Nurkostam
Nurkostam on suomalainen taiderock-yhtye Tampereelta. Yhtyeen rungon muodostaa alkuperäisjäsenistä koostuva kolmikko Tero Koski, Toni Nurmi ja Janne Tamminen.
Nurkostam | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1998– |
Tyylilaji |
vaihtoehtorock taiderock elektroninen musiikki progressiivinen rock elokuvamusiikki |
Kotipaikka | Suomi |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Tero Koski, kitara, kosketinsoittimet |
Levy-yhtiö |
indie |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Nurkostam julkaisi ensimmäisen levynsä, XIII:n, vuonna 2005.[1] Debyyttialbumi sai hyvän vastaanoton. Progressiiviseen musiikkin keskittynyt Colossus-lehti arvosteli levyn kuvaten musiikkia syvälliseksi ja yhtyettä erittäin lupaavaksi.[2] Tästä alkaneen pitkäjänteisen työn tuloksena Radio957 kuvasikin radiotiedotteessaan Nurkostamia Tampereen progelegendaksi.[3]
Vuonna 2007 Nurkostam toteutti Tapani Hiedaniemen Katalyytti-lyhytelokuvan musiikkiraidan. Elokuva voitti IIK!!-kauhuelokuvafestivaaleilla ensimmäisen palkinnon.[4] Yhteistyö jatkui Pakkanen-lyhytelokuvan parissa vuonna 2010.[5]
Vuonna 2010 valmistui Tampereen palolaitoksen historiasta kertovan dokumenttifilmin ääniraita.
Historia
muokkaaYhtyeen perustaminen
muokkaaNurkostam-jäsenet tutustuivat Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Myöhemmin Tero Koski suoritti musiikkiteknologin opintojaan Tampereen konservatoriossa ja vuonna 2004 hänen oli määrä suorittaa yhtyesoittoon ja multi-instrumentalismiin liittyvä kurssi. Suorituksena esitettiin Kolme kuningasta -konsertti, jossa esiintyi Nurkostam. Jokainen jäsen sävelsi yhden pitkän teoksen konserttia varten. Nämä sävellykset olivat ensimmäiset sävellykset Nurkostam-nimikkeellä. Konsertissa säveltäjä itse esitti kosketinsoitinosuudet ja muut jäsenet hoitivat basso- ja rumpuosuudet.[6]
Nurkostam (2005–)
muokkaaNurkostam-nimi on muodostettu perustajajäsenten sukunimien ensimmäisistä tavuista. Nimi otettiin virallisesti käyttöön vuonna 2005 julkaistun levyn myötä. Yhtyeeseen liittyi XIII-levyn äänityksiin rumpali Tomi Hyttinen ja laulaja Aki Tulikari. Molemmat esiintyvät levyllä muutamalla raidalla. III of Dreamers -albumin nauhoituksista lähtien kokoonpanoon on kuulunut myös rumpali Eljas Tikanmäki.
Nurkostam on esiintynyt vuodesta 2006 lähtien Tampereella järjestettävässä Uforock-tapahtumassa toimien viimeisinä vuosina tapahtuman pääesiintyjänä.[7]
Vuonna 2010 Nurkostam esitti Uforockissa The Beatles -yhtyeen Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumin kokonaisuudessaan. Esitys oli albumikokonaisuuden osalta ensiesitys Suomessa ja se noteerattiin laajasti Aamulehdessä sekä Tamperelaisessa.[8][9] Vuoden 2011 alussa Nurkostam sai Sgt. Pepper -esityksen vauhdittamana mahdollisuuden esiintyä Tampere Beatles Happening -tapahtumassa Tampere-talossa.[10][11] Loppuvuodesta 2011 Nurkostam osallistui Yleisradion järjestämään Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleella ”Under the Sun”.
