Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Menestyksen maku on myös 105. Aku Ankan taskukirja.

Menestyksen maku on Maunu Kurkvaaran ohjaama draamaelokuva vuodelta 1983. Mauno Saaren romaaniin Pimeä ilmansuunta perustuva tarina kertoo Pohjois-Suomesta kotoisin olevasta nuoresta Martista, joka saa paikan helsinkiläisessä mainostoimistossa ja antautuu uralleen ihmissuhteidensa kustannuksella.

Menestyksen maku
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Maunu Kurkvaara
Käsikirjoittaja Maunu Kurkvaara
Mauno Saari
Paavo Haavikko
Perustuu Mauno Saaren romaaniin Pimeä ilmansuunta (Otava 1980)
Säveltäjä Henrik Otto Donner
Kuvaaja Antti Peippo
Leikkaaja Timo Linnasalo
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Ektofilm
Ensi-ilta 1983
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Näyttelijät

muokkaa
 Jukka-Pekka Palo  Martti Joenpää  
 Pekka Laiho  Kake Kuittinen  
 Kaija Kangas  Tuuli Joenpää  
 Pertti Palo  johtaja Viitala  
 Paavo Piskonen  Petras  
 Soili Markkanen  Anita  
 Sanna Majanlahti  Ruuth  
 Kalevi Kahra  tohtori Salmelin  
 Leena Suomu  Selma  
 Rauni Ikäheimo  Tuulin äiti  
 Aarre Karén  Tuulin isä  
 Tauno Lehtihalmes  rovasti  
 Jussi Kekkonen  Jouka Joenpää  
 Jukka Virtanen  toimittaja Jukka Virtanen  
 Aila Pervonsuo  Airi, mainostoimittaja  
 Heikki Saloranta  Hessu, mainostoimittaja  

Vastaanotto

muokkaa

Vain 5 000 katsojaa teattereissa kerännyt Menestyksen maku sai kriitikoilta vaihtelevia arvosteluja. Sitä pidettiin Kurkvaaralle tyypilliseen tapaan liian ”viileänä” herättääkseen katsojassa samastumisen tunteita. Erityisesti Pekka Laihon ja Sanna Majanlahden roolitöitä arvostettiin.[1] Kymmenestä suomalaisesta ensi-iltakriitikosta neljä antoi elokuvalle yhden tähden, kolme muuta ei sitäkään ja kolme ei ollut arvioinut elokuvaa. Keskiarvoksi tuli Projektio-lehden laskukaavalla 0,57 tähteä neljästä.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Suomen kansallisfilmografia 9 (2000), katso Menestyksen maku Elonet., Lehdistöarviot. Viitattu 2.5.2015.
  2. Pistetaulukko (helmi-huhtikuun ensi-illat). (Arvostelijoina Asko Alanen, Erkki Astala, Pertti Avola, Mikael Fränti, Antti Lindqvist, Pentti Lumirae, Timo Malmi, Mikko Piela, Matti Salo ja Sakari Toiviainen.) Projektio, 4/1983, s. 2. Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL.

Aiheesta muualla

muokkaa