Paavo Moilanen
Paavo Antero Moilanen (s. 30. maaliskuuta 1951 Suomussalmi) on suomalainen eläköitynyt kaupan alan yritys- ja järjestöjohtaja, joka on saanut kauppaneuvoksen arvonimen.[1]
Paavo Moilanen syntyi Heimo Eemeli Moilasen ja Lempi Mirjam Tolosen perheeseen. Hän avioitui 1974 hammaslääkäri Maija Lempi Taipaluksen kanssa. Moilanen tuli ylioppilaaksi Suomussalmen yhteiskoulusta 1971 ja valmistui ylioppilasmerkonomiksi Kajaanin kauppaoppilaitoksesta 1974. Hän oli Keskon Kajaanin konttorin talousosaston konttoriesimies 1974–1977, elintarvikeosaston myyntipäällikkö 1977–1981, rautaosaston päällikkö 1981–1985 ja Kajaanin aluekeskon johtaja 1986–1989.[1]
Jyväskylän aluekeskon johtaja Moilanen oli 1989–1991, Vaasan läänin aluekeskon johtaja Seinäjoella 1991–1995, Lähikauppakeskon ketjujohtaja pääkonttorissa Helsingissä 1995–1996, erikoistavararyhmän johtaja 1996–1997 ja rauta-maatalousryhmän johtaja Vantaalla 1998–2000. K-kauppiasliiton toimitusjohtaja Helsingissä Moilanen oli 2000–2005 ja Keskon viestintäjohtaja ja konsernijohtoryhmän jäsen 2005–2011. Hänellä on ollut myös liike-elämän ja muita luottamus- ja asiantuntijatehtäviä. Kauppaneuvoksen arvonimen Moilanen sai 2010.[1][2]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Hoffman, Kai: Kauppaneuvos Paavo Moilanen (1951–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 18.12.2013. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 28.2.2024.
- ↑ 60-vuotias. Ketjuuntunut kauppa kasvattanut ruokavalikoimia. Maaseudun Tulevaisuus, 30.3.2011, nro 37, s. 12. Kansalliskirjasto. Viitattu 28.2.2024. (ei-vapaa)