Marxin veljekset

Marxin veljekset tai Marx-veljekset (engl. Marx Brothers) olivat yhdysvaltalainen koomikkoveljesryhmä. He aloittivat uransa vaudevillessa ja teatteriesiintyjinä. Menestyttyään 1920-luvulla he siirtyivät elokuviin vuonna 1929 ja esiintyivät yhteensä 13 komediassa.

Marxin veljekset
Marxin veljekset ylhäältä alas: Chico, Harpo, Groucho ja Zeppo vuonna 1931.
Henkilötiedot
Koko nimi	Chico Marx (1887–1961) Harpo Marx (1888–1964) Groucho Marx (1890–1977) Gummo Marx (1892–1977) Zeppo Marx (1901–1979)
Kansalaisuus	Yhdysvallat
Ammatti	koomikko, näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Veljeksistä tunnetuimmat ja kaikissa elokuvissa esiintyneet olivat Chico Marx, Harpo Marx ja Groucho Marx. Gummo erosi ryhmästä ennen kuin veljekset siirtyivät näyttämöltä elokuvaan, Zeppo puolestaan viiden ensimmäisen elokuvan jälkeen.

Tyyli ja hahmot

Marxin veljesten lavaesitykset ja etenkin alkuaikojen elokuvat olivat ajoittain täysin anarkistisia, ja veljekset pilkkasivat niissä kaikkea mahdollista. Ensimmäisissä elokuvissa on vielä romanttinen sivujuoni ja musiikkiesityksiä, jotka katkaisevat veljesten komiikan. Sen jälkeen veljekset saivat muutaman elokuvan ajaksi vapaat kädet tehdä mitä halusivat, ja näitä elokuvia pidetään heidän parhaina elokuvinaan. Myöhempinä vuosina veljesten elokuvat kesyyntyivät selvästi.

Jokaisella veljeksellä oli selvästi toisista erottuva hahmo. Chico oli italialaisella aksentilla puhuva sutki huijari ja pianisti. Harpon erikoisuuksia olivat puhumattomuus, arvaamattomuus, blondien jahtaaminen ja harpunsoitto. Hän saattoi joskus ottaa sanat täysin kirjaimellisesti. Kun häntä esimerkiksi kehotettiin korttipelissä leikkaamaan pakka, hän iski sen kahtia kirveellä. Groucho esitti usein auktoriteettihahmoja. Hän maalasi ylähuuleensa viikset, ja hänen lakkaamaton puhetulvansa oli täynnä sukkeluuksia, sanaleikkejä ja loukkauksia. Chicon ja Grouchon vuoropuhelu oli välillä täysin absurdia. Zeppon osa oli esittää normaalia hahmoa, ja hän jäikin muiden veljesten varjoon. Useimmissa Marxien elokuvissa keskeisessä naisosassa on Margaret Dumont.

Elämä ja ura

Perhetausta

Varhainen kuva koko Marxien perheestä noin vuodelta 1915. Vasemmalta oikealle: Groucho, Gummo, Minnie (äiti), Zeppo, Sam (isä), Chico ja Harpo.

Veljesten vanhemmat olivat ensimmäisen polven siirtolaisia New Yorkiin, ranskanjuutalainen Sam Marx ja saksanjuutalainen Minnie o. s. Schönberg. Veljekset olivat syntymäjärjestyksessä (suluissa oikeat nimet): Chico (Leonard, 1887), Harpo (Adolph, myöhemmin Arthur, 1888), Groucho (Julius, 1890), Gummo (Milton, 1892) ja Zeppo (Herbert, 1901).

Vaudevillessa ja Broadwaylla

Groucho oli veljeksistä ensimmäinen teatterilavalla; hän sai 15-vuotiaana paikan Leroy Trion musiikkiesityksestä. Veljesten yhteinen ura alkoi vaudevillessa noin vuonna 1908. Heidän esityksissään oli mukana myös suvun muita jäseniä ja ulkopuolisia, ja veljesten eno Al Shean oli tunnetun Gallagher ja Shean -komediaduon toinen jäsen. Aluksi veljesten esitykset painottuivat musiikkiin, ja komedia lisättiin vasta myöhemmin. Viisikko paranteli esityksiään yleisöpalautteen pohjalta. Veljesten esiintymisiin liittyi kaoottisen huumorin lisäksi laulua, tanssia sekä muiikkinumeroita (Harpo soitti harppua ja Chico pianoa).

