Mokoma

suomalainen yhtye

Mokoma on Lappeenrannasta lähtöisin oleva suomenkielistä metallia esittävä yhtye. Yhtye johtaa omaa Sakara Records -levy-yhtiötään, ja on saavuttanut muun muassa Suomen virallisen albumilistan ykkössijan vuodesta 2006 lähtien jokaisella julkaisemallaan albumilla (pl. Myrsky), kultalevyjä useilla eri julkaisuillaan sekä platinalevyn albumistaan Elävien kirjoihin (2015). Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 200 000 kappaletta.[1][2]

Mokoma
Mokoma Myötätuulirockissa vuonna 2011.
Mokoma Myötätuulirockissa vuonna 2011.
Tiedot
Toiminnassa 1996–
Tyylilaji thrash metal,
death metal,
deathrash
Kotipaikka SuomiLappeenranta, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Marko Annalalaulu
Kuisma Aaltokitara
Tuomo Saikkonenkitara
Santtu Hämäläinenbasso
Janne Hyrkäsrummut

Levy-yhtiö

EMI, (1997–2003)
Sakara Records, (2003–)

Aiheesta muualla
Kotisivut

Historia

muokkaa

Alkuvuodet: Valu ja Mokoman 120 päivää

muokkaa

Mokoma alkoi Marko Annalan sooloprojektina jouluna 1996. Nimensä yhtye sai Annalan entisen tyttöystävän isoäidin hokemasta "voi siuta mokomaa!". Annala ei alun perin suunnitellut, että projektista tulisi oikea yhtye.[3] Yhtye teki levytyssopimuksen EMI:n kanssa keväällä 1997 äänitetyn ensimmäisen demonsa jälkeen.[4]

Ensimmäisillä albumeilla Valu (1999) ja Mokoman 120 päivää (2001) yhtyeen musiikki oli vielä lähempänä rockia. Albumit eivät menestyneet kaupallisesti hyvin ja EMI jätti lunastamatta optionsa kolmannen albumin julkaisemiseen.[5][6][7]

Läpimurto: Kurimus, Tämän maailman ruhtinaan hovi ja DVD

muokkaa

Vuonna 2003 Mokoma perusti oman Sakara Records -levy-yhtiön, joka on sittemmin laajentanut toimintaansa myös muihin yhtyeisiin. Mokoman nousujohteinen suosio alkoi myöhemmin kulttisuosioon nousseesta, mp3-muotoisesta singlejulkaisusta "Takatalvi", joka esitteli yhtyeen uuden, aiempaa huomattavasti raskaamman ja aggressiivisemman tyylin. Yhtyeen läpimurtona on pidetty vuonna 2003 julkaistua kolmatta albumia Kurimusta. Levyn balladi "Silmäterä" päätyi radiosoittoon, ja yleisö löysi yhtyeen konsertteihin.[7][8][9]

Yhtye sai lisää näkyvyyttä mediassa Tämän maailman ruhtinaan hovi albumin myötä, joka nousi toiselle sijalle Suomen viralliselle albumilistalle vuonna 2004. Levyä pidettiin edeltäjäänsä monipuolisempana, kriitikot nostivat siitä thrashin lisäksi esille piirteitä jopa doom ja death metalista.[10][11][9] Ladattavassa mp3-muodossa julkaistu single "Hiljaisuuden julistaja" sekä radiossa soitettu kappale "Uni saa tulla" olivat merkittävässä asemassa albumin ja yhtyeen maineen nousussa.lähde?

Saman vuoden joulukuussa julkaistiin yhtyeen DVD-julkaisu DVD, joka sai kiitosta runsasta materiaalista sekä laadusta. DVD sisältää kolme yhtyeen konserttia vuosilta 2003−2004 sekä kaikki siihen asti julkaisut musiikkivideot sekä myös Tämän maailman ruhtinaan hovi albumin sessioissa tehdyn kappaleen "Uusi Aatami, Uusi Eeva". DVD on ylittänyt kultalevy-rajan.[12]

