Oulun yliopisto

julkinen yliopisto Oulussa

Oulun yliopisto (lyhenne OY) on Oulussa Linnanmaalla sijaitseva suomalainen yliopisto.

Oulun yliopisto
lat. Universitas Ouluensis
engl. University of Oulu
Perustettu 1958
Tyyppi Julkinen
Rehtori Jouko Niinimäki
Henkilökunta 3 400 (2021)
Opiskelijoita 13 500 (2021)
Sijainti Oulu, Suomi (65°03′33″N, 025°27′58″E)
Osoite Pentti Kaiteran katu 1, 90570 Oulu
PL 8000, 90014 Oulun yliopisto
Sivusto www.oulu.fi/yliopisto
Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta sijaitsee Tietotalo I:ssä, joka on osa Linnanmaan yliopistokampusta.
Linnanmaan kampusalueen kartta.
Oulun yliopiston rakennuksesta näkyy selvästi rakennusvaiheiden eri aikakaudet.
Osa Oulun ammattikorkeakoulun opetuksesta muutti Linnanmaan yliopistorakennuksen pohjoispäähän entisen Humanistisen tiedekunnan tiloihin syksyllä 2020.
Yliopiston yhteydessä olevista Paavo Havaksen tien opiskelija-asunnoista avautuu näkymä yliopiston yli.
Yliopiston ensimmäiset tilat sijaitsivat Oulun keskustassa Rantakadulla. Arkkitehtuurin tiedekunta toimi tiloissa vuoteen 2017 asti.

Yliopistossa oli vuonna 2021 noin 13 500 opiskelijaa ja siellä työskenteli noin 3 400 henkilökuntaan kuuluvaa. Tutkintoja suoritetaan noin 2 800 vuodessa. Nykyisin Oulun yliopistossa voi opiskella yli 20 tutkinto-ohjelmassa, jotka edustavat yhdeksää koulutusalaa[1]. Tärkeimmissä kansainvälisissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto on sijoittunut vuosittain maailman 500 parhaan yliopiston joukkoon[2]. Yliopiston rehtorina toimii vuodesta 2015 lähtien professori Jouko Niinimäki.

Historia

muokkaa

Yliopisto perustettiin vuonna 1958, ja sen varsinainen toiminta alkoi seuraavana vuonna. Oulun yliopisto oli ensimmäisiä sodan jälkeen perustettuja korkeakouluja, ja se oli saanut alkunsa vilkkaasta kesäyliopistosta. Presidentti Urho Kekkonen vihki Oulun yliopiston käyttöön.[3]

Kampusalueet

muokkaa

Oulun yliopistoon kuuluu kaksi kampusaluetta. Arkkitehti Kari Virran suunnittelema yliopiston pääkampus sijaitsee Linnanmaalla noin viisi kilometriä Oulun keskustasta pohjoiseen. Linnanmaalla sijaitsee kuusi yliopiston kahdeksasta tiedekunnasta. Linnanmaalla sijaitsevat myös mm. Oulun yliopiston kirjasto Pegasus, Tellus Innovation Arena, kasvitieteellinen puutarha sekä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toimipiste. Myös opettajaopiskelijoiden opetusharjoittelu tapahtuu Linnanmaalla Oulun normaalikoulussa. Vuonna 2011 Linnanmaalle perustettiin Ympäristötietotalo, luonnonvara- ja ympäristöalan keskittymä. Aikaisemmin Linnanmaalla on ollut toiminnassa myös Oulun yliopiston eläintarha, joka kuitenkin lakkautettiin vuonna 2010.

Lääketieteellinen tiedekunta ja Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta sijaitsevat Kontinkankaan kampusalueella Oulun yliopistollisen sairaalan yhteydessä. Kontinkankaalla sijaitsevat myös bioalan ja molekyylilääketieteen tutkimuskeskus Biocenter Oulu, koe-eläinkeskus sekä lääketieteen kirjasto.

Lisäksi yliopistoon kuuluu Kajaanin yliopistokeskus.

Yliopiston ensimmäiset tilat sijaitsivat aivan Oulun keskustassa vanhassa puutalokorttelissa Torinrannassa.[4] Arkkitehtuurin tiedekunta jatkoi toimintaa keskustan tiloissa vuoteen 2017 asti, ennen siirtymistä Linnanmaan kampukselle.[5] Nykyisin arkkitehtuurin yksikkö kuuluu teknilliseen tiedekuntaan.

