Wikipedia

Marxismi-leninismi

poliittinen ideologia, joka tavoittelee taloudellista tasa-arvoa valtion toimien avulla

Marxismi-leninismi (myös marksismi-leninismi[1]) on Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Josif Stalinin 1920-luvulla käyttöön ottama nimitys kommunistisen puolueen leniniläiselle ideologialle.[2][3] Nimen mukaan kyse on marxilaisuuden ja leninismin synteesistä.[4] Stalinin kuoltua vuonna 1953 NKP:n keskuskomitea julkaisi vuonna 1959 O. W. Kuusisen johdolla oppikirjan, jossa marxismi-leninismin sisältöön tehtiin varovaisia uudistuksia.[5]

Leniniläisyys

muokkaa
Pääartikkeli: Leninismi

Bolševismi syntyi Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen ryhmänä vuonna 1903. Tuolloin puolueen kokouksessa ilmeni linjaristiriita koskien puolueorganisaatiota ja proletariaatin diktatuuria. V.I. Lenin oli esittänyt teorian demokraattisesta sentralismista, jonka mukaan puolueen on oltava kurinalainen ammattivallankumouksellisten järjestö. Vuoden 1917 lokakuun vallankumoksen ja Neuvostoliiton perustamisen jälkeen bolševismin teoreettinen sisältö siirtyi keskeisiltä osin marxilais-leninismiin.[3]

Neuvostoliiton johtaja Lenin kuoli tammikuussa 1924. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) pääsihteeri Josif Stalin julkaisi saman vuoden huhti-toukokuussa puoluelehti Pravdassa artikkelisarjan, joka julkaistiin kirjana Leninismin perusteista.[6] Koska myös Euroopan sosiaalidemokraattiset puolueet ja ”toisen internationaalin opportunistit” olivat omineet käsitteen marxilaisuus, Stalin otti kirjassa käyttöön termin leninismi. Stalin kirjoitti, että leninismi on marxilaisuuden edelleen kehittämistä, ”imperialismin ja proletaarisen vallankumouksen aikakauden marxilaisuutta. Täsmällisemmin sanoen: leninismi on yleensä proletaarisen vallankumouksen teoriaa ja taktiikkaa, erikoisesti proletariaatin diktatuurin teoriaa ja taktiikkaa”.[7] Stalin toisti tämän määritelmänsä kaksi vuotta myöhemmin kirjasessaan Leninismin kysymyksiä.[8] Toiseen internationaaliin liittyneet Euroopan sosiaalidemokraattiset puolueet olivat tuominneet bolševikkien vallankumouksen Venäjällä vuonna 1917 ja sitä seuranneen puoluediktatuurin.[9] Karl Marx oli kirjoittanut vain hyvin yleisesti vallankumouksen tekemisestä ja sen jälkeisistä tapahtumista.[10]

Marxismi-leninismin käsite oli tärkeä Stalinin ja Lev Trotskin valtataistelussa.[3] NKP:n johtajilla oli kullakin omat käsityksensä siitä, mitä marxismi-leninismi tarkoittaisi, mutta puolueen valtataistelun voittajana Stalin pääsi sanelemaan opin sisällön. Vaikka Stalin oli pääsihteerinä NKP:n vaikutusvaltaisin johtaja Leninin kuoltua, hänen ehdoton valtansa varmistui silti vasta vuonna 1934 pidetyn seitsemännentoista puoluekokouksen jälkeen.[11][12]

Stalinin tulkinta marxismi-leninismistä säilyi vallitsevana 1950-luvulle.[13] Marxismi-leninismin uuden tarkastelun aika tuli myös Neuvostoliitossa Stalinin kuoltua vuonna 1953. NKP:n keskuskomitea antoi vuonna 1956 tehtäväksi kirjoittaa oppikirja marxismi-leninismin perusteista.[5] Otto-Wille Kuusisen johdolla laadittiin teos Marxismin-leninismin perusteet (1959).[14] Oppikirjassa marxismi-leninismin sisältöön tehtiin varovaisia uudistuksia.[5]

Stalinismia vastustavat trotskilaiset katsoivat edelleen edustavansa oikeaa leninismiä, samoin Neuvostoliiton destalinisaatiota arvostelleet maolaiset.[13] 1970-luvulta alkaen Länsi-Euroopan kommunistiset puolueet alkoivat suuntautua eurokommunismiin, joka hyväksyi liberaalin demokratian instituutiot. Kreikan ja Portugalin kommunististen puolueiden aate on säilynyt marxilais-leniniläisenä.[13]

Marxismi-leninismin perusosat

muokkaa

Määrittely

muokkaa
 
Karl Marx, Friedrich Engels ja V. I. Lenin kuvattuna lipussa.

