Muinaisyläsaksa
Muinaisyläsaksa (saks. Althochdeutsch) on saksan kielen varhaisin muoto, jota puhuttiin noin vuosina 750–1050.[1][2] Se on yleisnimitys usealle länsigermaaniselle murteelle, joissa oli tapahtunut yläsaksan konsonantinmuutos.
| Muinaisyläsaksa | |
|---|---|
| Oma nimi | Diutisk |
| Tiedot | |
| Alue | Keski-Eurooppa |
| Ajoitus | varhaiskeskiaika |
| Kirjaimisto | latinalainen, riimukirjoitus |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | indoeurooppalaiset kielet |
| Kieliryhmä |
germaaniset kielet – länsigermaaniset kielet |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-2 | goh |
| ISO 639-3 | goh |
Muinaisyläsaksan varhaisvaiheessa sen päämurteita puhuttiin itsenäisissä heimokuningaskunnissa, mutta vuoteen 788 mennessä Kaarle Suuren valloitukset toivat nämä murteet yhden hallinnon alle. Tällöin kehittyi myös ranskan- ja saksankielisten alueiden raja.
Nykyaikaan säilyneet muinaisyläsaksankieliset kirjoitukset ovat luostareissa kirjoitettuja ja täten suurimmalta osalta uskonnollisia tekstejä. Varhaisimmat muinaisyläsaksankieliset tekstit, jotka ovat glossia latinankielisiin teksteihin, ovat peräisin 700-luvun jälkipuoliskolta.[2] Muinaisyläsaksaan lainattiin ja keksittiin paljon uusia sanoja vastaamaan latinankielistä kirkkosanastoa, sillä kirkko oli tärkeässä asemassa kirjoitusten luonnissa ja ajan laajassa lähetystyössä.
Lähteet
muokkaa- ↑ Scherer, Wilhelm (1878). Zur Geschichte der deutschen Sprache (2. painos). Berlin: Weidmann.
- ↑ a b Penzl, Herbert (1986). Althochdeutsch: Eine Einführung in Dialekte und Vorgeschichte. Bern: Peter Lang. ISBN 3-261-04058-0.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Muinaisyläsaksa Wikimedia Commonsissa