Origenes Pakana (m.kreik. Ὠριγένης, Ōrigenēs; 200-luku) oli antiikin kreikkalainen keskiplatonilainen filosofi, joka eli ja vaikutti Aleksandriassa. Origenes oli Ammonios Sakkaksen oppilas ja Plotinoksen aikalainen Ammonioksen Aleksandriassa pitämässä filosofikoulussa. Hän oli myös paljon kuuluisamman kaimansa, kristityn Origeneen, aikalainen. Lisänimi Pakana on annettu myöhemmin, jotta nämä kaksi henkilöä voitaisiin erottaa toisistaan.

Origenes mainitaan kolme kertaa Porfyrioksen teoksessa Plotinoksen elämä.[1] Hän saa paljon paremman kohtelun kuin kristitty Origenes, josta Porfyrios ei pitänyt. Myös Proklos mainitsee hänet useamman kerran. Vaikuttaa, että Origeneen opiskelutoverit Plotinos ja Kassios Longinos suhtautuivat häneen kunnioituksella.

Origeneen omasta ajattelusta tunnetaan ainoastaan se, ettei hän katsonut todellisuuden ensimmäisen prinsiipin olevan Yksi, joka on järjen ulottumattomissa ja olevan ulkopuolella, niin kuin Plotinos katsoi. Sen sijaan Origenes katsoi, että ensimmäinen prinsiippi oli korkein järki ja ensimmäinen oleva.[2] Tästä voi päätellä, että hänen näkemyksensä olivat lähempänä perinteistä keskiplatonismia kuin Plotinoksen uusplatonismia.

Lähteet

muokkaa
  • Armstrong, A. H.: The Cambridge History of Later Greek and Early Medieval Philosophy, s. 198–199. Cambridge University Press, 1967.

Viitteet

muokkaa
  1. Porfyrios: Plotinoksen elämä, luvut iii, xiv ja xx.
  2. Proklos: In Platonis Theologiam, ii. 4
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Origen the Pagan