Markku Envall
Markku Sakari Envall (s. 28. heinäkuuta 1944 Hämeenlinna)[1] on suomalainen kirjallisuuden tutkija ja kirjailija. Hän on julkaissut tutkimuksia, esseitä, runoja, kuunnelmia, aforismeja sekä romaanin.
Envall sai vuoden 1989 Finlandia-palkinnon aforismikokoelmasta Samurai nukkuu (1989). Hänen teoksensa Ja Job antaa anteeksi valittiin Vuoden aforismikirjaksi 2005. Envallille myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke vuonna 2007[2]. Vuonna 2009 Envall palkittiin Samuli Paronen -palkinnolla ansioista aforistiikan alalla.[1]
Elämä ja ura
muokkaaEnvall valmistui ylioppilaaksi vuonna 1964,[3] humanististen tieteiden kandidaatiksi 1968, filosofian kandidaatiksi 1971 ja lisensiaatiksi 1976. Hän väitteli filosofian tohtoriksi yleisestä kirjallisuustieteestä Helsingin yliopistossa vuonna 1987.[1]
Envall työskenteli Helsingin yliopistossa yleisen kirjallisuustieteen vt. assistenttina 1970–1978 ja kotimaisen kirjallisuuden assistenttina 1982–1992.[1] Hän oli Suomen Akatemian tutkimusapulainen 1978–1980 ja vanhempi tutkija 1991–1994.[3]
Vuosina 1980–1990 Envall työskenteli Helsingin Sanomien vakinaisena avustajana. Hän oli Eino Leinon seuran johtokunnan jäsen 1984–1989, valtion kirjallisuustoimikunnan jäsen 1989–1991 ja WSOY:n kirjallisuussäätiön hallituksessa 1999–2009.[3]
Envall asuu Helsingissä. Hänellä on neljä lasta entisen puolisonsa kirjailija Tittamari Marttisen kanssa.[3]
Tuotanto
muokkaaTutkimuskirjallisuus
muokkaa- Harold Osbornen varhaisetiikka: teosten Theory of Beauty ja Aesthetics and Criticism kriittinen tutkimus. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1980. ISBN 951-45-2049-1
- Kirjailijoiden kentät ja kasarmit. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1984. ISBN 951-717-376-8
- Nasaretin miehen pitkä marssi: esseitä Jeesus-aiheesta kirjallisuudessa. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-13202-0
- Suomalainen aforismi: keinoja, rakenteita, lajeja, ongelmia. (Väitöskirja) Helsinki: Helsingin yliopisto, 1987. ISBN 951-717-468-3
- Toinen minä: tutkielmia kaksoisolennon aiheesta kirjallisuudessa. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 951-0-15408-3
- Onni, tieto, tuska: tutkielmia kirjallisuudesta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990. ISBN 951-717-611-2
- Suuri illusionisti: Mika Waltarin romaanit. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19650-9
Aforistiset teokset
muokkaa- Rakeita. Helsinki: WSOY, 1983. ISBN 951-0-11694-7
- Pahojen henkien historia. Helsinki: WSOY, 1986. ISBN 951-0-13585-2
- Samurai nukkuu. Helsinki: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15802-X
- Uni palaa rikospaikalle. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16827-0
- Kivestä, valosta ja hyvästä teoriasta. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19907-9
- Maailma aina mukana: aforistiset teokset. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-26792-9
- Ja Job antaa anteeksi. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30353-4
- Tanssia neulankärjellä. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34004-2
- Alkuräjähdys on kesken. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-37287-6
- Joka tähtiä tähystää. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-40708-0
Fragmenttikokoelmat
muokkaa- Kieltä terävämpi giljotiini. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32044-7
- Mikä keisarin on. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35598-5
- Vastassa kulman takana. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39580-6
- Paperihaarniska. Helsinki: WSOY, 2016. ISBN 978-951-0-41554-2
- Rautasydän. Helsinki: WSOY, 2022. ISBN 978-951-0-47663-5
Runokokoelmat
muokkaa- Marmorilaiva. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17395-9
- Ruuti etsii kipinää. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33117-0
Esseekokoelmat
muokkaa- Käsioraakkeli ja muita esseitä. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20991-0
- Asumaton huone ja muita esseitä. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21983-5
- Päivä katedraalissa ja muita esseitä. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22994-6
- Synnyttämässä ja muita esseitä. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23864-3
- Henkiinjäämisen suunnitelma ja muita esseitä kirjallisuudesta. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25868-7
- Polkupyörällä ajamisen taito ja muita esseitä. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27323-6
- Perheen aika. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-145-7
- Toinen jalka maassa ja muita esseitä. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-38835-8
- Rajan kahta puolta. Helsinki: WSOY, 2024. ISBN 978-951-0-49752-4
Romaani
muokkaa- Jäät lähtevät. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29387-3
Kuunnelmat
muokkaa- Tiikerillä ratsastaja (1992)
- Sandels virralla (1995)
- Herra Clayn tarina (1996)
- Döbelnin päivä (2002)
Muut
muokkaa- Aforismin vuosisata: Lauseita ja ajatuksia 54 suomalaiselta aforistikolta. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-20641-5
- Miten kirjoitan aforismeja. (Pilke 01) Helsinki: Suomen aforismiyhdistys: Kirja kerrallaan, 2011. ISBN 978-952-480-254-3
Tunnustukset
muokkaa- Kirkon kirjallisuuspalkinto 1987
- Finlandia-palkinto 1990
- Vuoden aforismikirja 2005
- valtion taiteilijaeläke 2007
- Samuli Paronen -palkinto 2009
- WSOY:n tunnustuspalkinto, 2009
- Olga ja Vilho Linnamon palkinto, 2010
- Runeberg-palkintoehdokkuus 2012, esseekokoelmasta Toinen jalka maassa
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Markku Envall 375 humanistia. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 5.1.2016.
- ↑ Kaikki taiteilijaeläkkeen saajat. Kaleva, 18.4.2007. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.8.2024.
- ↑ a b c d Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 101. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
Aiheesta muualla
muokkaa- Markku Envall 375 humanistia -sivusto 15.6.2015, Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta.
- Markku Envall Kirja.fi:ssä
- Markku Envall Aforistiblogissa
- Markku Envallin aforismeja.
- Markku Envallin aforismeja 2.
- Markku Envall Kirjasampo.fi:ssä.
- Jaakko Kaartinen-Koutaniemi: Mies ilman matkapuhelinta Valomerkki. 6.12.2006.[vanhentunut linkki]