Marxismi-leninismin perusosien varhaisin kirjaus esiintyy V.I. Leninin artikkelissa ”Marxilaisuuden kolme lähdettä ja perusosaa” (1913), missä Lenin jakaa marxilaisuuden kolmeen osaan, filosofiaan, talouteen ja politiikkaan. Lenin kirjoitti: ”Se [marxilaisuus] on kaiken sen parhaan laillinen perijä, minkä ihmiskunta loi 19. vuosisadalla saksalaisen filosofian, englantilaisen kansantaloustieteen ja ranskalaisen sosialismin muodossa.”

Lenin kuvasi marxilaisuuden filosofiaa käsitteillä ”materialismi” sekä ”dialektiikka”, joka oli oppia kehityksestä sen syvällisimmissä muodossa. Kun Marx ulotti materialismin myös yhteiskuntien tarkasteluun, hän yhdessä Engelsin kanssa loi alan nimeltä historiallinen materialismi. Marxin talousteoriassa Lenin korosi työnarvoteoriaa ja oppia lisäarvosta, joka oli ”Marxin taloudellisen teorian kulmakivi”. Sosialismin osalta Lenin korosti Marxin löytäneen luokkataistelusta keinon, jolla kapitalismi voidaan kumota. Tämä merkitsi edistysaskelta suhteessa utooppiseen sosialismiin.[15]

Josif Stalin kirjoitti vuonna 1938 NKP:n historiikin nimellä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) historia. Lyhyt oppikurssi, jossa myös käsitteen ”marxismi-leninismi” sisältöä valaistiin. Kirja toteaa, että ”marxilais-leniniläinen teoria on tiede yhteiskunnan kehityksestä, tiede työväenliikkeestä, tiede proletaarisesta vallankumouksesta, tiede kommunistisen yhteiskunnan rakentamisesta”.[16]

Vuonna 1959 julkaistussa oppikirjassa Marxismi-leninismin perusteet teoria jaettiin neljään osaan:

  • filosofiset perusteet (dialektinen materialismi), johon liittyy historiankäsityksenä historiallinen materialismi,
  • kapitalismin kansantaloustiede,
  • kommunistisen liikkeen teoria ja taktiikka sekä
  • oppi sosialismista ja kommunismista.[14]

Vuonna 1963 Neuvostoliiton tiedeakatemian julkaisema Marxilaisen filosofian perusteet aloitti tekstinsä seuraavasti: ”Marxilaisuus muodostaa eheän sopusuhtaisen opin, johon sisältyy kolme perusosaa: filosofia, kansantaloustiede ja tieteellisen kommunismin teoria. Nämä marxilaisuuden kolme perusosaa ovat sisäisessä, erottamattomassa yhteydessä toisiinsa – – Marxismi-leninismiä ei voida ymmärtää syvällisesti, ellei ole omaksuttu marxilaista filosofiaa.”[17]

Dialektinen materialismi

muokkaa
Pääartikkeli: Dialektinen materialismi

Teoksen Marxismi-leninismin perusteet mukaan ”marxismi-leninismin koko rakennuksen järkkymättömänä perustana on sen filosofinen oppi, dialektinen ja historiallinen materialismi”.[18]

Historiallinen materialismi

muokkaa
Pääartikkeli: Historiallinen materialismi

Teoksen Marxismi-leninismin perusteet mukaan historiallinen materialismi on dialektisen materialismin ulottamista yhteiskunnan ja sen historian tutkimiseen ja on tieteellinen teoria yhteiskunnallisen kehityksen yleisistä laeista.[19]

Kapitalismin kansantaloustiede

muokkaa
Pääartikkeli: Marxilainen taloustiede

Teoksen Marxismi-leninismin perusteet mukaan Marx selvitti kapitalistisen tuotannon synnyn ja kehityksen taloudelliset lait ja määritteli ehdot kapitalismin korvaamiselle korkeammalla tuotantotavalla – sosialismilla ja kommunismilla. Marxin Pääoman ohella tärkeä teos marxilais-leniniläisessä talousteoriassa oli Leninin Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena.[20]

Kommunistisen liikkeen teoria ja taktiikka

muokkaa
Pääartikkeli: Kommunistinen vallankumous

Marxismi-leninismin perusteet -oppikirja antaa kaksi kertaa muita perusosia enemmän tilaa kommunistisen liikkeen politiikan tarkasteluun. Teos toteaa Marxin ja Engelsin Kommunistisen manifestin sanoin, että porvaristo on tuottanut omat haudankaivajansa luomalla riistettyjen proletaarien luokan, joka tulee kumoamaan porvariston vallan.[21] Oppikirja uudisti vallankumousteoriaa toteamalla: ”Erikoisen suotuisissa olosuhteissa on mahdollista myös rauhanomainen vallan siirtyminen kansalle, ilman aseellista kapinaa ja kansalaissotaa.” Siitä huolimatta lopputuloksena oli aina proletariaatin diktatuuri.[22]

