Partahylje
Partahylje (Erignathus barbatus) on suurin Pohjoisen jäämeren alueella esiintyvä hylkeiden heimoon kuuluva laji.[4] Se on sukunsa ainoa laji, ja se jaetaan kahteen alalajiin, jotka ovat Atlantilla elävä nimialalaji Erignathus barbatus barbatus ja Länsi-Kanadan ja Siperian välisellä alueella tavattava Erignathus barbatus nautica.[3][5] Suvun nimi Erignathus juontaa juurensa kreikan kielen sanoista eri ja gnathos, jotka viittaavat lajin raskastekoiseen leukaan. Lajinimi barbatus tarkoittaa partaa ja viittaa partahylkeelle ominaisiin runsaisiin viiksiin.
| Partahylje | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Alalahko: | Caniformia |
| Heimo: | Hylkeet Phocidae |
| Suku: |
Erignathus Gill, 1866 |
| Laji: | barbatus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Erignathus barbatus |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Partahylkeen levinneisyys |
|
| Alalajit [3] | |
|
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
muokkaa
Partahylkeen pituus on 2,1–2,4 metriä ja paino 200–250 kg, jopa 360 kg.[6] Urokset ja naaraat ovat suunnilleen saman kokoisia. Ohotanmeren alueen yksilöt ovat keskimääräistä pienempiä, sillä ne ovat enintään 200 cm:n mittaisia ja painavat vain 190 kilogrammaa.[5] Partahylkeen ruumiin rasvapitoisuus on 30–40 prosenttia.
Partahylkeiden väritys vaihtelee hopeanharmaasta tummanruskeaan. Varsinkin poikasilla on selässä joskus muutamia vaaleita täpliä.[5] Pää on pieni suhteessa muuhun vartaloon, ja viikset ovat pitkät. Leuat ovat pitkät, mutta hampaat ovat surkastuneet ja voivat puuttua vanhoilta yksilöitä kokonaan.[5] Partahylkeillä on, toisin kuin muilla hylkeillä, neljä nänniä.[4]
Levinneisyys ja elinympäristö
muokkaaPartahylje elää lähinnä Jäämeren alueella, mutta sitä tavataan myös Ohotanmerellä, Beringinmerellä ja Atlantin ja Tyynenmeren pohjoisosissa[1] ja satunnaisesti muun muassa Saksassa, Britanniassa ja Espanjassa[1]. Partahylkeitä on tavattu myös Suomen luovutettuihin alueisiin kuuluvassa Petsamossa.[7]
Partahylje elää suhteellisen matalissa vesissä.[5] Lajin yksilöt lepäilevät yleensä jäälautoilla, mutta toisinaan myös rannoilla.[5]
Lisääntyminen ja elinkaari
muokkaaParitteluaikana partahyljeurokset kosiskelevat naaraita päästämällä veden alla laulavaa ääntä.[5] Partahylkeet synnyttävät keväällä, Pohjois-Kanadassa toukokuussa, etelämpänä Alaskassa jo maaliskuun puolivälissä.[5] Kantoaika on yhdeksän kuukautta, ja poikaset syntyvät yleensä pienille jäälautoille. Poikaset ovat syntyessään keskimäärin 1,3 metriä pitkiä ja painavat 34 kilogrammaa.[6] Ne pystyvät sukeltamaan melkein heti syntymän jälkeen ja kykenevät pysyttelemään 75 metrin syvyydessä viiden minuutin ajan jo alle viikon ikäisinä.[8] Emo huolehtii poikasestaan 18–24 päivää, ja poikasen paino nousee nopeasti.[6]
Naaraat saavuttavat sukukypsyyden 3–8-vuotiaina ja urokset 5–7 vuoden iässä.[6][5] Naaras synnyttää ensimmäisen kerran yleensä 6,5–7,2-vuotiaana.[5] Partahylkeet elävät yleensä noin 25 vuotta, mutta pisimpään elänyt yksilö kuoli 31-vuotiaana.[6][9] Naaraat ovat pitkäikäisempiä kuin urokset.[5]
Ravinto
muokkaaPartahylje saalistaa merenpohjan tuntumasta pieniä eläimiä, kuten simpukoita, mustekaloja, merimakkaroita[5] ja kaloja, etenkin turskakaloja. Saalistussyvyys on yleensä korkeintaan 200 metriä.[4]
Uhat
muokkaaAlaskan alueella on aikaisemmin arvioitu olleen 250 000–300 000 yksilöä. Nykyään partahylkeiden määrästä ei ole tietoa.[10] Partahyljettä saalistavat jääkarhut, miekkavalaat, ihmiset ja joskus mursut.[4] Partahylkeet lepäävät yleensä jäällä lähellä railoa tai reikää, jotta ne voivat paeta uhkaa nopeasti.[4] Ihmiset saalistavat partahyljettä ruoan, nahan ja siitä saatavan traanin vuoksi. Beringinmerellä E. b. nautica -alalajia metsästetään vuosittain 1 500–2 000 yksilöä.[8] Erityisesti partahylkeitä metsästävät venäläiset ja Amerikan alkuperäisasukkaat.[10] Hylkeiden nahkaa käytetään umiakkien valmistukseen.[4] Partahylkeitä uhkaa muun muassa ilmastonmuutoksesta johtuva merijään katoaminen.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Kovacs, K. & Lowry, L. (IUCN SSC Pinniped Specialist Group): Erignathus barbatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Erignathus Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 30.6.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Erignathus barbatus Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 30.6.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Bearded Seal: Wildlife Notebook Series - Alaska Department of Fish and Game Alaska Department of Fish and Game. Viitattu 14.6.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Macdonald, David: Nisäkkäät 1, s. 269. (Maailman eläimet -sarjan 1. osa) Suomentanut Nurminen, Matti. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8
- ↑ a b c d e SCS: Bearded Seal (Erignathus barbatus) Seal Conservation Society. Arkistoitu 10.3.2010. Viitattu 26.6.2010. (englanniksi)
- ↑ Suomessa tavatut nisäkäslajit (V5.0 - 25.11.1997) Suomen Nisäkästieteellinen Seura ry. Arkistoitu 8.3.2012. Viitattu 28.6.2010.
- ↑ a b Bearded Seal, Erignathus barbatus at MarineBio.org MarineBio.org. Viitattu 26.6.2010. (englanniksi)
- ↑ Longevity, ageing, and life history of Erignathus barbatus Genomics.senescence.info. AnAge. Viitattu 3.7.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Bearded Seal (Erignathus barbatus) - Office of Protected Resources - NOAA Fisheries NOAA Fisheries. Viitattu 26.6.2010. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- ARKive: Bearded seal (Erignathus barbatus) (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Animal Diversity Web (englanniksi)
- Encyclopedia of Life: Erignathus barbatus (luettu 3.7.2010) (englanniksi)