Yliopistoa varten on rakennettu useampia ylioppilaskyliä ja asuntoloita. Ensimmäinen näistä oli 1950-luvulla Toivoniemeen valmistunut Domus Botnica. Tunnetuimpia asuntoloita ovat professori Seppo Valjuksen suunnittelema Välkkylän ylioppilaskylä ja Arkkitehtitoimisto Risto Harjun suunnittelema Linnanmaan ylioppilaskylä.[6][7]

Tiedekunnat

muokkaa

Muut yksiköt

muokkaa

Oulun yliopiston alaisuudessa toimii myös muita yksiköitä[8]. Oulussa, Linnanmaalla sijaitsevat mm.:

Muualla Pohjois-Suomessa sijaitsevat:

Hallinto

muokkaa

Hallitus

muokkaa

Yliopiston hallitukseen kuuluu hallituksen puheenjohtajan lisäksi 12 edustajaa, neljä yliopiston sisältä, kuusi ulkopuolelta ja kaksi opiskelijajäsentä.

Hallituksen opiskelijajäsenten toimikausi on kaksi vuotta ja muiden jäsenten neljä vuotta[9].

Jäsenet:

Oulun yliopiston hallitus 2022–2025[9]:

Rehtorit

muokkaa
Vuosi
Jouko Niinimäki 2015–2024
Lauri Lajunen 1993–2015[10]
Juhani Oksman 1990–1993
L. Kalevi Korhonen 1987–1990
Markku Mannerkoski 1968–1987
Erkki Koiso-Kanttila 1965–1968
Niilo Söyrinki 1963–1965
Pentti Kaitera 1959–1962

Alumnitoiminta

muokkaa

Oulun yliopistolla on yli 55 000 alumnia.[11] Oulun yliopistoseura ry on vuodesta 1999 asti nimennyt Vuoden Alumnin ja vuodesta 2011 alkaen Vuoden Opiskelijan:[12]

Vuoden Alumni Vuoden Opiskelija Vuosi
Anni Rapinoja Meri Pekki 2022
Hannu Raitio Tuomas Majuri 2019
Hannu Huttunen Emmi-Kaisa Molkkari 2018
Rauni Räsänen Senni Suhonen 2017
Matti Heimonen Mia Hautala 2016
Leena Ala-Kokko Olli Peura 2015
Pekka Laatio Tapio Hansson 2014
Paula Vanninen Timo Tuovinen 2013
Tony Manninen Yu-Hsuan Lee 2012
Tatu Juvonen Tuuli Miettinen 2011
Vilho Lantto 2010
Tytti Isohookana-Asunmaa 2009
Tero Ojanperä 2008
Markus Pessa 2007
Pertti Yliniemi 2006
Pekka Timonen 2005
Karl Tryggvason 2004
Seppo Säynäjäkangas 2003
Eino Siuruainen 2002
Heimo Karinen 2001
Leena Palotie 2000
Martti Ahtisaari 1999

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Oulun yliopisto lukuina Oulun yliopisto. Viitattu 21.4.2021.
  2. https://www.oulu.fi/yliopisto/yliopistorankingit
  3. Meinander, Henrik: Tasavallan tiellä. Suomi Kansalaissodasta 2000-luvulle, s. 387. Schildts Kustannus Oy, 1999. ISBN 951-50-1055-1
  4. RKY – Museovirasto www.rky.fi. Viitattu 14.2.2018.
  5. Arkkitehtien muutto ”siperialaiseen tehtaaseen” on sujunut oletettua kivuttomammin – ”Kyllä me täälläkin onnellisiksi tullaan" Kaleva.fi. Viitattu 14.2.2018.
  6. Pohjois-Pohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015 – Oulu, s. 455. Pohjois-Pohjanmaan liitto, 2015. Teoksen verkkoversio.
  7. Alatarvas, Mikko: Linnanmaan PSOASin opiskelija-asuntoloiden rakennushistoriaselvitys, tornitalot, s. 33-34. Oulun ammattikorkeakoulu, 2020. Teoksen verkkoversio.
  8. https://www.oulu.fi/yliopisto/node/35078
  9. a b Hallitus www.oulu.fi. Oulun yliopisto. Viitattu 28.12.2022.
  10. Manninen, Turo: Oulun kaupungin historia VI, s. 284. Oulu: Oulun kaupunki, 1995. ISBN 951-9234-48-9
  11. https://www.oulu.fi/yliopisto/alumni
  12. https://www.oulu.fi/yliopisto/vuodenalumni

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Julku, L., Julku. K. 1983. Oulun yliopiston perustamisen historia 1905–1958. Studia Historica Septentrionalia 6. Julkaisija: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi. ISBN 951-95472-6-6 (sidottu), ISBN 951-95472-5-8 (nidottu)
  • Salo, M., Lackman, M. 1998. Oulun yliopiston historia 1958–1993. Julkaisija: Oulun yliopisto. ISBN 951-42-5017-6
  • Salo, M. 2003. Pohjoinen Alma Mater. Oulun yliopisto osana korkeakoululaitosta ja yhteiskuntaa perustamisvaiheista vuoteen 2000. Studia Historica Septentrionalia 42. Julkaisija: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi. ISBN 952-9888-21-X

Aiheesta muualla

muokkaa