Suosion vakiintuminen: Kuoleman laulukunnaat, Luihin ja ytimiin ja Sydänjuuret

muokkaa

Yhtye piti hetken taukoa Tämän maailman ruhtinaan hovi -albumin jälkeen. Vähitellen elokuussa 2005 yhtye oli valmis uuden albumin tekemiseen. Kuoleman laulukunnaat julkaistiin vuonna 2006. Albumi oli Mokoman ensimmäinen varsinainen teemalevy, jolla tekstittäjä ja laulaja Annala käsitteli parisuhteen päättymistä. Musiikillinen skaala laajeni albumilla entisestään mutta se on tästä huolimatta yhtenäinen kokonaisuus. Se nousi Suomen viralliselle albumilistalle ykköseksi, samoin kuin puoli vuotta sen jälkeen ilmestynyt, albumilta yli jääneistä kappaleista koottu Viides vuodenaika EP. [13][3][14][15][10][10]

Kappaleista "Kuu saa valtansa auringolta" ja "Pahaa verta" julkaistiin musiikkivideot.[16]

2007 lokakuussa julkaistu Luihin ja ytimiin nousi edellisen albumin tapaan albumilistan ykköseksi. Albumi jat­koi edel­lis­ten le­vy­jen vi­hais­ta ja ag­g­res­sii­vis­ta tyyliä. Thrash metal linjaan oli poimittu myös death metal -sävyjä aiempaa enemmän. Kappaleissa on puhtaita lauluja ja melodioita, ja kappaleiden tunnelmat vaihtelevat tunnelmasta toiseen, nopeista hitaisiin.[17][18][19][10] Albumia ennen julkaistiin single ja musiikkivideo kappaleesta "Nujerra ihminen". Kappale "Marras" sai paljon soittoa sen kevyemmän linjansa takia. lähde?

Yhtyeen seitsemäs studioalbumi Sydänjuuret julkaistiin vuonna 2010. Albumin kantavana teemana on suomalaisuus, teema ei kuitenkaan ole mitenkään leimallinen, voimakkaimmillaan se näyttäytyy nimikappaleen säkeissä, joissa "äidiltä saadaan kieli ja isältä maa". Albumin eräs piirre on Mokomalle tyypillisesti on tyylivaihtelujen hienovaraisuus, jossa yhtye kuulostaa Mokomalta, olipa taustalla black, thrash, death tai täysin särötön tunnelmointi. Albumi nousi Suomen albumilistan ensimmäiselle sijalle. [20][21][22][10] 10. marraskuuta 2010 Mokoma julkaisi rap-artisti Petri Nygårdin kanssa singlenä kappaleen "Sarvet esiin".[23]

Varjopuoli ja 180 astetta

muokkaa

Sydänjuuret albumin jälkeen Annala ei tuntenut olevansa säveltäjänä ja sanoittajana valmis seuraavan kokopitkän tekemiseen. Yhtye julkaisi 2. marraskuuta vuonna 2011 Varjopuoli -nimisen kokoelmalevyn, jossa tavallisesta poiketen levyn kappaleet sovitettiin uudestaan akustisiksi. Levyllä on myös yksi täysin uusi kappale. Albumin tuottajana toimi YUP:sta ja soolouraltaan tuttu Jarkko Martikainen. Albumin vierailevina artisteina olivat Medeian kosketinsoittaja Laura Dziadulewicz sekä viulisti Pekka Kuusisto. Yhtye teki albumin julkaisuun liittyen akustisen Sähkökatko-kiertueen.[24][25]

Albumi sai kahdenlaista palautetta, osa yhtyeen faneista ei pitänyt albumin akustisesta tyylistä, osa piti siitä paljon. Albumi nousi virallisella albumilistalla viidennelle sijalle. [10][25]

Yhtye ilmoitti kotisivuillaan toukokuussa 2012 äänittävänsä yhdeksännen studioalbumin saman kesän aikana. Syksyllä ilmestynyt albumi oli nimeltään 180 astetta ja sen tuottajana toimi Miitri Aaltonen.[26] Albumilla kuullaan Mokomalle perinteisten raskaiden thrash-kappaleiden lisäksi kevyempiä, iskelmärockahtavia kappaleita. Albumia seurasi ‎"Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012" kiertue.[27][28][29][30]

Elävien kirjoihin, Laulurovio ja Hengen pitimet

muokkaa
 
Mokoma vuonna 2019.

