Päivi
Päivi on suomalainen naisen etunimi, jonka nimipäivä on 16. kesäkuuta. Päivi-nimen esimuoto on suomen kielen päivä-sana. Nimi hyväksyttiin etunimenä almanakkaan vuonna 1950 Salama-nimen tilalle (Päivikki oli päässyt nimipäiväluetteloon jo vuonna 1929; sillä oli nimipäivä 30. kesäkuuta).
Päivi | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | 16. kesäkuuta |
– ruotsinkielinen | – |
– ortodoksinen | – |
Muunnelmia | Päivikki, Päivä |
Vastineita eri kielissä | – |
Nimen alkuperä | suomen sana päivä |
Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Päivi-nimen saaneita on Suomessa vuoden 2019 loppuun mennessä kaikkiaan 36 105, joista yli puolet on 1960- ja 1970-luvuilla syntyneitä.[1]
Ensimmäinen Päivi sai nimensä vuonna 1901. Suosituimmillaan nimi oli vuonna 1958, jolloin Päivejä syntyi 2 130 – miltei kuusi päivässä ympäri vuoden. Vuonna 1969 Päivi oli suosituin nimi alle 10-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa ja aivan kärkijoukossa vielä seuraavallakin vuosikymmenellä. Vuonna 1983 Päivejä syntyi enää vain runsas yksi päivää kohden.lähde?
Harvinaisena etunimenä on Päivin ohella käytössä myös Päivä, joka on almanakassa samalla päivällä, 16. kesäkuuta, mutta nimi on annettu alle 80 henkilölle, joista muutamat ovat miehiä.[1]
Tunnettuja Päivejä
muokkaa- Päivi Aaltonen, o.s. Meriluoto (s. 1952), jousiampuja
- Päivi Aikasalo, pappi ja tietokirjailija
- Päivi Akonpelto (s. 1967), näyttelijä
- Päivi Alafrantti (s. 1964), keihäänheittäjä
- Päivi Alasalmi (s. 1966), kirjailija ja käsikirjoittaja
- Päivi Allonen (s. 1972), kuvataiteilija
- Päivi Anttikoski, päätoimittaja, virkamies ja yritysjohtaja
- Päivi Björkenheim (s. 1955), taidemaalari
- Päivi Granö (s. 1958), kuvataidekasvatuksen professori
- Päivi Hannula (s. 1984/1985), rikostoimittaja ja true crime -kirjailija
- Päivi Happonen (s. 1967), Suomen Kansallisarkiston pääjohtaja ja dosentti
- Päivi Happonen, Yleisradion oikeustoimittaja
- Päivi Hartzell (s. 1949), elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja
- Päivi Hautaniemi (s. 1971), kiekonheittäjä
- Päivi Heikinheimo (s. 1938), laulaja
- Päivi Heikkilä-Halttunen (s. 1966), lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkija, tietokirjailija ja kirjallisuuskriitikko
- Päivi von Hertzen, tanssija ja koreografi
- Päivi Hiltunen-Toivio, diplomaatti
- Päivi Hirvelä (s. 1954), oikeusneuvos
- Päivi Honkapää (s. 1971), kirjailija
- Päivi Honkatukia (s. 1968), yhteiskuntatieteilijä, nuorisotutkimuksen professori
- Päivi Horsma (1889–1972), näyttelijä
- Päivi Hyvönen (s. 1961), viisiottelija ja korkeushyppääjä
- Päivi Häkkinen, tietoteknologian opetuskäytön professori
- Päivi Ikola, o.s. Lähteenmäki (s. 1965)), pesäpalloilija
- Päivi Istala (s. 1947), radiotoimittaja
- Päivi Junttila (s. 1971), kirjailija
- Päivi Kairamo (s. 1964), diplomaatti ja virkamies
- Päivi Kalenius, laulaja
- Päivi Kankaro (s. 1983), laulaja
- Päivi Kannisto, tietokirjailija
- Päivi Kantola, laulaja ja näyttelijä
- Päivi Kapiainen-Heiskanen (s. 1961), tiedetoimittaja ja dokumentaristi
- Päivi Kauppinen (s. 1973), kestävyysjuoksija
- Päivi Kautto-Niemi (s. 1952), laulaja
- Päivi Korpisaari o.s. Tiilikka (s. 1971), viestintäoikeuden professori
- Päivi Korvajärvi (s. 1951), sosiaalipsykologi
- Päivi Koskela (s. 1975), kirjailija ja tanssinopettaja
- Päivi Kosonen (1913–1955), valokuvaaja ja näyttelijä
- Päivi Kujanen, Ida Elina (s. 1986), laulaja, lauluntekijä ja kantelensoittaja
- Päivi Kukkamäki (s. 1962), musiikkipedagogi
- Päivi Kärkkäinen (s. 1955), Suomen Kansallisoopperan ent. pääjohtaja
