Minna Holopainen
Minna Holopainen on suomalainen toimittaja.
Holopainen on toiminut uutistoimisto STT:n vastaavana päätoimittajana lokakuusta 2018 alkaen. Hän on työskennellyt STT:llä vuodesta 1997. Ennen päätoimittajan työtä hän toimi muun muassa oikeustoimittajana, EU:n kirjeenvaihtajana sekä uutis- ja toimituspäällikkönä. Ennen STT:tä hän on työskennellyt Yleisradiossa ja Yliopisto-lehdessä.[1]
Holopainen valittiin Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajaksi maaliskuussa 2020.[2] Syyskuussa 2022 hän kertoi jääneensä oma-aloitteisesti sivuun tehtävästä ottaakseen kantaa Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen toimintaan Viestikoekeskus-jutussa.[3]
Holopainen on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Hän on valmistunut Helsingin yliopistosta ja on kotoisin Helsingistä.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Marttinen, Manu: Vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa, Minna Holopainen. Journalisti, 22.10.2020. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajaksi Minna Holopainen STT Info | Päätoimittajien yhdistys PTY. Viitattu 29.9.2022.
- ↑ Rulamo, Anssi & Mantsinen, Jecaterina: STT:n päätoimittaja Minna Holopainen jää sivuun Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajan paikalta – kritisoi HS:n Kaius Niemen toimintaa Viestikoekeskus-jutussa. Helsingin Sanomat, 29.9.2022. Artikkelin verkkoversio.