Albumi Elävien kirjoihin ilmestyi vuonna 2015. Selvittyään masennuksesta Annala sanoitti kokemuksensa albumille, joka on omakohtainen ja konkreettinen teema-albumi masennuksesta. Kappaleissa käsitellään elämänvoimien ja tunteiden katoamista sekä mielen ja kehon murtumista. Näkökulma ja kertojan tilanne vaihtelevat kappaleissa mutta aihe pysyy samana. [31][32][33]

Mokoman akustinen kokoelmalevy Varjopuoli sai jatkoa vuonna 2016, kun yhtye julkaisi toisen akustisen kokoelma-albumin Laulurovio. Albumi nousi listalla sijalle 7. Levyllä vierailivat muun muassa saamelaisräppäri Ailu Valle sekä Netta Skog. [10][34][35] Maaliskuussa yhtye teki akustisen kiertueen ja huhtikuussa kolmen konsertin Sakara Tour -yhteiskiertueen Stam1nan ja Diablon kanssa.[36][37]

Yhtyeen kymmenennen kokonaan uudesta materiaalista koostuva studioalbumi Hengen pitimet julkaistiin 25. toukokuuta vuonna 2018. Albumi julkaistiin yhtä aikaa myös Japanissa, jossa yhtye kävi soittamassa levyjulkaisukonsertin aiemmin samalla viikolla. Kappaleiden sanoituksissa toistuvat yhtyeelle tutut kuoleman, henkisen kamppailun ja ihmiskunnan lyhytnäköisyyden teemat. Minämuotoinen ja sisäänpäinkääntynyt kerronta on kuitenkin vaihtunut laajempaan näkökulmaan ja teksteissä tarkastellaan suurempaa kokonaisuutta ja yhteiskunnasta löytyviä syitä ihmisten pahaan oloon.[38] [39][40]

Ihmissokkelo ja kiertueen keskeytyminen

muokkaa

Mokoman uran yhdestoista studioalbumi Ihmissokkelo julkaistiin 21. helmikuuta 2020. Albumi ilmestyi melko nopealla aikataululla, kun edellisen Hengen pitimet -albumin julkaisusta oli kulunut vain alle kaksi vuotta, eikä kitaristi Tuomo Saikkosen mukaan yhtye ollut vielä ajatellut uuden albumin tekemistä. Annalalta rupesi kuitenkin jouluna 2018 syntymään uusia kappaleita sen verran paljon, että sävellysinto tarttui myös muuhun yhtyeeseen ja pian yhtye huomasi viettävänsä jälleen aikaa treenikämpällä ja studiossa. Albumia sanoittaessaan Annala kertoi ajautuneensa siihen myrskyn silmään, jota hän väisteli jo aiemmilla albumeilla: siinä missä Annala kirjoitti parisuhteen päättymisestä ja siihen liittyvistä tunnetiloista Kuoleman laulukunnaat -albumille, kun hän oli jo löytänyt uuden rakkauden, sekä masennuskokemuksistaan Elävien kirjoihin -albumille, kun hän oli jo tervehtynyt, Ihmissokkelolla Annala päästi itsensä vajoamaan syvyyksiin ja antoi alitajuntansa puhua.[41]

Albumin julkaisun jälkeen Mokoma lähti Sokkelon kivitys 2020 -levynjulkaisukiertueelle. Kiertue kuitenkin keskeytyi neljän keikan jälkeen, kun Suomen viranomaiset kielsivät yli 500 hengen tapahtumat toukokuun loppuun saakka koronaviruspandemian takia ja näin ollen yhtye siirsi suuren osan kiertueen keikoista myöhempään ajankohtaan.[42]

Pandemiatilanteen hellittäessä yhtye pääsi jälleen keikkoja soittamaan, kun taas tilanteen välillä pahentuessa niitä jouduttiin edelleen siirtämään tai perumaan.

Yhtye lanseerasi marraskuussa 2021 nimikkokahvin ”Mokomamokka – Täyttä paahtoa”.[43]

Myrsky

muokkaa

Vuoden 2023 aikana Mokoma teki muutamia keikkoja mm. 20 vuotta täyttäneen Kurimus-albumin tiimoilta. Lisäksi se julkaisi kaksi singleä, joista Malja sille! (jossa vierailee Huora-yhtyeen Anni Lötjönen) ilmestyi kesäkuussa ja Taivaan tuuliin syyskuussa. Molemmat kappaleet löytyvät yhtyeen 12. studioalbumilta nimeltään Myrsky, joka ilmestyi 8. maaliskuuta 2024.[44][45]

