Melkor

Morgoth Bauglir, alun perin Melkor, on kuvitteellinen henkilö J. R. R. Tolkienin kirjassa Silmarillion. Nimen Morgoth merkitys on ”Maailman musta vihollinen”, Bauglirin ”Pakottaja” ja Melkorin ”Hän joka nousee mahdissa”.

Morgoth

Melkor oli Ardan voimakkain vala, ja ennen maailman luomista hän taisteli luojajumala Eru Ilúvatarin kanssa Ainurin Soitossa. Hän oli ensimmäinen "Musta Ruhtinas" sekä haltioiden ja ihmisten alkuperäinen päävihollinen.

Silmarillionin Valaquentan kuvauksen mukaan Melkor oli saanut Ilúvatarilta suuren mahdin, ja hän oli aluksi kuin Manwë. Hänellä oli osuus muiden valarin tiedoista ja taidoista, mutta hän tuhlasi sen kaiken pahan palvelukseen, sillä hän himoitsi Ardaa ja sen kuninkuutta itselleen. Hän vajosi loistosta ylpeyteen, vihaan ja pimeyteen. Melkor vihasi kaikkea paitsi itseään ja oli suruton ja säälimätön henki. Tultuaan Ardaan hän käytti pimeyttä pahoissa töissään ja täytti kaikki elolliset pimeän pelolla.

Historia

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Ennen Ardan luomista Melkor oli kateellinen luojalleen ja halusi muiden tahtojen kuninkuuden itselleen. Hän käytti paljon aikaa etsiessään Sammumatonta Liekkiä, joka ei lopulta ollutkaan esine, vaan Erun luomisvoima. Ainurin Soiton aikana hän taisteli Erun kanssa ja sai vedettyä monta heikompaa Ainuria luokseen. Melkorin kilpailu Erun kanssa myös edisti maailman luomista: kun Ulmo loi veden, Melkor yritti tuhota sen ensin äärimmäisellä kuumuudella ja sitten äärimmäisellä kylmyydellä luoden näin pilvet ja jään.

Melkor taisteli muiden valarien kanssa pitkään Ardan hallitsemisesta. Koska hän oli yksi mahtavimmista valarin joukossa, ja osasi kaikkien muiden taitoja, hän pystyi torjumaan muiden yhdistyneen voiman. Taistelu ei kuitenkaan ollut tasainen toisten samaan aikaan luodessa uutta maailmaa ja yrittäessä järjestää Melkorin aiheuttamaa kaaosta. Tulkas oli saapunut Ardaan vain taistellakseen suurta pahaa vastaan ja valar järjestivät Ardaa muovatakseen sen Suuren Soiton synnyttämän näyn mukaiseksi. Melkor ei kuitenkaan tehnyt liikettäkään ennen kuin valar viimein lepäsivät. Silloin Melkor hyökkäsi seuraajineen ja tuhosi Kaksi Valoa. Arda vaipui pimeyteen ja Almaren, valarien koti, tuhoutui.

Valar muuttivat tapahtuman jälkeen Valinoriin ja Melkor hallitsi Keski-Maata Utumnon linnoituksestaan pohjoisesta. Hänelle kasvoi halu omistaa kaiken uudessa maailmassa ja pian kaikki oli hänen valtansa alaisena. Kuitenkin tämä heikensi Melkoria ja teki hänestä voimattomamman. Mustan Ruhtinaan valtakausi loppui, kun Eru herätti haltiat idässä ja valar päättivät pelastaa heidät Melkorin pahuudelta. He julistivat heti sodan Melkoria vastaan ja lopulta toivat hänet Valinoriin, missä hän sai palvella Mandosin Huoneessa kolme Aikaa. Sodan aikana suurin osa pohjoisesta Keski-Maasta oli tuhoutunut. Valarin tietämättä Melkor oli jo alkanut kaapata haltioita ja muuttaa heitä örkeiksi, jota työtä jatkoi hänen palvelijansa Sauron.