Marxit olivat esiintyneet vaudevillessa jo 16 vuoden ajan, kunnes heidän vuoden 1924 Broadway-show’nsa I’ll Say She Is! teki heistä suosittuja. Gummo oli jättäytynyt pois ryhmästä jo sitä ennen ja Zeppo liittynyt mukaan. Tässä vaiheessa veljesten esitykset olivat jo kehittyneet tuttuun kaavaansa, ja veljeksillä oli tietynlaiset roolit. Ensimmäistä Broadway-menestystä seurasi toinen menestys, The Cocoanuts, ja sen jälkeen kolmas, Animal Crackers. Näihin veljekset saivat menestyksen myötä mukaan monia tunnettuja tekijöitä, ja esimerkiksi The Cocoanutsiin teki musiikin Irving Berlin, ja sen käsikirjoitti George S. Kaufman.

Elokuvissa

Ensimmäiset menestyselokuvat Paramountille

Broadway-esiintymistensä lomassa Harpo esiintyi vuonna 1925 pienessä osassa Richard Dixin mykkäelokuvassa Puukonheittäjä (Too Many Kisses). Seuraavana vuonna veljekset tekivät yhdessä lyhytelokuvan nimeltä Humorisk, mutta sitä ei julkaistu, eikä siitä tiettävästi ole jäljellä yhtään kopiota.

Broadway-menestyksen ansiosta Marxit huomattiin Hollywoodissa, ja Paramount teki heidän kanssaan sopimuksen. Veljesten kaksi ensimmäistä elokuvaa perustuvat heidän suosituimpiin teatteriesityksiinsä. Kookospähkinöitä (1929) ja Koirankeksit (1930) kuvattiin Paramountin Astoria-studioilla. Elokuvat ovat hyvin teatterimaisia, ja elokuvayhtiö ymppäsi niihin romanttisia sivujuonia, joita veljesten teatteriesityksissä ei ollut. Veljekset pääsivät niissä kuitenkin esittelemään samanlaista anarkistista komediaansa kuin lavalla. Näiden kahden elokuvan jälkeen Marxit jättivät teatterin lopullisesti ja keskittyivät kokonaan elokuviin.

Marxien ensimmäinen jo alun pitäen elokuvaksi käsikirjoitettu elokuva on Neljä nolattua neroa (1931). Se jatkaa kahden ensimmäisen elokuvan linjalla, jossa veljesten komiikka vuorottelee musiikkiesitysten ja romanttisen sivujuonen kanssa. Veljesten neljäs elokuva Hevosen sulat (1932) jatkaa samalla linjalla. Seuraava elokuva, Neljä naurettavaa naapuria (1933) keskittyy kaikista Marxin veljesten elokuvista ehkä puhtaimmin veljeksiin itseensä: sen juoni etenee rivakasti, aikaa ei tuhlata rakkaussivujuoniin, ja musiikkiesitykset on nivottu juoneen aiempaa tarkemmin. Elokuva on poliittinen satiiri, jossa Groucho esittää sodan partaalla keikkuvan Freedonia-nimisen valtion johtajaa.

Vaikka Neljä naurettavaa naapuria on myöhemmin saanut mainetta yhtenä veljesten parhaista elokuvista, se ei omana aikanaan menestynyt erityisen hyvin, joten Paramount päätti yhteistyön veljesten kanssa. Zeppokin jättäytyi pois Paramountin elokuvien jälkeen.

