Mikael Saari

suomalainen laulaja

Mikael Saari (s. 1988 Hyvinkää) on suomalainen laulaja ja näyttelijä. Äänialaltaan Saari on tenori.[1]

Mikael Saari
Henkilötiedot
Syntynyt1988
Hyvinkää, Suomi
Ammatti laulaja, näyttelijä
Muusikko
Laulukielet englanti, suomi
Tyylilajit indie folk
Levy-yhtiöt Luomusic

Saari on osallistunut kahdesti Uuden Musiikin Kilpailuun. Vuonna 2013 hän sijoittui toiseksi kappaleellaan We Should Be Through[2] ja vuonna 2016 kolmanneksi kappaleellaan On It Goes.[3] Molemmilla kerroilla Saari saavutti kuitenkin Viisukuppilan fanipalkinnon.[4]

Lisäksi Mikael Saari on esittänyt joitakin suomenkielisiä kappaleita joista yhden hän teki 13-vuotiaana ja esitti Kanava-nimisen yhtyeen kanssa asuessaan vielä Hyvinkäällä.[5][6]

Mikael Saari työskentelee myös näyttelijänä ja hänet onkin nähty musikaaleissa. Hän on opiskellut musiikkiteatteria Lahden ammattikorkeakoulussa.[7][8] Hänellä on päärooli Turun kaupunginteatterin Domino-teatterissa lokakuussa 2016 ensi-iltansa saavassa Rock of Ages -nimisessä 1980-luvun musiikkia sisältävässä musikaalissa.[9]

Mikael Saari julkaisi toukokuussa 2016 Luomusic-nimisen musiikkiyhtiön kautta debyyttialbumin The Grand Letdown. Albumi sisältää sekä yhden coverin että Saaren itsensä tekemiä kappaleita.[7][10] Saari on tehnyt kappaleita myös muille artisteille.[11]

Vuonna 2017 Saari osallistui Tähdet, tähdet -ohjelman neljännelle tuotantokaudelle. Saari putosi kilpailusta kolmantena.[12]

Diskografia

muokkaa

Albumit

muokkaa
  • The Grand Letdown (2016)

Singlet

muokkaa
  • We Should Be Through (2013)
  • Hyvä lentosää (2015)
  • On It Goes (2016)[13]

Muut kappaleet

muokkaa
  • Minja Koski & Mikael Saari: Canzone (2014) (levytettiin Minjan Myrskylinnut-levyllä)
  • Mikael Saari: Ylpeä laulajan arpa (Finaali) (2014) (levytettiin Katson elämäni puuta-kokoelmalevyllä)

Lähteet

muokkaa
  1. Mikael Saaren korkea tenori ei tunne ylärajaa Etelä-Suomen Sanomat. 21.3.2014. Viitattu 11.12.2016.
  2. UMK:n äänijakaumat julki: Krista Siegfridsin voitto oli ylivoimainen YleX. 14.2.2013. Viitattu 11.12.2016.
  3. Victor M. Escudero: Sandhja to represent Finland in 2016! Eurovision.tv. 27.2.2016. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  4. UMK: fanikilpailun voitti Mikael Saari Iltalehti. 27.2.2016. Viitattu 11.12.2016.
  5. Mikael Saari laulajana Fono.fi. Viitattu 8.5.2016.
  6. Teatterikärpäsen puraisuja - Haastattelussa Mikael Saari teatterikarpanen.blogspot.fi. 4.5.2014. Viitattu 8.5.2016.
  7. a b Luomusic Records - Mikael Saari luomusic.fi. Viitattu 8.5.2016.
  8. UMK-tähti Mikael Saari nähdään UIT:n kevätrevyyssä sttinfo.fi. 29.2.2016. Viitattu 8.5.2016.
  9. UMK:ssa hurmannut Mikael Saari kasarimusikaalin päärooliin iltalehti.fi. Viitattu 2.9.2016.
  10. Levyarvostelu: Mikael Saari – The Grand Letdown (Luomusic 2016) Viisukuppila. Viitattu 8.5.2016.
  11. Paramount-kappaleen tekijätiedot Fono.fi. Viitattu 14.6.2016.
  12. Suosikkilaulajalle lähtöpassit Tähdet, tähdet -kilpailussa MTV.fi. 5.11.2017. Viitattu 16.12.2017.
  13. https://www.discogs.com/artist/4005419-Mikael-Saari
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.