Oikeusneuvos
Oikeusneuvos (ruots. justitieråd) on virkanimike, jota käytetään Suomen korkeimman oikeuden jäsenistä lukuun ottamatta sen presidenttiä.[1] Vuoden 2017 alusta lähtien sama virkanimike on ollut myös korkeimman hallinto-oikeuden jäsenillä, joista aikaisemmin käytettiin nimitystä hallintoneuvos.
Korkein oikeus
muokkaaKorkeimmassa oikeudessa on lain mukaan oltava jäseninä presidentti ja vähintään 15 oikeusneuvosta.[1] Vuoden 2020 toukokuussa oikeusneuvoksia on 18.[2] Oikeusneuvokset on nimitetty virkaansa keskimäärin 49 vuoden ikäisinä.lähde?
Oikeusneuvokset ovat toimineet aiemmin erilaisissa lakimiestehtävissä, useimmiten tuomioistuimissa mutta myös lainvalmistelijoina, oikeustieteen tutkijoina tai asianajajina. Korkeimmassa oikeudessa he eivät erikoistu tiettyihin asioihin, vaan kaikki oikeusneuvokset osallistuvat kaikenlaisten asioiden käsittelyyn.
Kelpoisuusvaatimukset virkaan
muokkaaTuomioistuinlain 10 luvun 1 §:n mukaan tuomariksi voidaan nimittää oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut oikeamielinen Suomen kansalainen, joka aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä on osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet. Saman lain 10 luvun 2 §:n mukaan korkeimman oikeuden presidentiksi ja jäseneksi sekä korkeimman hallinto-oikeuden presidentiksi ja jäseneksi voidaan nimittää 1 §:ssä säädetyt edellytykset hyvin täyttävä etevä laintuntija. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenteiltä edellytetään lisäksi johtamistaitoa.[3]
Palkkaus
muokkaaMarraskuussa 2018 oikeusneuvoksen palkka on 11 026 euroa kuukaudessa. Korkeimman oikeuden presidentin korvaus on 12 970 euroa kuukaudessa.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Laki korkeimmasta oikeudesta, 10 § Finlex. (26.8.2005/665). Viitattu 22.3.2014.
- ↑ Korkein oikeus – jäsenet ja henkilöstö 2.9.2019. Korkein oikeus. Viitattu 9.5.2020.
- ↑ Tuomioistuinlain 10 luku Finlex. (25.8.2016/673). Arkistoitu 5.10.2021. Viitattu 9.5.2020.
- ↑ Lyytinen, Jaakko: Tuntemattomat tuomarit Helsingin Sanomat. 18.11.2018. Viitattu 9.5.2020.