Jäsenet

muokkaa

Entiset jäsenet

muokkaa

Vierailijat

muokkaa

Diskografia

muokkaa

Albumit

muokkaa

Singlet

muokkaa

Kiertueet

muokkaa
  • Kukot orrella (25. huhtikuuta – 16. elokuuta 2003)
  • Poltetut kylät (11. syyskuuta – 5. marraskuuta 2003)
  • Viisikko kiipelissä (14.–29. toukokuuta 2004)
  • Kesä on hullu (10. kesäkuuta – 7. elokuuta 2004)
  • Viimeiset mehut (9. syyskuuta – 19. marraskuuta 2004)
  • Räjähtävä tempaus (21. huhtikuuta – 27. toukokuuta 2005)
  • Kestääkö tajunta (24. helmikuuta – 13. toukokuuta 2006)
  • Naama on vinksin vonksin (tai ainakin heikun keikun) (9. kesäkuuta – 18. elokuuta 2006)
  • Post Scriptum (15. syyskuuta 2006)
  • Sakara Tour (1.–11. marraskuuta 2006)
  • Mänttier Than Thour (15. kesäkuuta – 11. elokuuta 2007)
  • Loppuvuodenajan merkit (12. lokakuuta 2007)
  • Ettei vaan tulis sanomista (22. marraskuuta – 29. joulukuuta 2007)
  • Nyt mennään ja meinataan 2008 (25. tammikuuta – 12. toukokuuta 2008)
  • Vahinko kiertää 2008 (6. kesäkuuta – 9. elokuuta 2008)
  • Soitetaan miten halutaan 2008 (5. joulukuuta 2008)
  • Reidet ja peppu rantakuntoon 2009 (28. helmikuuta – 30. toukokuuta 2009)
  • Viisi maukkainta kesäherkkua 2009 (5. kesäkuuta – 15. elokuuta 2009)
  • Onko siitä tullut leso 2010 (1. huhtikuuta – 29. toukokuuta 2010)
  • Lemmenlava (5. kesäkuuta – 28. elokuuta 2010) (kulki nimellä "Talvi on pitkä ja sisältää kesän 2010" 18. kesäkuuta asti)
  • Ruskabailut 2010 (27. elokuuta – 25. syyskuuta 2010)
  • Kevät saa, minä en 2011 (11. helmikuuta – 9. huhtikuuta 2011)
  • Tässäkö kesän 2011 kohokohdat? (3. kesäkuuta – 13. elokuuta 2011)
  • Sähkökatko 2011 (28. lokakuuta – 17. joulukuuta 2011)
  • Sähköisku (Kevät 2012)
  • ‎Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012 (Syksy 2012)
  • ‎Onks pakko käydä suihkussa jos ei tullut hiki? 2013 (Kesä 2013)
  • *** and *** and rock and *** 2013 (Syksy 2013)
  • Herätä uinuvat hiusjuuresi (Kesä 2014)
  • Shadows of Fallen Autumn Leaves Under the Grim Northern Lights of Darkness (Syksy 2014)
  • Kunnon musaa (Kevät 2015)
  • Pärkele, mikä konserttisarja! (Kesä 2015)
  • Työpaikan pikkujoulut (Talvi 2015)
  • Sakara Tour 2016 (Kevät 2016)
  • Karjulasta karjahtaa 2016 (Kesä-syksy 2016)
  • Tuhkatkin pesästä 2016 (Syksy 2016)
  • Varo näitä vaaranpaikkoja 2017 (Kesä 2017)
  • Mänttiläisopiston ryhmäliikuntatunnit 2017 (Syksy 2017)
  • Akustiset 2018 (Talvi-kevät 2018)
  • Metalliveljet 2018 (Kesä-syksy 2018)
  • Aina Santtuu ja tapahtuu 2019 (Kevät 2019)
  • Hupsistakeikkaa pukkaa 2019 (Kesä 2019)
  • Sokkelon kivitys 2020 (Koko vuosi 2020)
  • Mokoman kesä 2021 (Kesä 2021)
  • Varmat päivät 2021 (Syksy 2021)
  • Kurimus 20v (Kesä-syksy 2023)
  • Myrskyn jälkeen tulee sää 2024 (Kevät 2024)
  • Tässäkö parhaat kesälomavinkit 2024 (Kesä 2024)