MGM:llä ja RKO:lle

MGM:n johtaja Irving Thalberg otti 1934 Marxit MGM:lle. Elokuvia alettiin tehdä jättibudjetilla, ja niihin lisättiin taas tanssi- ja musiikkinumeroita ja romanttisia sivujuonia. MGM:llä veljesten elokuvista tuli koherentimpia,^selvennä mutta veljesten anarkismi sai edelleen tilaa. Thalbergin vaikutuksesta Marxit vähensivät surrealistisia aiheita, ja hahmoista tuli osittain sympaattisia ja sankarillisia.

Marxien ensimmäinen MGM-elokuva Ilta oopperassa (1935) nousi veljesten uran menestyneimmäksi elokuvaksi niin yleisön kuin kriitikoidenkin suhteen. Ennen kuvauksia veljekset hioivat ideoitaan kiertueella elävän yleisön edessä ja jättivät elokuvasta pois ne kohtaukset, jotka eivät toimineet. Seuraava elokuva Päivä kilpa-ajoissa (1937) jatkaa edellisen linjalla, mutta se ei saanut yhtä paljon kiitosta.

Seuraavan elokuvansa Kaaos hotellissa Marxit tekivät lainassa RKO:lle. Sitä ei aiempien elokuvien tapaan ollut tehty Marxeja ajatellen, vaan se on tavanomaisempi elokuva, jossa Marxit ovat osa monimutkaista juonta muiden hahmojen ohella.

Elokuvauran hiipuminen

Marxit palasivat MGM:lle seuraaviin kolmeen elokuvaansa Päivä sirkuksessa (1939), Päivä lännessä (1940) ja Päivä tavaratalossa (1941). Marxin veljesten komediaa arvostanut Irving Thalberg oli kuollut elokuvan Päivä kilpa-ajoissa kuvausten aikana, eikä MGM:n uusi tuotantojohtaja Louis B. Mayer välittänyt veljeksistä. He eivät jatkossa enää saaneet tuotantoihinsa parhaita käsikirjoittajia, säveltäjiä eivätkä ohjaajia.

Veljekset ovat 1940-luvun MGM-elokuvissa jo selvästi kesyyntyneet: juonet ovat aiempaa tavanomaisempia ja huumori laimeampaa. He tekivät 1941 päätöksen lopettaa elokuvauransa, ja viisi vuotta he kulkivat omia teitään. Groucho esiintyi säännöllisesti radiossa, Harpo teatterissa ja Chico johti big band -orkesteria. He kuitenkin palasivat yhteen tekemään elokuvat Yö Casablancassa (1946) ja Sardiinimysteerio (1949). Niiden jälkeen kolmikko esiintyi yhdessä enää kerran, televisioon tehdyssä puolen tunnin lyhytelokuvassa The Incredible Jewel Robbery (1959). Vuonna 1960 veljekset alkoivat vielä valmistella ohjaaja Billy Wilderin kanssa elokuvaa A Day at the United Nations (’Päivä Yhdistyneissä kansakunnissa’), mutta Harpon sairastuminen ja Chicon kuolema keskeyttivät hankkeen.

Chico kuoli vuonna 1961 ja Harpo vuonna 1964. Groucho jatkoi uraansa vielä pitkään. Groucho oli omalla urallaan veljeksistä menestynein, sillä hänen juontamansa komediavisailu You Bet Your Life aloitti 1947 radiosta ja siirtyi 1950 televisioon. Ohjelmaa esitettiin vuoteen 1961 asti.

Filmografia

Chico, Harpo, Groucho ja Zeppo Kookospähkinöitä (1929) Koirankeksit (1930) Neljä nolattua neroa (1931) Hevosen sulat (1932) Neljä naurettavaa naapuria (1933)

Chico, Harpo ja Groucho Ilta oopperassa (1935) Päivä kilpa-ajoissa (1937) Kaaos hotellissa / Hotellin hoivissa – Room Service (1938) Päivä sirkuksessa – At the Circus (1939) Päivä lännessä – Go West (1940) Päivä tavaratalossa The Big Store (1941) Yö Casablancassa (1946) Sardiinimysteerio (1949)

Katso myös

• Flywheel, Shyster and Flywheel, veljesten radiokomediasarja

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marxin veljekset Wikimedia Commonsissa

• Marx Brothers Blog (englanniksi)