Mustanaamio (lehti)

Mustanaamio oli suomalainen sarjakuvalehti, joka ilmestyi vuosina 1966–2010 säännöllisesti ja myöhemmin erikoisnumeroina. Lehti sai nimensä Lee Falkin luoman Mustanaamio-hahmon mukaan. Sen painos vuonna 2007 oli 3 000 kappaletta[1], mutta 1980-luvun lopulla lehden suosion ollessa suurimmillaan painos oli yli 100 000 kappaletta[2]. Mustanaamio-lehden julkaiseminen lopetettiin Suomessa syksyllä 2010. Viimeiseksi numeroksi jäi 25–26/2010.[3] Egmont Kustannus kuitenkin ilmoitti verkkosivuillaan 18. toukokuuta 2011 alkavansa uudelleen julkaista lehteä erityisnumeroina.

Mustanaamio
Kansikuva 25/2006
Kansikuva 25/2006
Lehtityyppi Sarjakuvalehti
Julkaisija Egmont Kustannus
ISSN ISSN 0356-6005
Levikki 3 000 (painos 2007)
Perustettu 1966
Päätoimittaja Marjaana Tulosmaa
Sitoutuneisuus sitoutumaton
Kotikunta Tampere
Kotimaa Suomi
Sivukoko 170x260 mm
Ilmestymistiheys kerran kahdessa viikossa
Aiheesta muualla
Mustanaamio

Aluksi Mustanaamio ilmestyi kerran kuukaudessa. Vuonna 1966 ehti ilmestyä kaksi numeroa. Lehden saadessa suosiota sen ilmestymistiheys kasvoi; vuodesta 1972 alkaen ilmestyi 16 numeroa vuodessa ja vuonna 1974 siirryttiin lopulliseen julkaisutahtiin 26 numeroa vuodessa. Rautakirjan irtonumeromyynnissä Mustanaamio oli kaikista lehdistä vuonna 1973 sijalla 51 ja vuonna 1983 sijalla 27.[4]

Mustanaamio-lehden johtosarjana oli uusi Mustanaamio-tarina. Sen lisäksi lehdessä oli Vaeltavan aaveen sunnuntaiklassikkoseikkailu. Lehti tuli tunnetuksi myös laadukkaista kakkossarjoistaan, joita olivat muun muassa Taika-Jim, Piko ja Fantasio, Linda ja Valentin (Valerian ja Laureline), Blueberry, Thorgal sekä Kari Leppäsen Achilles Wiggen.

Lähteet

muokkaa
  1. Aikakauslehtien liitto Egmontin lehtien esittelyt[vanhentunut linkki]
  2. Olavi Suonsyrjä: Vaeltavalla aaveella 70 täyteen
  3. Egmont: Mustanaamio. Viitattu 23.9.2010.
  4. Kastemaa, Matti J.: Rautakirjalla on puolensa, s. 50–51. (Tilasto perustuu heinä–syyskuun myyntiin kunakin vuonna) Porvoo: Rautakirja, 1985.

Aiheesta muualla

muokkaa