Merja Kinnunen
Merja Kinnunen (2. heinäkuuta 1955 Kangasniemi – 15. toukokuuta 2021 Rovaniemi) oli suomalainen sosiologi ja professori.[1]
Merja Kinnunen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. heinäkuuta 1955 Kangasniemi |
Kuollut | 15. toukokuuta 2021 (65 vuotta) Rovaniemi |
Kansalaisuus | Suomi |
Koulutus ja ura | |
Tutkinnot | YTT (Tampereen yliopisto, 2001) |
Tutkimusalue | sosiologia |
Kinnunen suoritti Tampereen yliopistossa sosiaalihuoltajatutkinnon (1985), yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon (1990) ja lisensiaatin tutkinnon (1995). Yhteiskuntatieteiden tohtoriksi hän väitteli vuonna 2001 ja vuonna 2002 hänet nimitettiin yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan sosiologian dosentiksi.[2]
Urallaan Kinnunen toimi sosiologian assistenttina ja yliassistenttina Tampereen yliopistossa vuosina 1993–2006 ja Lapin yliopiston sosiologian professorina 1. elokuuta 2006 alkaen.[2] Tutkimuksessaan hän keskittyi eritoten sukupuolittuneisiin valtarakenteisiin ja työelämän muutokseen. Esimerkiksi väitöskirjassaan hän tutki, miten samaa koulutusta ja työn vaativuutta edellyttävissä tehtävissä miespuoliset asemoituivat ylemmiksi toimihenkilöiksi ja naiset alemmiksi.[3]
Kinnunen toimi myös Vastapaino-kustantamon hallituksen jäsenenä vuodesta 1990 alkaen ja puheenjohtajana vuosina 1996–2002, jolloin hän osallistui useiden kirjojen toimittamiseen. Westermarck-seuran johtokunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1996–2001 ja Sosiologia-lehden päätoimittajana vuosina 2003–2004. Westermarck-seura palkitsi Kinnusen merkittävästä elämäntyöstä sosiologiassa vuonna 2020. Lisäksi hän toimi Lapin yliopiston hallituksen jäsenenä vuosina 2007–2009 ja 2012–2014.[1]
Kinnunen oli pidetty henkilö, ja esimerkiksi Lapin yliopistossa hänet valittiin vuoden opettajaksi vuonna 2015.[3] Kinnunen menehtyi 65 vuoden ikäisenä Rovaniemellä 15. toukokuuta 2021.
Julkaisuja
muokkaa- Luokiteltu sukupuoli. (Väitöskirja) Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-091-0
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Muistokirjoitus: Merja Kinnunen 1955–2021 HS.fi. 26.5.2021. Viitattu 21.8.2021.
- ↑ a b Merja Kinnunen sosiologian professoriksi Lapin yliopistoon 28.3.2006. Lapin yliopisto. Viitattu 21.8.2021.
- ↑ a b Ihalainen, Sanna: Sosiologian professori emerita Merja Kinnunen on kuollut – entinen kollega Tampereen yliopistosta muistelee työkaveriaan: ”Sen rakastettavampaa ihmistä ei voi olla” Aamulehti. 21.5.2021. Viitattu 21.8.2021.