. Yhdistys järjestää Oulussa erilaisia kulttuuri -ja mediatapahtumia, kuten konsertteja, taide- ja valokuvanäyttelyitä, teatteritapahtumia, työpajoja sekä luentotilaisuuksia ja opintopiirejä.

Nimen alkuperä

muokkaa
 
Paska kaupunni -graffiti Uusikatu 22:ssa

Paskakaupunni-nimi yhdistykselle valittiin Oulussa osoitteessa Uusikatu 22 olevan "Paska kaupunni" -graffitin mukaisesti. Graffiti ilmestyi seinään jossain vaiheessa 1980-lukua ja se lienee syntynyt Kauko Röyhkän Paska kaupunki (1986) -laulun innoittamana. Graffiti on tämän jälkeen poistettu lukuisia kertoja, mutta se on aina ilmestynyt uudelleen samalle paikalle. Seinän omistava taloyhtiö on jopa harkinnut graffitin kehystämistä tai suojelemista muilla keinoilla.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Laura Myllykoski: Paska haisee ja banjot soi. Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri, 2011, nro 1. Oulu: Oulun yliopiston ylioppilaskunta. ISSN 1798-9922 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.7.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Paska kaupunni -teksti kelpaisi kehystettäväksi Kaleva.fi. Viitattu 5.1.2017.