Norjan kuningas (norj. Norges konge, uusnorjaksi Kongen av Noreg) on Norjan valtionpäämies. Nykyinen Norjan kuningas on Harald V.

Norjan kuningas
Kongen av Noreg
Norges konge
Nykyinen
Harald V

17. tammikuuta 1991 lähtien
Virka-asunto Oslon kuninkaallinen linna
Perustettu noin 872
Ensimmäinen Harald Kaunotukka
Kotisivut www.konghuset.no

Yleistä [1]

muokkaa

Norja liitettiin osaksi Ruotsia hyvityksenä siitä että Ruotsi menetti Suomen Venäjälle. Norjalla ja Ruotsilla oli yhteinen hallitsija Kaarle XIII vuodesta 1814. Personaaliunionissa Norjalla oli laajat itsemääräämisoikeudet maan sisäisissä asioissa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli yhteinen Ruotsin kanssa. Norjalla oli paljon enemmän päätösvaltaa omissa sisäisissä asioissa kuin sillä oli ollut osana Tanskaa.

Norjan suurkäräjät hyväksyivät vuonna 1905 lain, joka koski Norjan konsulilaitoksen perustamista mutta Norjan ja Ruotsin yhteinen kuningas Oskar II ei hyväksynyt lakia, joten Norjan suurkäräjät katsoivat maan eronneen personaaliunionista. Norjassa järjestettiin kansanäänestys personaaliunionin purkamisesta. Purkamista kannatti 368 392 norjalaista ja unionin säilyttämistä 184. Norjan suurkäräjät ja Ruotsin hallitus sopivat personaaliunionin purkamisesta. Norja valitsi uudeksi valtionpäämiehekseen Tanskan prinssi Karlin, joka otti hallitsijanimekseen Haakon VII. Hän oli isänsä puolelta Sonderburg-Glücksburgin sukua, eli Tanskan hallitsijasukua, ja äidin puoleltaan Bernadotte-sukua eli Ruotsin hallitsijasukua.

Toisen maailmansodan aikana Norjan kuningassuku oli maanpaossa Englannissa. Myös Norjan hallitus pakeni Englantiin.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Esko Korkeamäki: Euroopan monarkit, s. 147-150. (Norja) Jyväskylä: Sukuseurojen Keskusliitto ry, 2004. ISBN 951-692-575-8