Mikael Forslin (22. kesäkuuta 1745 Vähäkyrö24. elokuuta 1783 Evijärvi) oli suomalainen kappalainen, joka harjoitti myös lääkärin ammattia.[1]

Forslinin vanhemmat olivat Vähänkyrön Hiiripellon kylän Tapion talollinen Tomas Tomasson (k. 1766) ja Maria Johansdotter. Hän kävi Vaasan triviaalikoulua ja pääsi ylioppilaaksi Turussa 1764. Forslin valmistui Turun akatemiasta filosofian maisteriksi 1772, ja hänet vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1773. Hänen Pehr Kalmin johdolla tekemänsä väitöskirja käsitteli katajan ominaisuuksia ja hyötyä.[1][2]

Forslin oli Lohtajan kappalaisen apulaisena vuodesta 1773 ja Evijärven kappalaisena vuodesta 1783. Hän oli opiskellut kolmen vuoden ajan teologian ohella myös lääketiedettä Turun akatemiassa ja alkoi harjoittaa parantajantointa vuodesta 1773 alkaen. Forslin sai vuonna 1781 luvan harjoittaa lääkärintehtäviä, ja lisäksi hänelle korvattiin lääkerahastosta köyhien sairaiden hoidossa käytetyt lääkkeet. Vuonna 1780 julkaistun selostuksen mukaan Forslin oli hoitanut ja parantanut Lohtajalla satoja potilaita, joita oli tullut Lohtajan lisäksi eri puolilta Pohjanmaata ja Keski-Suomesta. Forslinin kotiapteekin lääkekaapeissa oli selonteon mukaan noin 300 erilaista lääkettä, jotka hän oli hankkinut omilla varoillaan. Forslin jatkoi lääkärintoimen harjoittamista myös siirryttyään Evijärvelle. Hän teki isorokkorokotuksia ja suoritti myös trakooma-, syöpä- ja huulihalkioleikkauksia yksinkertaisilla välineillään.[1][2]

Forslin oli naimisissa vuodesta 1777 Lohtajan kappalaisen Henrik Portinuksen, myöh. Argillander (1712–1782) tyttären Anna Brita Argillanderin (k. 1811) kanssa.[1]

Teoksia

muokkaa
  • Beskrifning öfwer eenens egenskaper och nytta, förra delen, med wederbörandes samtycke, under oeconomiae professorens, Kongl. Swenska Wettenskaps Academiens och Upsala Wettenskaps Societetens ledamots, herr doct. Pehr Kalms inseende, utgifwen och förswarad, af Michaël Forslin, Österbottninge i Åbo Academiens öfre läro-sal för middagen den 21 November 1770. Åbo, tryckt hos Joh. Christoph. Frenckell, 1770 (väitöskirja)
  • Beskrifning öfwer eenens egenskaper och nytta, sednare delen, med wederbörandes samtycke, under oeconomiae professorens, Kongl. Swenska Wetenskaps Academiens och Upsala Wetenskaps Societetens ledamots, herr doct. Pehr Kalms inseende, för lager-krantzens erhållande utgifwen och förswarad, af Michaël Forslin, Österbottninge i Åbo Academiens öfre läro-sal för middagen den 13 December 1770. Åbo, tryckt hos Joh. Christoph. Frenckell, 1770 (väitöskirja)

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Kotivuori, Yrjö: Mikael Forslin. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005. Luettu 13.11.2016.
  2. a b Arno Forsius : Mikael Forslin (1745–1804) – pappi ja etevä maallikkoparantaja (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa