Niittyhepokatti
Niittyhepokatti eli kenttähepokatti (Decticus verrucivorus) on Euroopassa ja Siperiassa esiintyvä suurehko ja raskasrakenteinen hepokattilaji.
| Niittyhepokatti | |
|---|---|
_m_02_(HS).jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Suorasiipiset Orthoptera |
| Alalahko: | Pitkäsarviset Ensifera |
| Yläheimo: | Tettigonioidea |
| Heimo: | Hepokatit Tettigoniidae |
| Suku: | Decticus |
| Laji: | verrucivorus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Decticus verrucivorus |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
muokkaaNiittyhepokatin yleisväritys vaihtelee harmaanruskeasta tummanvihreään ja etenkin siivissä ja takaruumiissa on voimakasta tummaa kuviointia. Satunnaisesti pohjaväri voi olla jopa punertava. Tuntosarvet ovat pitkät ja ohuet. Siivet ovat kapeat ja ulottuvat jonkin verran takaruumista pitemmälle. Naaraan ylöspäin kaartuva munanasetin ulottuu selvästi siipiä pitemmälle. Keskiruumiin selkäpuolella on koko selkäkilven pituinen keskiharjanne. Ruumiin pituus on koiraalla 27–34 mm ja naaraalla ilman munanasetinta 30–40 mm.[2]
Levinneisyys
muokkaaSuomessa sitä tavataan maan etelä- ja keskiosissa, joissa se on yleinen. Laji kuitenkin harvinaistuu pohjoista kohti. Levinneisyysalue kattaa lähes koko Euroopan, vain pohjoisimmista ja eteläisimmistä osista se puuttuu. Idässä levinneisyys ulottuu Keski-Aasiaan.[2]
Isossa-Britanniassa laji on uhanalainen ja rauhoitettu.[3]
Elinympäristö ja elintavat
muokkaaNiittyhepokatti elää nimensä mukaisesti lähinnä niityillä, kedoilla, kanervanummilla ja tienpientareilla kasvillisuuden joukossa. Joskus sitä tavataan soiltakin. Niittyhepokatti vaikuttaa suosivan jyrkkiä matalakasvustoisia rinteitä. Muista suurista hepokateista, kuten lehtohepokatista, poiketen laji sirittelee mieluiten kuumina kesäpäivinä auringonpaisteessa ja se sirittää vain päiväsaikaan. Äänenä on usein monta minuuttia yhtäjaksoisesti kestävä kirkas siritys. Koiraat saattavat kokoontua ryhmiksi, joissa ne kutsuvat naaraita yhdessä. Hepokatin siritys voi kuulua jopa 50 metrin päähän.[2]
Ravinnokseen niittyhepokatti käyttää pääasiassa tuoreita kasvinosia, vain harvoin muita hyönteisiä. Laji kykenee lentämään, mutta tekee sitä varsin harvoin ja silloinkin vain aivan lyhyitä matkoja. Eläin viihtyy lähellä maanpintaa ja häirittynä pakenee hyppien ja kätkeytyy kasvillisuuden joukkoon.[2]
Käsiteltäessä niittyhepokatti voi purra haavan.[2]
Lähteet
muokkaa- Tietoa suorasiipisistä (Arkistoitu – Internet Archive)
- ZipcodeZoo: Decticus verrucivorus (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ Sami Karjalainen, Heidi Viljanen, Pasi Sihvonen: Niittyhepokatti – Decticus verrucivorus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b c d e Sami Karjalainen: Suomen heinäsirkat ja hepokatit. Tammi 2009. ISBN 978-951-31-4483-8 s. 75–78
- ↑ http://webarchive.nationalarchives.gov.uk/20110303145213/http://ukbap.org.uk/UKPlans.aspx?ID=257