Kun hänen vankeutensa oli loppunut, hän esiintyi aluksi katuvana, mutta petti sitten viekkaudella Noldorit, Valinorissa elävän haltiakansan, ja varasti Silmarilit, minkä takia Noldorin Fëanor antoi Melkorille nimen Morgoth, ”Maailman Musta Vihollinen”. Ungoliantin avulla Melkor onnistui tappamaan Finwën, Fëanorin isän ja Noldorin kuninkaan, sekä tuhoamaan Valinorin Kaksi Puuta tuoden pimeyden Valinoriin ennen pakoaan.

Palattuaan Keski-Maahan hän meni taas pohjoiseen, tällä kertaa Angbandin linnoitukseen, jota valar eivät olleet tuhonneet. Haltioiden lisäksi kääpiöt ja ihmiset vastustivat Melkoria eikä hän onnistunut palaamaan takaisin Keski-Maan yksinvaltiaaksi.

Melkor palautti jälleen voimansa, ja örkkien sotajoukot sikisivät ylivoimaisesti suuremmiksi kuin Noldor ja Sindar. Hän tuhosi pian vihollisensa yksi kerrallaan petoksella tai väkivalloin, kunnes vain pieniä joukkoja oli jäljellä, kuten kääpiöiden linnoitus Sinivuorilla, Sirionin Suissa ja Balarin saarella, ja haltioiden valtakunnista oli jäljellä vain salassa rakennetut. Hänen valtansa ei kuitenkaan kestänyt, sillä viimeistenkin valtakuntien tuhouduttua, päätti Eärendil puolihaltia pyytää valarilta apua Morgothia vastaan. Valar suostuivat, mutta tällä kertaa valar eivät itse seuranneet joukkojaan sotaan, koska pelkäsivät, että Keski-Maa voisi kärsiä vielä suurempia vahinkoja heidän voimansa jäljiltä. Sotajoukkojen johtajaksi määrättiinkin Manwën airut ja kilvenkantaja, maia Eönwë, jolle ei kukaan vetänyt vertoja aseiden käyttäjänä.

Moni maia ja suurin osa calaquendista eli haltioista, jotka asuivat Valinorissa, purjehti Sindarin haltioiden sukuisten teleri-haltioiden tekemillä laivoilla Keski-Maahan. Tällöin Morgothin sotajoukko oli jo niin suuri ettei se enää mahtunut koko Anfaughlithille, mutta valarin sotajoukon edessä örkkien joukot kaatuivat kuin heinä kulon edessä, balrogit tuhottiin lähes kokonaan ja vain harvat pääsivät pakoon, piiloutuakseen syvälle maan sisuksiin. Epätoivoisena Morgoth käytti viimeisen mahdollisuutensa vapauttamalla uudet luomuksensa, Siivekkäät pedot, ja niistä mahtavimman lohikäärmeen Ancalagon Mustan. Tällöin Eärendil saapui lentävällä laivallaan, Kotkat ja kaikki taivaan lentävät olennot rinnallaan taisteluun, ja Thangorodrim murtui lyödyn Ancalagonin ruumiin alla.

Vihan Sodan aikana Beleriand ja suuri osa pohjoisesta Keski-Maasta tuhoutui, mutta lopussa Morgoth voitettiin ja hänen rangaistuksensa oli oleva lopullinen. Koska hän oli heikentänyt itseään niin paljon, hän ei voinut enää torjua muita valareita. Hänet lyötiin armoa anelevana jo toistamiseen polvilleen, hänen kruununsa murskattiin jalkoihin, ja hänet vietiin jälleen kerran Aülen takomaan kettinkiin sidottuna tuomiolle. Hänet karkotettiin ja suljettiin maailman porttien ulkopuolelle eikä hän koskaan pystynyt palaamaan. Morgothin pahuus jäi silti Ardaan.