Lähteet

muokkaa
  1. Arto Mäenpää: Metalliyhtye Mokoman tuleva albumi on nimeltään ”Myrsky” – julkaisussa 8. maaliskuuta 2024 Kaaoszine. 27.11.2023. Viitattu 27.11.2023.
  2. Mokoma Musiikkituottajat ry.
  3. a b MOKOMA Sue.fi. Arkistoitu 8.10.2019. Viitattu 8.10.2019.
  4. Mokoma.com: Jäsenet ja historia mokoma.com. Viitattu 10.8.2024.
  5. MOKOMA: Valu Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  6. MOKOMA: Mokoman 120 Päivää Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  7. a b Jarkko Fräntilä: Kulttihitti kaiken muutti – Mokoma juhlii 15 vuotta täyttävää Kurimus-albumiaan joulukuussa Rumba.fi. Viitattu 8.10.2019.
  8. MOKOMA: Kurimus Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  9. a b Niko Kaartinen: Mokoma: Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi www.impe.fi. Viitattu 8.10.2019.
  10. a b c d e f g Suomen Virallinen Lista Musiikkituottajat. Viitattu 8.10.2019.
  11. MOKOMA: Tämän maailman ruhtinaan hovi Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  12. Mitä suomenkielisellä hevillä voi vielä saavuttaa, Mokoma? yle.fi. Viitattu 8.10.2019.
  13. Toimittaja: Jarmo Hänninen: Toimituksen klassikot: Mokoma – Kuoleman Laulukunnaat KaaosZine. 9.2.2014. Viitattu 8.10.2019.
  14. Kuoleman laulukunnaat syntyi elämänmurroksen keskellä - Mokoma kertoo rujon ja orgaanisen albumin vaiheista Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  15. MOKOMA: Kuoleman laulukunnaat Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  16. Mokoma.com: Tuotanto mokoma.com. Viitattu 10.8.2024.
  17. MOKOMA: Luihin ja ytimiin Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  18. Mokoma - Luihin ja ytimiin Rumba.fi. Viitattu 8.10.2019.
  19. Tuomas Valtanen: Luihin Ja Ytimiin www.impe.fi. Viitattu 8.10.2019.
  20. desibeli.net - Mokoma: Sydänjuuret desibeli.net. Viitattu 8.10.2019.
  21. MOKOMA: Sydänjuuret Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  22. Mokoma: Sydänjuuret – Karjalainen veri, suomalainen sydän Rumba.fi. Viitattu 8.10.2019.
  23. Hämmentävä yhteistyö: Rääväsuinen Petri Nygård ja kotimainen hevibändi Voice.fi. 19.10.2010. Viitattu 8.10.2019.
  24. Mokomalta Varjopuoli marraskuussa Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  25. a b Mete Sasioglu: Mokoma siirsi oppinsa syrjään Vantaan Sanomat. Arkistoitu 8.10.2019. Viitattu 8.10.2019.
  26. Mokoma kesäkeikoille ja studioon 4.5.2012. Mokoma. Viitattu 11.6.2012.
  27. Tämä yhtye ei osaa vieläkään soittaa yle.fi. Viitattu 8.10.2019.
  28. Toimittaja: Arto Mäenpää: Mokoma – 180 Astetta KaaosZine. 30.10.2012. Viitattu 8.10.2019.
  29. MOKOMA: 180 astetta Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  30. Mokoma: 180 astetta – Iskelmärockin ja thrashin yhdistelmä on täten hiottu huippuunsa Rumba.fi. Viitattu 8.10.2019.
  31. Toimittaja: Jyri Kinnari: Mokoma – Elävien Kirjoihin KaaosZine. 6.2.2015. Viitattu 8.10.2019.
  32. Koulukiusattu ja masennuksen kokenut Marko Annala: "Mie oon ihan runotyttö sisimmiltäni" Yle Uutiset. Viitattu 8.10.2019.
  33. Levyarvio: Mokoman Elävien kirjoihin -uutuus manaa pahan olon pois väkevällä riffimyrskyllä Rumba.fi. Viitattu 8.10.2019.
