Missiologia
Missiologia eli lähetystiede on akateeminen teologinen oppiaine, joka tutkii uskontojen, lähinnä kristillisten kirkkojen, lähetystyötä. Missiologia luetaan systemaattisen teologian alaan. Systemaattisessa teologiassa sitä tutkitaan vaihtelevasti sekä dogmatiikan että ekumeniikan yhteydessä.[1] Suomen yliopistojen teologisissa tiedekunnissa ei ole yhtään missiologian professuuria.
Missiologialla on jossain määrin kahtalainen luonne. Yhtäältä se on akateeminen oppiaine, joka tutkii lähetystyötä kriittisesti ja arvovapaasti.[1] Toisaalta missiologia on monissa yliopistoissa sen verran vakiintumaton oppiaine, että käytännössä missiologinen pohdinta on usein jäänyt kirkkojen itsensä tehtäväksi. Missiologinen työskentely on ollut kirkoille tarpeellista, koska erityisesti 1960-luvulta alkaen syntyi voimakas maailmanlaajuinen lähetystyötä arvosteleva liike, joka ei pitänyt lähetystyötä oikeutettuna. Missiologialla on siten tavallista suurempi käytännön yhteys kirkkojen konkreettiseen lähetystyöhön.
Moderni missiologia on syntynyt ekumeenisen liikkeen myötä. Kristillisten kirkkojen lähetystyössään kohtaamat keskinäiset ongelmat johtivat 1800- ja 1900-luvun taitteessa maailmanlaajuisiin lähetyskonferensseihin. Lähetyskonferenssien teologinen työskentely synnytti teoreettisen pohdinnan, josta missiologia sai alkunsa. Edinburghin lähetyskonferenssi 1910 on myös organisoituneen ekumeenisen liikkeen syntyhetkiä. Käytännöllisemmässä merkityksessä kristilliset kirkot ovat opinmuodostuksessaan pohtineet lähetystyöhön liittyviä kysymyksiä varhaisesta historiastaan lähtien.
Missiologian alat
muokkaaMissiologia jaetaan tavallisesti ainakin seuraaviin alaosiin:[1]
- lähetyshistoria
- ekumeeninen missiologia
- lähetystyölle esitetyt opilliset eli dogmaattiset perusteet
Lähetystyön opilliset lähtökohdat
muokkaaMissiologian eräs keskeinen tehtävä on tutkia kirkkojen lähetystyölle esittämiä perusteluja eli opillisia lähtökohtia.
Lähetystyö perustellaan tavallisesti Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyllä (Matt. 28: 19-20). Kertomuksen mukaan ylösnoussut Kristus lähetti oppilaansa tekemään kaikista kansoista hänen oppilaitaan kastamalla ja opettamalla. Lähetystyö nähdään siten ylösnousseen Kristuksen antamana tehtävänä. Lähetystyöllä nähdään olevan kristologinen perusta. Nykyisin erityisesti vanhat kirkkokunnat korostavat lähetystyön kolminaisuusopillista lähtökohtaa. Kolminaisuusopillisesti lähetystyön juuret nähdään siinä, että Isä lähetti Poikansa maailmaan pelastamaan sen, ja on siten ensimmäinen lähettäjä. Pyhä Henki, joka on Isän lähettämä puolustaja ja pyhittäjä, toimii kristittyjen kautta ja synnyttää uskoa missä ja milloin hyväksi näkee (ubi et quando visum est Deo). Modernissa missiologiassa kolminaisuusopillinen lähtökohta näkyy myös siinä, että siinä korostetaan Jumalan hyvää luomistyötä, ja siten yksilöiden ihmisarvoa ja eri kansojen kulttuurin arvostamista. Kolminaisuusopillisesti perusteltu lähetystyö torjuu pakon ja painostamisen lähetystyön välineenä.
Kirkot korostavat usein lähetystyön olevan kirkon olennaisrakenteeseen kuuluva eli konstitutiivinen osa. Lähetystyö on siten kirkon luovuttamaton tehtävä. Luopuminen lähetystyöstä johtaisi siihen, että kirkko ei enää olisi kristillinen kirkko. Lähetystyö nähdään tällöin aivan erityisesti kirkon omaksi tehtäväksi eli missioksi. Historiallisesti on kuitenkin niin, että kirkkojen lähetystyö on toteutunut suurimmaksi osaksi kirkoista erillisten lähetysjärjestöjen kautta. 2000-luvulla on mm. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa käyty keskustelua lähetysjärjestöjen liittämisestä kiinteämmin kirkon yhteyteen, mm. taloudellisesti.
Kirkon elämässä lähetystyön nähdään nousevan messusta. Jo sanana messu on lähellä missiota eli lähetystyötä. Sana messu tulee latinankielisistä papin lähettämissanoista "ita missa est" (olette lähetetyt). Messun lopussa oleva lähettäminen on jokaiselle messuun osallistuneelle kutsu lähteä sakramentin osallisuudesta maailmaan kohtaamaan ihmisiä rakastamalla, palvelemalla ja todistamalla ylösnousseesta Kristuksesta. Tämä saa ilmauksensa myös monien läntisten kirkkokuntien messussa ehtoollisrukouksen lopussa olevassa seurakunnan aklamaatiossa "Me julistamme hänen kuolemaansa. Me todistamme hänen ylösnousemustaan. Me odotamme hänen tulemistaan kunniassa." Ylösnousemususko ja sen todistajana oleminen on tälläkin tavoin lähetystyön keskeinen motiivi.
Luomisteologian korostus on saanut eräät teologit ja kirkkokunnat pohtimaan ylipäätään lähetystyön oikeutta. Tällöin Jumalan luomana oleminen, eri kulttuurit ja myös eri uskonnot nähdään Jumalan luomistyön ilmauksena, eikä silloin nähdä tarvetta varsinaiseen lähetystyöhön, korkeintaan kehitysapuun ja muuhun humanitaariseen toimintaan. Luomista korostava lähetystyöhön kriittisesti suhtautuva teologia on saanut kannattajia myös monista humanistisista liikkeistä.
Toisenlainen lähetystyöhön kriittisesti suhtautunut ilmiö oli kolmansien maiden kirkkojen moratoria-vaatimus, joka synnytti voimakkaan kiistan kirkkojen maailmanneuvostossa 1970-luvun alussa. Pitkään lähetystyön kohteena olleet Aasian ja Afrikan kirkot vaativat lähetystyön moratoriota eli lopettamista, koska sen nähtiin estävän näiden kirkkojen todellisen itsenäistymisen.
Ekumeenisessa liikkeessä on perinteisesti torjuttu proselytismi eli aktiivinen toisten kirkkojen jäsenten käännyttäminen omaan kirkkoon. Näin vakiintuneet kristilliset kirkot tunnustavat toisilleen olemassaolon oikeutuksen ja tunnustavat epäsuorasti toinen toisensa kirkko-luonteen. Missiologialla on tässä kohdin voimakas yhteys kirkko-oppiin eli ekklesiologiaan. Periaatetta ei tunnusteta joissakin vapaakirkollisissa kristillisissä yhdyskunnissa, jotka näkevät oman yhteisönsä ainoaksi oikeaksi kristilliseksi yhteisöksi.
Missiologian opetus
muokkaaMissiologialla ei ole Suomen yliopistoissa professuuria.
Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksella on kaksi missiologian dosenttia (2006).
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c Mitä on missiologia? Simo Kiviranta 1999. Viitattu 10.7.2016.