Mattachine Society

Mattachine Society (aluksi Mattachine Foundation[1]) oli yhdysvaltalainen vuonna 1950 perustettu homojen oikeuksien yhdistys ja ensimmäinen pitkään koossa pysynyt homojen oikeuksien organisaatio. Sen perustivat kommunistit ja johtohenkilö Harry Hay oli ollut Yhdysvaltain kommunistisen puolueen jäsen 15 vuotta. Kun toinen Red Scare kiihtyi, Mattachine Societyn jäsenet kokivat siitä pelkoa.

Heidän tavoitteinaan oli yhdistää homoseksuaalit (silloin: homofiilit), kouluttaa heitä, tarjota johtajuutta ja auttaa ”seksuaalisesti poikkeavia” lakiongelmissa.[2] Mattachinen radikaali lähestymistapa kohtasi valtavaa vastustusta ja vuonna 1953 järjestö alkoi keskittyä assimilaation ja kunnioituksen edistämiseen. Sen jäsenet päättelivät, että he onnistuisivat muuttamaan useampien henkilöiden suhtautumista homoseksuaalisuuteen todistamalla, että homot ja lesbot olivat ”normaaleja” ihmisiä eivätkä eronneet heteroseksuaaleista.[3][4]

Lokakuussa 1952 Mattachine Societyn ryhmässä syntyi idea lehdestä. Muuten yhdistykseen liittymätön ONE Magazine oli homojen oikeuksien taistelussa merkittävä. Lehteä julkaisivat aluksi Mattachine Societyyn kuuluvat henkilöt. Lehteä varten perustettiin kustannusyhtiö One, Inc.[5]

Yksi ensimmäisistä haasteista valtion syrjintää vastaan tuli vuonna 1953. ONE-järjestö julkaisi ONE, Inc. -nimistä aikakauslehteä, jota posti ei suostunut jakelemaan. Lehden numero, joka lähetettiin tilaajille ruskealla paperilla peitettynä, käsitteli homoja heteroseksuaalisissa avioliitoissa; posti väitti sitä rivoksi. Juttu eteni lopulta korkeimpaan oikeuteen, joka päätti vuonna 1958, että One, Inc. sai lähettää aineistoaan U.S. Postal Servicen kautta.[6]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Adam, Barry: The Rise of a Gay and Lesbian Movement. G. K. Hall & Co., 1987. ISBN 0805797149
  • Marcus, Eric: Making Gay History. HarperCollins Publishers, 2002. ISBN 0060933917

Viitteet

muokkaa