  34. Mokoma-laulujen uudet kuosit - Laulurovio liekehtii akustisesti Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  35. Toimittaja: Arto Mäenpää: Mokoma – Laulurovio KaaosZine. 21.11.2016. Viitattu 8.10.2019.
  36. Toimittaja: Heidi Kohonen: Mokoman vuoden ensimmäinen keikka – akustinen versio Lahden Sibeliustalossa KaaosZine. 3.3.2018. Viitattu 8.10.2019.
  37. Vesa Siltanen: Kuvagalleria: Suomimetallia areenaluokassa | Sakara Tour, Holiday Club Saimaa Arena 9.4.2016 Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  38. Aki Lehti: Levyarvio: Mokoma on muutakin kuin vain laulajansa Marko Annalan julkista terapiaa KSML.fi – Keskisuomalainen. Viitattu 8.10.2019.
  39. Kaakon Viestintä Oy: Levyarvio: Mokoman uusin albumi Hengen pitimet on bändin aiempaa tuotantoa perinteisempi, mutta tiukka ja hallittu levy — Metalliveljet-kiertue tuo yhtyeen Imatralle lauantaina - Etelä-Saimaa esaimaa.fi. 6.11.2018. Viitattu 8.10.2019.
  40. Arvio: Mokoma teki levyn kuolemasta – kuinka ollakaan, siitä tuli yksi bändin kevyimmistä julkaisuista Soundi.fi. Viitattu 8.10.2019.
  41. Metalliyhtye Mokoman 11. albumi ilmestyy 21. helmikuuta mokoma.com. Viitattu 20.4.2020.
  42. Mokoman kevätkiertue peruttu mokoma.com. Viitattu 20.4.2020.
  43. Jaakko Nygård: Mokomamokka on tervetullut lisä bändikahvien maailmaan kaaoszine.fi. 18.11.2021. Viitattu 22.11.2021.
  44. Vesa Siltanen: Mokoma julkaisi uuden monitulkintaisen Taivaan tuuliin -singlen videoineen – Yhtyeen syksy menee tien päällä Soundi. 1.9.2023. Viitattu 1.9.2023.
  45. Saku Schildt: Mokoman tulevan levyn nimi ja kansikuva julki, tuottajana varsin kiinnostava tekijämies Soundi. 27.11.2023. Viitattu 27.11.2023.
  46. Toimittaja: Anna-Leena Harinen: Mokoma – Laulurovio KaaosZine. 21.11.2016. Viitattu 27.12.2018.
  47. Mokoma akustisesti - Oulu 22.2 Sabotage. 24.2.2017. Viitattu 27.12.2018.
  48. Raskas metalli taipuu komeasti uuteen muottiin - Asialla tietenkin suomenkielisen thrashin suurin ja kaunein Soundi.fi. Viitattu 27.12.2018.
  49. a b c d e Mokoma juhlatunnelmissa Pakkahuoneella – Katso kuvat keikalta soundi.fi. 4.9.2023. Soundi. Viitattu 5.9.2023.
  50. a b http://www.mokoma.com/data.php?sivu=ajankohta (Arkistoitu – Internet Archive)
  51. http://www.mokoma.com/2010/01/20/luihin-ja-ytimiin-albumille-kultaa/
  52. Mokoma aloittaa akustisen albumin äänitykset 23.6.2011. Mokoma. Viitattu 4.10.2011.
  53. Mokoma : Varjopuoli Levykauppa X. Viitattu 4.10.2011.
  54. https://www.facebook.com/mokomamusic/photos/a.474015362110.265177.123444152110/10152663868712111/?type=3&theater
  55. Mokoman Facebook-ilmoitus Elävien kirjoihin-albumista facebook.com.
  56. Arto Mäenpää: Mokoman “Elävien kirjoihin” -albumille kultaa! kaaoszine.fi. 25.2.2016. Kaaoszine. Viitattu 21.3.2016.
  57. Siltanen, Vesa: Mokoma vie rakkaat laulunsa roviolle – uusi akustinen albumi julki marraskuussa Inferno. 21.9.2016. Pop Media. Viitattu 21.9.2016.
  58. https://www.levykauppax.fi/artist/mokoma/hengen_pitimet/#575982
  59. Seittimestari: “Yksi” -EP/DVD julkaistaan marraskuussa mokoma.com. 24.9.2013. mokoma.com. Viitattu 29.10.2013. (suomeksi)
  60. Mokoma → Discography → Single Spotify. Viitattu 1.3.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa