Mikko Kouki
Mikko Kristian Kouki (s. 14. syyskuuta 1967 Lohja)[1] on suomalainen näyttelijä, teatterinjohtaja, teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on turkulaisen Linnateatterin perustajajäsen- ja entinen johtaja. Vuodesta 2014 Kouki on toiminut Turun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana.
Mikko Kouki | |
---|---|
Mikko Kouki elokuussa 2011. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Mikko Kristian Kouki |
Syntynyt | 14. syyskuuta 1967 Lohja |
Ammatti | näyttelijä, teatterinjohtaja, teatteriohjaaja, käsikirjoittaja |
Sukulaiset |
|
Näyttelijä | |
Merkittävät roolit |
Jukka (Kuutamolla) Isto Virtanen (Paha maa) Anssi (Tyttö sinä olet tähti) Pertti (Vuosaari) |
Palkinnot | |
Parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinto
Parhaan miessivuosan Jussi-palkinto
|
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Ura
muokkaaKouki opiskeli Teatterikorkeakoulussa vuosina 1986–1991 ja oli kiinnitettynä näyttelijänä Turun kaupunginteatterissa 1991–1994. Vuodesta 1994 lähtien hän on toiminut vapaana näyttelijänä, ohjaajana, käsikirjoittajana ja kolumnistina. Kouki on vuonna 2003 toimintansa aloittaneen Linnateatterin perustajajäsen ja toimi sen johtajana, kunnes siirtyi vuonna 2012 Oulun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi.[2][3] Elokuussa 2013 Koukin kerrottiin kieltäytyneen teatterin tarjoamasta kolmen vuoden jatko-optiosta, ja hänen työnsä Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana päättyi helmikuussa 2014.[4] Kouki siirtyi Turun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi maaliskuussa 2014.[5]
Kouki tunnetaan Aku Louhimiehen luottonäyttelijänä.[6][7] Hän on näytellyt monessa Louhimiehen elokuvassa, kuten Paha maa, Kuutamolla, Vuosaari ja Riisuttu mies. Hän on toiminut myös käsikirjoittajana Louhimiehen elokuvissa.
Kouki oli mukana käsikirjoittamassa Irtiottoja-televisiosarjaa sekä Valkoinen kaupunki -elokuvaa, josta hän sai parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinnon vuonna 2007. Toisen Jussi-palkintonsa hän sai parhaasta miessivuosasta elokuvassa Riisuttu mies (2007). Pro Finlandia -mitali hänelle myönnettiin vuonna 2021.[8] Hän on näytellyt myös muun muassa elokuvissa Tyttö sinä olet tähti [9] ja Blackout. [10]
Vuonna 2019 tuli ensi-iltaan Koukin ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaus, Pertti Jarlan sarjakuviin perustuva Fingerpori. Kouki on myös elokuvan toinen käsikirjoittaja.[11] Vuonna 2022 elokuussa sai ensi-iltansa elokuva Laitapuolen hyökkääjä, jonka toisena käsikirjoittajana Kouki toimi.
Yksityiselämä
muokkaaKoukin isä on näyttelijä Tapio Kouki, täti Marja-Leena Kouki, setä Juhani Kouki ja serkku näyttelijä-laulaja Samuli Edelmann. Kouki on naimisissa kirjailija Niina Repon kanssa. Heillä on kaksi poikaa, joista Akseli on myös näyttelijä.[12][13][14]
Filmografia
muokkaaElokuvat
muokkaaVuosi | Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva | Rooli |
---|---|---|
1988 | Pohjanmaa | Raimo Hakala |
1989 | 1249 km | Kaasalainen |
1990 | Porttikielto taivaaseen | runoilija Kari |
1991 | Mitä pimeämpi yö – sen kirkkaammat tähdet | |
1992 | Minun punainen palloni | sosialisti |
Töpärin kingi | Kusti | |
1996 | Samaa verta | pikkuveli |
1998 | Ensi tiistaina Brahmsia | Risto |
Iso poika | kassa | |
2002 | Kuutamolla | Jukka |
2005 | Paha maa | Isto Virtanen |
Tyttö sinä olet tähti | Anssi | |
2006 | Unna ja Nuuk | taksinkuljettaja Keisanen |
Riisuttu mies | Markku | |
2007 | Talolliset.fi | Pekka |
Omenapora | Johannes | |
Joulutarina | Eemeli | |
2008 | 8 päivää ensi-iltaan | Vehviläinen |
Käsky | vääpeli | |
Jungle of Dreams | Pasanen | |
Blackout | Juha Pasanen | |
2011 | Missä kuljimme kerran | Ilmari Salmikoski |
2012 | Vuosaari | Pertti |
2013 | 8-pallo | Halonen |
Isänmaallinen mies | Pakarinen | |
2015 | Vares – Sheriffi | Janne Ruuhio |
2016 | Onnenonkija | Pirinen |
2017 | Tuntematon sotilas | Korpela |
2019 | Olen suomalainen | Veikko Samuli |
2021 | Peruna | kuparipohatta |
Televisiosarjat
muokkaaVuosi | Televisiosarja | Rooli |
---|---|---|
1986 | Pilat palat pois | |
1993 | Pappa rakas | |
1995 | Harjunpää ja heimolaiset | |
1997 | Kotikatu | upseerioppilas |
1998 | Isänmaan toivot | Kaarle, pappi |
1999 | Elämä on näytelmä | Pentti Saarikoski |
2002 | Hovimäki | Julius Asp |
2003 | Irtiottoja | Otto |
2010 | Alamaailma-trilogia: Vanki | Juha Viitasalo |
Hilander-TV | monia rooleja | |
Hiphop Hamlet | Ohjaaja Oksanen | |
2015 | Haamukirjoittaja | Patrik |
2025 | Vares |
Muut työt
muokkaaFilmografia
muokkaaVuosi | Elokuva / Televisiosarja | Työtehtävä |
---|---|---|
2000 | Levottomat | ohjaajan assistentti |
2002 | Kuutamolla | ohjaajan assistentti |
2003 | Irtiottoja (televisiosarja) | käsikirjoittaja, ohjaajan assistentti |
2005 | Paha maa | ohjaajan assistentti |
2006 | Valkoinen kaupunki | käsikirjoittaja, ohjaajan assistentti |
Riisuttu mies | ohjaajan assistentti | |
2012 | Vuosaari | käsikirjoittaja |
Taiteellisena johtajana
muokkaa- Linnateatteri, 2003–2011
- Oulun kaupunginteatteri, 2012–2014
- Turun kaupunginteatteri, 2014-
Lähteet
muokkaa- ↑ Mikko Kouki Elonetissä.
- ↑ Oulun kaupunginteatterille uudet johtajat: Arto Valkama ja Mikko Kouki 1.11.2011. Oulun kaupunki. Arkistoitu 22.5.2012. Viitattu 22.5.2012.
- ↑ Mikko Kouki astuu Oulun kaupunginteatterin taiteelliseen johtoon Yle.fi. 1.11.2011. Yle Oulu. Viitattu 2.12.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Mikko Kouki jättää Oulun kaupunginteatterin Yle.fi. 14.8.2013. Yle Uutiset. Viitattu 14.8.2013.
- ↑ Koukista Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Turun Sanomat. 16.8.2013. Viitattu 19.11.2014.
- ↑ Tähtivaara, Sarianne: Louhimies Tuntemattoman sotilaan näyttelijävalinnoista: Minulla on suosikkini MTV Viihde. 18.8.2015. Viitattu 22.3.2018.
- ↑ Tuntematon sotilas, sinäkö se olet? Helsingin Sanomat. 22.8.2015. Viitattu 22.3.2018.
- ↑ Koppinen, Mari ja Takala, Anna: Johanna Rusanen-Kartano, Hannu-Pekka Björkman ja Teemu Keskisarja saavat Pro Finlandia -mitalit. Helsingin Sanomat, 1.12.2021. Digilehti (maksullinen). Viitattu 1.12.2021.
- ↑ Tyttö sinä olet tähti. Elonet.
- ↑ Blackout. Elonet.
- ↑ Kari Väänänen näyttelee Fingerpori-elokuvassa. Yle 23.4.2018.
- ↑ ”Olen aina halunnut tehdä kaikenlaista”, näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja teatterinjohtaja Mikko Kouki, 50, sanoo Helsingin Sanomat. Viitattu 13.7.2021.
- ↑ Tiesitkö, kuka tunnettu näyttelijä on Samuli Edelmannin äiti? Ilta-Sanomat. Viitattu 13.7.2021.
- ↑ Niina Repo ja Mikko Kouki: "Ystävät epäilivät, ettei suhteemme kestä" Apu. Viitattu 13.7.2021.
Aiheesta muualla
muokkaa- Mikko Kouki Elonetissä.
- Mikko Kouki Internet Movie Databasessa. (englanniksi)