Hahmo

Melkor pystyi ottamaan minkä muodon tahansa ja aluksi hänellä oli kaunis ulkomuoto kuten muillakin valarilla. Kun hän oli onnistunut karkottamaan Noldorin Valinorista, varastanut Silmarilit ja muuttanut Angbandiin, hän alkoi kuitenkin muistuttaa Mustaa Ruhtinasta Morgothia: ulkomuoto oli valtava ja kauhea katsoa. Silloin hän menetti kykynsä muuttaa hahmoaan ja jäi tähän yhteen, kauheaan muotoon. Hänen kätensä olivat palaneet hänen kantaessaan varastamiaan Silmarileja, eivätkä koskaan palanneet ennalleen. Hän takoi itselleen rautakruunun ja kutsui itseään Maailman Kuninkaaksi, ja kuninkuutensa merkiksi kiinnitti Silmarilit kruunuunsa, vaikka niiden jatkuva kantaminen koitui lopulta kestämättömäksi. Taistellessaan Korkean Kuninkaan Fingolfinin kanssa tämä iski häntä seitsemän kertaa, viimeisenä jalkaan, ja Melkor nilkutti aikansa loppuun asti. Taistelun päättyessä Morgothin voittoon, kotkien johtaja Thorondor syöksyi alas ja viilsi Morgothin kasvoja, ja tästä jäi ikuinen arpi. Taistelussa Morgoth käytti Grondia, Alamaailman Vasaraa.

Melkor jakoi osan kaikkien valarin voimasta, mutta käytti sitä omaksi hyödykseen toisin kuin muut. Kun Melkor oli saanut vallan koko Keski-Maahan taivuttaen kaiken tahtoonsa, hän menetti samalla paljon omasta voimastaan. Ensimmäisen Ajan lopulla Morgoth kiskottiin viimein ulos Angbandin linnoituksesta kahleissa, eikä hän enää kyennyt vastustamaan Valinorin armeijaa. Melkor oli hyvin ahne ja itsekäs ja tuhosi kaikki jotka eivät palvelleet häntä, mikäli hän piti heitä uhkana. Sääli ylitti hänen käsityskykynsä, samoin rohkeus. Melkor oli valarista ainut, joka tunsi pelon.

Palvelijat

Mahtavimpana Ardan asukkaana Morgothin pääpalvelijoita olivat Sauron (joka myöhemmin tunnettiin nimellä Mordorin Musta Ruhtinas), ja pääluutnanttinsa Gothmog, Balrogien Ruhtinas ja Angbandin lohikäärme, Glaurung, Lohikäärmeiden Isä, ja Ancalagon Musta, suurin siivekkäistä lohikäärmeistä, mutta keneenkään Morgoth ei luottanut tai ehdottanut seuraajakseen.

Kuten myöhempi Musta Ruhtinas Sauron, Morgoth oli hyvin voimakastahtoinen ja pyrki taivuttamaan valtansa alle koko Ardan. Alussa hän kyllä yritti tuhota kaiken valarin luoman, koska hän ei saanut valaria taipumaan hänen tahtoonsa; kaikki valarin työt hän tuhosi jos suinkin vain voi eikä mikään toteutunut niin kuin valar tarkoittivat. Hän vihasi Ilúvatarin Lapsia (eli ihmisiä ja haltioita), koska heillä oli itsenäinen sielu ja tahto. Jossain kohtaa Ardan luomista Morgothilla oli liittolaisena tai palvelijana hämähäkinmuotoinen Ungoliant, ja Valinorin Pimentymisen aikana hän teki tekopyhän liiton tämän kanssa tuhotakseen Valarin Puut.

Kun ihmiset saapuivat, heistä kuultuaan Morgoth jätti hetkeksi Angbandin linnoituksen nähdäkseen heidät ja tutustuakseen heihin itse. Vanhoissa legendoissa Atanatarí ihmisten isistä yrittivät unohtaa puhuneensa Mustalle Ruhtinaalle, joka sai heidät inhoamaan Ilúvataria sydämissään. Atanatarí olivat niitä ihmisiä, jotka katuivat ja pakenivat, mutta Morgothilla oli myöhemmin paljon ihmislegioonia palveluksessaan. Jo tuohon aikaan olivat idästä kotoisin olevat Mustan Ruhtinaan palvelijoita, samoin kuin myöhemmin Sauroninkin. Tätä eivät haltiat koskaan tulleet unohtamaan suhteessaan ihmisiin.

Morgoth jopa petti omia palvelijoitaan: kun Noldor olivat kuolleet, hän sitoi kaikki Hithlumin mailla eläneet ihmiset palvelukseensa kieltäen heitä pakenemasta sieltä. Näytti siltä, kerrankin voitollisesti, että hän saisi tuhottua heidät kaikki, kun hän tuhosi ne jotka sotivat heidän puolestaan. Hän loi myös Siivekkäät pedot.

