Michael Shermer
Michael Brant Shermer (s. 8. syyskuuta 1954) on yhdysvaltalainen skeptikko. Hän on perustanut The Skeptics Societyn ja toimii sen Skeptic-lehden päätoimittajana. Shermer kirjoittaa kolumneja Scientific American -lehteen. Hän on julkaissut useita kirjoja.
Ura
muokkaaShermer valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi psykologiasta/biologiasta Pepperdinen yliopistosta 1976 ja humanististen tieteiden maisteriksi kokeellisesta psykologiasta Kalifornian osavaltionyliopistosta Fullertonista 1978. Filosofian tohtorin arvon hän sai vuonna 1991 tieteenhistoriasta Claremontin Graduate-yliopistosta.
Shermer on tieteenhistorian tohtori[1], sittemmin dosentti[2][3] ja lopulta Chapman Universityn "Presidential Fellow".[4]
Shermer on työskennellyt Occidental Collegessa, Kalifornian osavaltionyliopistossa Los Angelesissa ja Glendale Collegessa. Nykyisin hän on taloustieteen dosenttina Claremontin Graduate-yliopistossa.
Kannanottoja
muokkaaShermer kutsuu itseään ”ei-teistiksi” (engl. nontheist), koska hänen mukaansa sana ateisti on saanut kielteisen sävyn.[5] Hän käyttänyt termiä libertaristi[6] mutta sittemmin pitänyt sitä harhaanjohtavana. Hän esimerkiksi kannattaa tiettyjä aserajoituksia,[7] ja vastusti George W. Bushia molemmissa vaaleissa.[8] Kesäkuussa 2006 Shermer kirjoitti Scientific American -lehdessä, että todisteiden valossa ilmastonmuutosta ei voi enää kieltää.[9]
Shermer vastustaa kuolemanrangaistusta ja pitää sitä barbaarisena ja tehottomana keinona ehkäistä rikoksia.[7]
Teoksia
muokkaa- Why people believe weird things: Pseudoscience, superstition and other confusions of our time. (Revised and expanded edition. Foreword by Stephen Jay Gould) New York: Henry Holt, 2002. ISBN 0-8050-7089-3 (englanniksi)
- Science friction: Where the known meets the unknown. New York: Times Books, 2005. ISBN 0-8050-7708-1 (englanniksi)
Lähteet
muokkaa- ↑ Scott Martelle: America's Skeptic Laureate: A Profile of Michael Shermer PublishersWeekly. 2.5.2011. (englanti)
- ↑ Ellington, Kim; Bennett, Bo (May 7, 2014). "The Humanist Hour #97: Science and Skepticism with Michael Shermer", TheHumanist.com. Retrieved July 5, 2017.
- ↑ "Michael Shermer" profile at RateMyProfessors.com. Retrieved May 3, 2015.
- ↑ "Presidential Fellows", Chapman University website. Retrieved July 10, 2015.
- ↑ Response To Positive Atheism's December, 1999, Column 'Atheism & Fundamentalism' (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Michael Shermer - Science, Skepticism and Libertarianism (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Shermer, Michael: Arcing Toward Morality - Interview with Dr. Michael Shermer skepticality.com. February 17, 2015. Viitattu May 27, 2016.
- ↑ Shermer, Michael: Who's Getting Your Vote? Reason, November 2004. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Shermer, Michael: The Flipping Point. Scientific American, June 2006. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 14.10.2007.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Michael Shermer Wikimedia Commonsissa
- Viralliset sivut (englanniksi)