Parjakannevan taistelu
Parjakannevan taistelu käytiin Suomen sodassa 28.–29. heinäkuuta 1808 Kauhajoen Parjakannevalla.[1] Taistelu päättyi ylivoimasta huolimatta Ruotsin perääntymiseen.[1]
| Parjakannevan taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Suomen sotaa | |||||||
 Taistelun muistomerkki.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
|
everstiluutnantti Johan Fredrik Eek |
kenraali Vasili Orlov-Denisov[2] | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
129 kaatunutta[3] | |||||||
Taistelu
muokkaaVenäläiset hyökkäsivät yöllä 28.–29. heinäkuuta kenraali Vasili Orlov-Denisovin johdolla Karijoen suunnasta Ruotsin Kauhajoelle Parjakannevalle sijoitettua etuvartiojoukkoa vastaan.[1] Johan Fredrik Eekin johtama porilaispataljoonajohdolla ja Carl von Otterin pohjalaispataljoona puolustautuivat venäläisiä vastaan kahdessa ketjussa.[1][4] Ruotsalaisilla oli neljä tykkiä sekä uusimaalaisia rakuunoita reservinä.[1] Venäläiset olivat sijoittaneet etummaisen tykkinsä suon laitaan.[1] Venäläisillä oli tykistön ylivoima.[5]
Ruotsalaiset joutuivat ”tulisen kahakan jälkeen” perääntymään, koska venäläiset olivat tuhonneet tykeillään ruotsalaisjoukkojen tykit ja tykistöupseeri oli suositellut vetäytymistä Kauhajoelle, josta edelleen Kurikkaan.[5][1] Ruotsalaisjoukkojen tappiot olivat 46 miestä.[5] Toisen lähteen mukaan taistelussa kaatui 64 miestä.[3] Esimerkiksi kersantti Johan Asplund oli kaatunut ja vänrikki Gustaf Sölfverarm ja Närpiön komppanian päällikkö kapteeni Erik Hård olivat haavoittuneet.[5] Venäläiset menettivät 129 miestä kaatuneena.
Ruotsalaiset hävisivät, koska pataljoonien yhteistoiminta oli heikkoa. Porilaispataljoonan komentaja Eek oli juuri ylennetty everstiluutnantiksi. Hieman myöhemmin, 20. heinäkuuta,[5] myös von Otter oli ylennetty samanarvoiseksi. Taistelun aikana tästä ei kuitenkaan ollut vielä tietoa, mikä aiheutti kitkaa komentajien välille. Von Otter tuhosi yhteensä viisi siltaa perääntyessään Kurikkaan.[4] Taistelun jälkeen ymmärrettiin, että von Otterin joukot eivät olleet riittävät Kauhajoen suojaamiseen, jonka vuoksi kenraali Georg Carl von Döbeln 2. Prikaatinsa kanssa siirtyi alueelle. 10. elokuuta Kauhajoella käytiin taistelu.[5]
Lähteet
muokkaa- Alanen, Aulis J.: Etelä-Pohjanmaan historia IV. 1. : Isostavihasta Suomen sotaan 1700–1809. Vaasa: Etelä-Pohjanmaan Historiatoimikunta, 1948 (näköispainos 1987).
- Alanen, Aulis J.: Eteläpohjalaisia taisteluissa 1. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05953-X
- Lappalainen, Jussi T; Ericson Wolke, Lars; Pylkkänen, Ali: Suomen sodan historia 1808–1809. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Karttakeskus, 2008. ISBN 978-952-222-018-9
- Petander, C–B.J.: Pohjanmaan Rykmentti 1626 – 1809 (Tiivistelmä ev. luutn. evp. C–B.J. Petanderin laajasta ruotsinkielisestä Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin historiasta. Tiivistelmän on laatinut ev. luutn. evp. Stig Roudasmaa). Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri.
- Ruismäki, Liisa: Kauhajoen historia: esihistoriasta vuoteen 1918. Jyväskylä: Kauhajoen kunta ja seurakunta, 1987. ISBN 951-99888-2-3
- Ruismäki, Liisa: ”Karttoja Kauhajoen taisteluista 1808”, Kauhajoen Joulu 2008. Kauhajoki: Kauhajoki-Seura ry, 2008. ISSN 1458-4239
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j Ruismäki 2008, s. 7
- ↑ a b Ruismäki, s. 394
- ↑ a b c Lappalainen, Jussi T; Ericson Wolke, Lars; Pylkkänen, Ali, s. 159
- ↑ a b Pohjanmaan rykmentti Kustaa III:n ajasta ruotsin vallan loppuun Pohjan Prikaatin kilta. Arkistoitu 11.1.2011. Viitattu 13.12.2008.
- ↑ a b c d e f Petander, s. 178