Ossi Juhani Lehtinen (17. kesäkuuta 19342. maaliskuuta 2019 Vantaa)[1] oli suomalainen iskelmälaulaja, joka tuli tunnetuksi Dallapé-orkesterin solistina 1960-luvulla. Ossi Lehtinen oli mukana Dallapén vuoden 1964 singlellä ”Tanja”/”Kultani nimen minä kirjoitan” (Odeon 45 PLD 228)[2].

Nuoruudessaan Lehtinen oli ottanut laulutunteja kuuluisalta laulupedagogilta Olavi Nybergiltä ja oopperalaulaja Jorma Huttuselta. Lehtinen aloitti esiintymisen jo vuonna 1950. Martti Jäppilä pestasi hänet Dallapén solistiksi A. Aimon jouduttua sydänvaivojen vuoksi jäämään pois orkesterin kiertueilta keväällä 1963. Lehtinen työskenteli tuolloin huoltomiehenä lentoyhtiö Aerolla. Lehtinen lauloi Dallapéssa syksyyn 1964 saakka, jolloin hän perusti oman yhtyeen ja hänen tilalleen Dallapéhen tuli Mikko Järvinen.[3] Lehtinen palasi Dallapén laulusolistiksi vielä tammikuussa 1968, kunnes orkesterin uudeksi vakituiseksi solistiksi tuli saman vuoden kesäkuussa Kalevi Korpi.[4]

Sittemmin Lehtinen esitti hengellistä musiikkia.[5] Lehtisen puoliso oli Salli Sanelma (o.s. Tanninen) vuodesta 1961[6] tämän kuolemaan 2008.[1] Lehtiset asuivat Salli Lehtisen keuhkosairauden takia jonkin aikaa Espanjassa, jossa Lehtinen lauloi Espanjassa asuville suomalaisille. Puolison kuoltua Lehtinen avioitui myöhemmin uudestaan. Hän asui Myyrmäessä Vantaalla ja osallistui aktiivisesti Myyrmäen helluntaiseurakunnan toimintaan laulamalla ja julistamalla. Loppuvuosinaan Lehtinen joutui laulamaan pyörätuolissa istuen.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b Ossi Juhani Lehtinen, Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa, Vantaa BillionGraves. Viitattu 30.12.2023.
  2. Kultani nimen minä kirjoitan fono.fi. Fono.fi äänitetietokanta. Viitattu 29.5.2013.
  3. Marko Tikka ja Toivo Tamminen: Tanssiorkesteri Dallapé: suomijatsin legenda, s. 239–246. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010. ISBN 978-952-222-252-7.
  4. Tikka & Tamminen 2010, s. 254.
  5. Ossi Lehtinen: “Haluan lauluillani välittää Jumalan ilosanomaa” liesikappeli.fi. Liesikappeli. Arkistoitu 6.8.2020. Viitattu 29.5.2013.
  6. Suomen Sosialidemokraatti, 1961, No 22, sivu 9, julkaistu 24.1.1961