Pölläkkälä (vuodesta 1948 ven. Ба́рышево, Baryševo) oli taajaväkinen yhdyskunta ja kylä Äyräpään kunnassa Vuoksen varrella Karjalankannaksella. Se kuului Suomen Neuvostoliitolle luovuttamiin alueisiin. Nykyään Pölläkkälä on Viipurin piirin Kähärin maalaiskuntaan kuuluva taajama.

Äyräpään kirkko.
Pölläkkälän rukoushuone, joka toimi väliaikaisena kirkkona ennen Äyräpään kirkon rakentamista.

Taajaväkinen yhdyskunta

muokkaa

Pölläkkälän taajaväkinen yhdyskunta oli merkittävä sahateollisuuskeskus: Hackmanin Pölläkkälän saha aloitti toimintansa vuonna 1891 ja A. Ahlström Osakeyhtiön Suursaaren saha vuonna 1895. Pölläkkälän taajaväkisessä yhdyskunnassa oli muun muassa Keski-Vuoksen yhteiskoulu (perustettu 1924), kahdeksanpaikkainen sairaala sekä lukuisia kauppa- ja erikoisliikkeitä. Pölläkkälässä toimi vuonna 1921 perustettu Voimistelu- ja urheiluseura Pölläkkälän Ura. Taajaväkisellä yhdyskunnalla oli lääninhallituksen vahvistamat rakennus-, palotoimi-, terveydenhoito- ja järjestyssäännöt.

Asukkaita taajaväkisessä yhdyskunnassa oli noin 2 500. Äyräpään kunnantoimisto sijaitsi taajaväkisen yhdyskunnan alueella.[1]

Pölläkkälän kylä sijaitsi taajaväkisestä yhdyskunnasta luoteen suuntaan. Kylä oli Äyräpään asemanseutu ja Äyräpään kirkonkylä, sillä siellä oli vuonna 1934 rakennettu Äyräpään kirkko ja hautausmaa. Ennen kirkon rakentamista jumalanpalvelukset toimitettiin Pölläkkälän rukoushuoneessa.[2]

Liikenneyhteydet

muokkaa

Pölläkkälä oli myös Äyräpään liikenteellinen keskus. Sieltä oli linja-autoyhteydet Viipuriin, Käkisalmeen, Äyräpään eri kyliin ja naapurikuntiin. Vuoksessa ollut Paakkolan kanava mahdollisti matkustaja- ja tavaralaivaliikenteen Pölläkkälästä Antreaan ja Sakkolan Kiviniemeen. Pölläkkälän kylästä Vuosalmelle pääsi 400 metriä leveän Vuoksen yli moottorilautalla. Maantiesilta oli suunnitteilla, mutta sitä ei ehditty rakentaa ennen sotia.

Pölläkkälä sijaitsi Viipuri–Valkjärvi-radan varrella. Rautatieasemia olivat Äyräpään rautatieasema kylässä ja Pölläkkälän rautatieasema taajaväkisessä yhdyskunnassa. Myös rautatien rakentaminen Pölläkkälästä Vuoksen yli Käkisalmeen oli suunnitteilla.

Sota-aika ja nykytilanne

muokkaa

Sota-aikana suurin osa Pölläkkälän rakennuskannasta tuhoutui. Pölläkkälä luovutettiin Neuvostoliitolle sekä talvi- että jatkosodan jälkeen. Nykyisin Pölläkkälässä ei ole teollisuutta ja rautatiekin on purettu. Vuonna 2010 asukkaita oli 314.

Lähteet

muokkaa
  1. toim. Luukka Eemil, Sarkanen Jaakko & Repo Kaino: Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944, s. 504–507. Helsinki: Muolaalaisten Seura ry, 1952. ISBN 952-91-4893-3
  2. Karjalan liitto