Paimentaminen
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Paimentamisella tarkoitetaan karjan laiduntamista aidattomalla alueella tai sellaisessa paikassa, missä karjan karkaamisen luvattomaan paikkaan, loukkaantumisen tai petojen ruoaksi joutumisen riski on suuri.
Paimentaminen oli aiemmin yleistä, ja sitä varten oli olemassa henkilö, paimen, joka koko ajan oli karjan mukana. Karjan paimentamisen tarve oli suuri, koska talojen maat sijaitsivat usein hajallaan ja taloon saattoi kuulua laajat alueet joutomaita ja niittyjä, joilta karjalle saatiin kesällä ruokaa paimentamalla karjaa niillä. Maita ei niiden laajuuden vuoksi kannattanut aidata. Kun tällaiset laidunmaat sijaitsivat kaukana talosta, saatettiin näille maille rakentaa niin sanottu karjamaja, jossa oli karjalle jopa navetta ja ihmisille pieni tupa asuttavaksi.
Karjan paimentamisesta vastasivat taloissa usein naiset ja lapset sekä vanhempi väki. Paimenpojaksi sanotaan vieläkin sähkölaitetta, joka kehittää sähköiseen karja-aitaan pulssivirran (sähköpaimen). Paimenet liikkuivat yleensä jalan karjan mukana.
Lehmiä ja lampaita paimennettiin. Kaikkiruokaisia sikoja, jotka eivät saa pääasiallista ravintoaan laidunkasveista, ei yleensä paimennettu, vaan ne pidettiin aitauksessa.
Maalaistalojen kotilaitumilla, jotka sijaitsivat useimmiten hyvin kasvavilla pelloilla, oli yleensä riu'uista tai piikkilangasta tehty aita, jolloin kenenkään ei tarvinnut jatkuvasti huolehtia, että karja pysyi omalla maalla.
Amerikkalaista paimenta kutsuttiin cowboyksi ja hän liikkui useimmiten ratsun kanssa, koska maasto oli esimerkiksi Texasissa yleensä puutonta ja karjalaumat suuria. Vieläkin maailman köyhimmissä ja vuoristoisissa maissa paimennetaan karjaa.
Etenkin vuoristoseuduilla käytetään apuna paimenkoiria.
Katso myös
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paimentaminen Wikimedia Commonsissa