Oppi sosialismista ja kommunismista

muokkaa
Pääartikkelit: Kommunismi ja Proletariaatin diktatuuri

Marxismi-leninismin perusteet -oppikirja toteaa, että vallankumouksesta alkaa kapitalismista sosialismiin johtava siirtymäkausi. Voima, joka toteuttaa tämän muutoksen, on proletariaatin diktatuuri. Se on työtätekevien valtaa, jota työväenluokka johtaa ja jonka tarkoituksena on sosialismin rakentaminen.[23]

Marxismi-leninismi Suomessa

muokkaa

Suomen Kommunistisen puolueen (1918–1990) ohjelma vuodelta 1957 toteaa: ”Puolue pitää periaatteellisena toimintaohjeenaan marxilais-leniniläistä tieteellistä sosialismia, jota se soveltaa ja kehittää Suomen oloja vastaavalla tavalla.”[24] Nykyisiä marxismi-leninismiä kannattavia suomalaisia järjestöjä ovat Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta (1988–) ja Kommunistien liitto (2002–).

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ marxismi-leninismi. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024. Viitattu 25.10.2021.
  2. ↑ Marxism-Leninism A Dictionary of Contemporary World History (3). Oxford University Press. Viitattu 13.4.2024. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Hakusanat bolševismi ja marxismi-leninismi teoksessa Paastela, Jukka: Sosialismin sanakirja. Helsinki: Sosialidemokraattisen nuorison keskusliitto, 1975. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.4.2024).
  4. ↑ Zakydalsky, Taras: Marxism-Leninism Encyclopedia of Ukraine, vol. 3. 1993 (alkuperäinen). Canadian Institute of Ukrainian Studies. Viitattu 13.4.2024. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Renkama, Jukka: Valtiokäsitys osana Hruštšovin kauden uudistustavoitteita. Idäntutkimus, 2007, 14. vsk, nro 3, s. 20–33. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 10.4.2024.
  6. ↑ Pomonarev, B. N. ym.: Neuvostoliiton kommunistisen puolueen historia, s. 375. (Istorija kommunističeskoj partii Sovetskogo Sojuza, 1959) Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1960.
  7. ↑ Stalin, J. V. (1924): Leninismin perusteista, s. 78. Verkkoversio. Viitattu=5.8.2022. (PDF)
  8. ↑ Stalin, J. V.: Leninismin kysymyksistä (1926). Teoksessa Teokset. 8. osa, s. 14. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1951. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 12.4.2024).
  9. ↑ Kautsky, Karl: Die Diktatur des Proletariats. Wien: Ignaz Brand, 1918. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.4.2024). (saksaksi)
  10. ↑ Marx, Karl: Gothan ohjelman arvostelua. (Kritik des Gothaer Programms, 1875.) Teoksessa Marx, Karl & Engels, Friedrich & Lenin, V. I.: Historiallisesta materialismista. Kokoelma, s. 168. (Ob istoritseskom materializme) Moskova: Edistys, 1972.
  11. ↑ Hlevnjuk, Oleg V.: Stalin. Diktaattorin uusi elämäkerta, s. 175. ((Сталин. Жизнь одного вождя, 2015.) Englannin kielestä suomentanut Matti Kinnunen) Helsinki: Otava, 2019. ISBN 978-951-1-34626-5
  12. ↑ Vihavainen, Timo: Vallankumouksesta toiseen maailmaansotaan. Teoksessa Kirkinen, Heikki (toim.): Venäjän historia, s. 404. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-15799-X
  13. ↑ a b c Charalambous, Giorgos: The political (non) distinctiveness of Marxism-Leninism (PDF) (Paper presented by Dan Keith at the Political Studies Association Annual Conference 25–27 March 2013, Cardiff) psa.ac.uk. Viitattu 13.4.2024. (englanniksi)
  14. ↑ a b Kuusinen 1960.
  15. ↑ Lenin, V. I.: Marxilaisuuden kolme lähdettä ja perusosaa (alkuteos 1913). Teoksessa Valitut teokset neljässä osassa (1), s. 43–47. Moskova: Edistys, 1967.
  16. ↑ Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikkien) keskuskomitean asettama toimituskunta: Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikkien) historia. Lyhyt oppikurssi, s. 398. (Viides suomenkielinen painos (1. painos 1938)) Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion Kustannusliike, 1949.
  17. ↑ Konstantinov, F. V. (ym.): Marxilaisen filosofian perusteet, s. 7. Moskova: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, 1963. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.8.2022).
  18. ↑ Kuusinen 1960, s. 15.
  19. ↑ Kuusinen 1960, s. 120.
  20. ↑ Kuusinen 1960, s. 215.
  21. ↑ Kuusinen 1960, s. 300.
  22. ↑ Kuusinen 1960, s. 175.
  23. ↑ Kuusinen 1960, s. 521.
  24. ↑ Suomen Kommunistisen Puolueen ohjelma, s. 8. Hyväksytty puolueen XI edustajakokouksessa 2.6.1957. Yhteistyö (ei painovuotta)

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Marxismi-leninismi&oldid=22324795”