- Päivi Laajala (s. 1961), Oulun kaupunginjohtaja 2017–2023
- Päivi Leino-Sandberg (s. 1976), valtio- ja oikeustieteilijä, kansainvälisen ja eurooppaoikeuden professori
- Päivi Lempinen (s. 1955), taidegraafikko
- Päivi Lepistö (s. 1973), laulaja
- Päivi Linnoinen (s. 1961), pappi ja kirkollinen vaikuttaja
- Päivi Lipponen, ent. Hertzberg, o.s. Hiltunen (s. 1967), SDP:n kansanedustaja
- Päivi Loponen-Kyrönseppä, laulaja, toimittaja ja kulttuurivaikuttaja
- Päivi Lujala, maantieteen professori
- Päivi Lukkarila (s. 1967), kirjailija
- Päivi Luostarinen (s. 1955), diplomaatti
- Päivi Mansikka-aho (s. 1966), kuvataiteilija ja opettaja
- Päivi Miettinen (s. 1979), kilpakävelijä
- Päivi Murphy, koripalloilija
- Päivi Mäkinen (s. 1960), näyttelijä ja laulaja
- Päivi Nerg (s. 1958), valtiosihteeri, politiikan taustavaikuttaja ja MTK:n ent. elinvoimajohtaja
- Päivi Nevalainen (s. 1983), taidoka
- Päivi Niemi (s. 1950), kasvatustieteen professori ja kouluttajapsykoterapeutti
- Päivi Niemi-Laine (s. 1968), ammattiyhdistysjohtaja
- Päivi Nisula (s. 1961), oopperalaulaja
- Päivi Oinonen (1915–1979), kirjailija
- Päivi Onkamo (s. 1971), perinnöllisyystieteilijä ja professori
- Päivi Paappanen (s. 1965), kirjallisuuden suomentaja ja kustannustoimittaja
- Päivi Pahta (s. 1959), englannin kielen professori
- Päivi Paunu (1946–2016), iskelmälaulaja
- Päivi Peltokoski (s. 1968), diplomaatti
- Päivi Peltomäki (s. 1959), lääkäri ja syöpätutkimuksen professori
- Päivi Peltoniemi (s. 1963), koripalloilija
- Päivi Perttula (s. 1966), kirjailija
- Päivi Polo (s. 1961), naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, perinatologian erikoislääkäri, professori ja dosentti
- Päivi Puhakka (s. 1958), nuoriso-ohjaaja
- Päivi Rahkonen (s. 1964), Hollolan kunnanjohtaja
- Päivi Riipinen, o.s. Uitto (s. 1957), Miss Suomi 1979
- Päivi Rikala (s. 1971), kuulantyöntäjä
- Päivi Rintala (s. 1934), suomen kielen emeritaprofessori, ent. suomen kielen lautakunnan jäsen
- Päivi Rintaniemi (s. 1956), keramiikkataiteilija
- Päivi Roivainen (s. 1989), maastohiihtäjä
- Päivi Romppainen (s. 1961), nuorisokirjailija
- Päivi Roppo (s. 1953), kestävyys- ja keskimatkojen juoksija
- Päivi Räsänen (s. 1959), kristillisdemokraattien kansanedustaja, ministeri, lääkäri ja kirjailija
- Päivi Salo (s. 1974), jääkiekkoilija
- Päivi Selo, Capri (s. 1972), iskelmälaulaja
- Päivi Setälä (1943–2014), historiantutkija
- Päivi Simukka (s. 1966), murtomaahiihtäjä
- Päivi Sillanaukee (s. 1964), kansliapäällikkö
- Päivi Simukka (s. 1966), murtomaahiihtäjä
- Päivi Sorsa, näyttelijä
- Päivi Storgård (s. 1966), toimittaja, kirjailija ja poliitikko
- Päivi Suomi (s. 1967), taiteilija
- Päivi Tapola (s. 1953), kirjailija
- Päivi Tikkanen, o.s. Kunttu (s. 1960), kestävyysjuoksija
- Päivi Tommola (s. 1971), pyöräsuunnistaja
- Päivi Topinoja-Aranko, mainosalan yrittäjä
- Päivi Tuomi-Nikula, tietokirjailija, opettaja, tulkki ja kääntäjä
- Päivi Törmä (s. 1969), teknillisen fysiikan professori ja akatemiaprofessori
- Päivi Varpasuo (1945–2003), kansanedustaja
- Päivi Virta, o.s. Halonen (s. 1964), jääkiekkoilija
- Päivi Walta (s. 1955), shakinpelaaja
- Päivi Åstedt-Kurki (s. 1957), sairaanhoitaja ja hoitotieteen professori
Kuvitteellisia Päivejä
muokkaa- Päivi Helenius, tv-sarjassa Salatut elämät
Päivi musiikissa
muokkaa- Päivi, Päivi Kautto-Niemen albumi (1977)
- Hei Päivi, esittäjä Kari Peitsamo (1980)
- Päivi hei, Kake Randelin (1984)
- Poika nimeltä Päivi, Gösta Sundqvist (1985)
- Päivi-laulu, Jukka Tervo (1994)
- #Päivi, Tuuttimörkö x Kube (2013)
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 16.6.2020.