Parnasso 1951–2011

Parnasso 1951–2011: Kirjallisuuslehden kuusi vuosikymmentä on Matti Suurpään kirjoittama kirjallisuuslehti Parnasson 60-vuotishistoriikki. Teoksen on vuonna 2011 julkaissut Otava.

Parnasso 1951–2011 Kirjallisuuslehden kuusi vuosikymmenta
Kirjailija	Matti Suurpää
Kansitaiteilija	Jarkko Hyppönen
Kieli	suomi
Genre	historiikki
Kustantaja	Otava
Julkaistu	2011
Ulkoasu	sid.
Sivumäärä	559 s
ISBN	978-951-1-23368-8
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Suurpää on itse ollut Parnasson liepeillä vuosikymmenet, tuntenut sen päätoimittajat ja kirjoittajat, kirjoittanut siihen itse ja on siksi käyttänyt kirjoittaessaan hyväksi omaa muistiaan.

Esipuheessa Suurpää toteaa, että Parnasson kaikki arkistot ovat tuhoutuneet, viimeiset 2000-luvun alussa ikävän tietokatkoksen vuoksi. Hän ei ole kirjoittanut kirjallisuustiedettä eikä lehdistötutkimusta vaan luonnehtii kirjaansa kronikaksi ja pureutuu aiheeseen lehden sisällön kautta. Suurpää taustoittaa Parnasson historiaa aloittamalla jatkosodan päättymisestä vuodesta 1944. Sen jälkeen hän etenee lehden ilmestymisestä alkaen päätoimittajittain kronologisesti. Parnasso on kaikkina aikoina sisältänyt muutakin kuin kirjallisuusaiheita, ja näille, elokuvalle, teatterille ja televisiolle hän on omistanut omat yksiköt. Tuoreimmat käsitellyt asiat ovat syksyltä 2010, ja päätteeksi on Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemen ohjelmakirjoitus.

Teoksen liitteissä on lueteltu Parnasson toimittajat ja lehden myöntämät palkinnot. Kirjan päättää 20-sivuinen henkilöhakemisto.

Parnasson kansi 1/1951.

Vastaanotto

Jyrki Nummi toteaa esittelyssään, että teoksen arvo on merkittävä, vaikka sillä ei ole tutkimuksellisia tavoitteita: se luo kuvan sotien jälkeisen Suomen kirjallisesta elämästä, palauttaa hetkellisesti niihin sunnuntaitunnelmiin, jolloin ei ollut kiirettä mihinkään.

Hannu Waarala ei arvosta Suurpään teosta kaikilta osin, vaan tarttuu sen luettelomaisuuteen, mutta kiittää kuitenkin esimerkiksi jaksoa, jossa kerrotaan Parnasson unohtamat kirjailijat, kuten Marko Tapio, joka sittemmin Anne Friedin ansiosta on saanut ansaittua huomiota.

Manu Marttinen tiivistää arvionsa, että se vastaa kysymykseen, mitä lukijan tulee tietää, lainaukseen Juhani Salokanteleen kokoaman kirjan otsikosta. Hän toteaa myös, että kirjan avulla voi kohentaa yleissivistystään tiedoilla kuka kukin on ollut – tai halunnut olla – Suomen kirjallisuuspiireissä.