Kokoonpano
muokkaaDiskografia
muokkaa- XIII (2005)
- III of Dreamers[16] (2009)
- C (2010)
- 1908 - DVD (2011)
- EEE (2011)
Filmografia
muokkaaVuosi | Nimi | Englanninkielinen nimi | Tehtävä | Laji | Huomioita |
---|---|---|---|---|---|
2007 | Katalyytti | Catalyst | Säveltäjä | lyhytelokuva | IIK!-elokuvakilpailun voitto |
2010 | Pakkanen | The Coldness | Säveltäjä | Lyhytelokuva |
Laitteisto
muokkaaNurkostam on tunnettu omaperäisestä sointimaailmastaan. Suuri osa tätä sointia on yksi Suomen monipuolisimmista kosketinsoitinkokoelmista, joka sisältää paljon harvinaisia elektronisia instrumentteja. Nurkostamin käytössä on muun muassa kaksi harvinaista Mellotronia[17] sekä Synclavieria.
Lähteet
muokkaa- Hifimaailma, 6/2009, levyarvostelu
- Hifimaailma, 02/2010, levyarvostelu
- http://www.progarchives.com/artist.asp?id=6125, Kansainvälinen ProgArchives -sivusto
- http://www.dprp.net/reviews/201007.php#nurkostam1 (Arkistoitu – Internet Archive), Hollantilainen DPRP - Dutch Progressive Rock Page -sivusto
Viitteet
muokkaa- ↑ Tampereen konservatorio: Nurkostam - XIII, levynjulkaisukonsertti. Tampereen konservatorion konserttikalenteri kevät 2005, 11.4.2005.
- ↑ Colossus: Levyarvostelu. Colossus, 3/2005, 2005. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.5.2012.
- ↑ Radio957: Radiolähetys Radio957 verkkosivu ja radiolähetys. 21.4.2012. Arkistoitu 27.4.2012. Viitattu 1.5.2012.
- ↑ Finpedia: Katalyytti, Finpedia Katalyytti, Finpedia. 2007. Viitattu 5.5.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Elonet: Pakkanen, Elonet Pakkanen, Elonet. 2010. Viitattu 5.5.2012.
- ↑ Tampereen konservatorio: ProgStars, yhtyesoiton näyttökonsertti. Tampereen konservatorion konserttikalenteri kevät 2004, 10.2.2004.
- ↑ Uforock Uforock. Viitattu 1.5.2012.
- ↑ Antti Lähde: The Beatlesin kuuluisa Kersantti Pippuri oli koko progressiivisen rockin alkupiste. Aamulehti, 24.4.2010, 2010.
- ↑ Tamperelainen: Uforockissa tehdään historiaa. Tamperelainen, 22.4.2010.
- ↑ Tampere Beatles Happening 29.1.2011. Tampere Beatles Happening. Arkistoitu 13.8.2014. Viitattu 1.5.2012.
- ↑ Tampere Beatles Happening artikkeli 27.1.2011. Aamulehti. Viitattu 1.5.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Pop & Jazz konservatorio Lappian opettaja 2007. Pop & Jazz konservatorio Lappia. Arkistoitu 5.5.2012. Viitattu 1.5.2012.
- ↑ Suomen Kulttuurirahasto, Esiintyjät 2011 2011. Suomen Kulttuurirahasto. Viitattu 1.5.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Länsi-Pirkanmaan musiikkiopiston opettaja 2006. Länsi-Pirkanmaan musiikkiopisto. Arkistoitu 13.8.2014. Viitattu 1.5.2012.
- ↑ Taivaanrannanmaalari 2009. Aki Tulikari. Arkistoitu 25.6.2013. Viitattu 1.5.2012.
- ↑ AllMusic-tietokanta Artikkeli. 2009. Viitattu 2.5.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Mellotronin kunnostus Blogi. 2009. Viitattu 2.5.2012.
Aiheesta muualla
muokkaa- Yhtyeen verkkosivut
- Nurkostam Myspacessa (englanniksi)
- Nurkostam Last.fm:ssä (englanniksi)
- http://www.imperiumi.net/index.php?act=albums&id=9577, III of Dreamers -levyarvio
- http://ylex.yle.fi/musiikki/kellari/nurkostam, Nurkostam YleX-sivulla
- http://www.hitlantis.com/#/nurkostam, Nurkostam Hitlantis-sivustolla