Lisäksi Morgothin linnakkeen Angbandin portilla oli hänen kasvattisutensa Carcaroth, joka ei koskaan nukkunut.

Saavutukset

Melkor Morgothilla oli suuri rooli Ardan luonnissa: alussa hän taisteli valarien kanssa, vaikka hänen kaikki suunnitelmansa tuhoutuivatkin. Hänen Ulmon vesiin vapauttamansa äärimmäinen kylmyys loi jään ja lumen, hänen tulensa eivät polttaneet meriä, vaan loivat pilvet. Kuitenkin hän oli joskus myös voitokas: hän tuhosi Kaksi Valoa, ja muutti alkuperäisen Ardan symmetriaa.

Morgoth kehitti örkkien rodun kiduttamalla sieppaamiaan haltioita ja teki lohikäärmeet. Hän sai myös aikaan peikot silpomalla ja muuttamalla enttejä. Hänen pahuutensa pystyi vain tuhoamaan ja vääristämään, ei koskaan luomaan. Hän houkutteli monia maiariin kuuluneita henkiä palvelukseensa, tehden heistä tulihenkiä, jotka tulivat tunnetuksi nimellä Valaraukar tai balrog. Hän yllytti Noldorin kapinaan Valinoria vastaan, tuhosi Kaksi Puuta ja varasti Silmarilit. Tämä johti tuhoisaan Fëanorin Valaan, mikä hävitti kokonaisen Noldorin huoneen Keski-Maassa.

Ihmisten mieliin Melkor istutti katkeruuden ja kuolemanpelon, ja hän sai myös osan ihmisistä palvomaan itseään. Kuolema oli alun perin Erun lahja ihmisille, mutta Melkor heitti sen ylle varjon valheillaan ja loi täten ihmisten kuolemanpelon.

Koska Morgoth levitti tahtonsa ympäri Ardaa, sanotaan että koko Ardassa, Siunatun Valtakunnan ulkopuolella, on jotain pahaa sisällä – tämä on Morgoth-elementti. Ehkä pitkäkestoisin kaikista hänen saavutuksistaan oli Sauronin turmeleminen, joka oli alun perin vala Aulën maia. Sauronista oli tuleva Morgothin suurin palvelija ja lopulta mestarinsa tuhon jälkeen uusi Musta Ruhtinas, joka seurasi samaa pahuuden lähdettä ja jatkoi taistelua ihmisiä ja haltioita vastaan, minkä Morgoth oli aloittanut.

Nimet

Ainurin joukossa palvelijoiden ja vihollisten käyttämänä hänen nimensä oli Melkor, vanhassa muodossa Melkóre, mikä on itse asiassa quenyaa ja tarkoittaa ”hän joka nousee mahdista” (vaihtoehtoisesti ”mahdissa nouseva”). Hänen tavallista, valarin käyttämää nimeään ei tiedetä. Sindariksi hänen nimensä muoto on Belegur, jota ei koskaan käytetty paitsi muodossa Belegurth, tarkoittaen Suuri Kuolema. Vanhin tunnettu nimi on Yhteisestä Eldarin kielestä ja on Mbelekôro. Valinorin Pimentymisen jälkeen haltiat eivät enää koskaan käyttäneet hänen nimensä vanhaa muotoa, vaan nimeä Morgoth, Pimeä Vihollinen. Muut nimet, joita hänelle annettiin ovat Musta Ruhtinas, Suuri Vihollinen, Pohjoisen Musta Voima, Musta Vihollinen ja Pimeyden Ruhtinas. Hänen vanha nimensä oli Musta Metsästäjä, nimi legendoista ajalta, kun hän sieppasi haltioita ja muutti heitä örkeiksi ja yritti häpäistä Oromën. Ihmiset kutsuivat häntä nimellä Angbandin Musta Kuningas tai Musta Kuningas. Kääpiöiden hänestä käyttämä nimi on tuntematon, eivätkä hobitit luultavasti tienneet hänen olemassaolostaan.

Lähteet

• Tolkien, J.R.R.: Silmarillion. WSOY 1980. ISBN 951-0-09103-0
• J R R Tolkien: Keskeneräisten tarujen kirja