Matti Bergström
Matti Harri Björn Bergström (17. helmikuuta 1938 Helsinki – 8. lokakuuta 1994 Helsinki[1]) oli suomalainen säveltäjä, muusikko ja sovittaja. Yhdessä puolisonsa Pirjo Bergströmin kanssa hän oli suomalaisen musiikin monipuolisimpia ja keskeisiä tekijöitä ja taustavaikuttajia 1960-luvulta lähtien.
Bergström soitti muun muassa Cumuluksen ensimmäisillä levyillä ja niiden jälkeen sovitti puolisonsa kanssa Hectorin levyt Nostalgiasta Hectorock I -albumiin. Bergströmien kädenjälki näkyi laajalti erilaisten artistien levyillä: näitä olivat niin iskelmälaulajat Paula Koivuniemi ja Tuulikki Eloranta kuin oopperalaulaja Matti Salmisen Georg Malmstén -levytyskin. 1970-luvun puolivälin jälkeen he tekivät myös balettimusiikkia ja aloittivat yhteistyön tanssija Jorma Uotisen kanssa. 1980-luvun lopulla he toimivat paikallisradio Etelän äänessä ja pitivät omaa musiikkistudiota.
Bergström kuoli 56-vuotiaana äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Helsingissä.[2] Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle.[3]
Matti Bergströmin isä oli pianisti Harry Bergström. Matti ja Pirjo Bergstromin lapsia ovat Tiina Bergström ja Carita Mäkelä.
Lähteet
muokkaa- ↑ Matti Bergström Elonetissä.
- ↑ https://www.hs.fi/muistot/art-2000002627757.html
- ↑ Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 30.12.2023.
Aiheesta muualla
muokkaa- Matti Bergströmin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
- Matti Bergström Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Matti Bergströmin esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Matti Bergströmin sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Matti Bergströmin sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Matti Bergströmin sovitustuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)