Mari Velin
Anne Maria Velin (o.s. Ahonen, s. 1. kesäkuuta 1956 Kiuruvesi) on karkkilalainen runoilija ja opettaja. Häneltä on julkaistu kokoelmat Hämärä kuin kuuntelisi (Otava, 1996) ja Valon reuna (Otava, 1998).[1]
Mari Velin | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1. kesäkuuta 1956 Kiuruvesi |
Kansalaisuus | suomalainen |
Vanhemmat | Erkki Ahonen |
Kirjailija | |
Esikoisteos | Hämärä kuin kuuntelisi (1996) |
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämä ja tuotanto
muokkaaMari Velinin isä oli kirjailija Erkki Ahonen. Mari Velin on asunut Karkkilassa 1960-luvulta lähtien. Hän on aiemmin työskennellyt perheensä maatilalla Karkkilan Haavistossa ja sittemmin opettajana peruskoulussa. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi aikuista lasta.[1][2]
Elias-kirjailijasivuston haastattelussa Mari Velin kertoo kirjoittaneensa läpi elämänsä. ”Runot uusintuvat, vaihtavat väriä ja muotoa moneen kertaan. Karsin ja pelkistän. Aiheet tulevat itsestään esille prosessissa, joka on enemmän kielen kuin teeman tähden.” Velinin 1990-luvulla julkaistut kokoelmat saivat hyvän vastaanoton. Vuonna 2008 julkaistiin unkariksi suomalaisten naisrunoilijoiden kokoelma Mikor felébredtem, nyár volt (r), jossa mukana myös Mari Velin.[2] Velin on ollut järjestämässä Karkkilassa runotapahtumia yhteistyössä Karkkilan kulttuuriyhdistys Lyytin kanssa.[2]
Teokset
muokkaa- Hämärä kuin kuuntelisi: Runoja. Helsingissä: Otava, 1996. ISBN 951-1-14539-8
- Valon reuna: Runoja. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-15704-3
- Mikor felébredtem, nyár volt (r) 2008, antologia suomalaisten naisrunoilijoiden tuotantoa. Kääntäjä Ildiko Puzstai Varga. Kustantaja Napkút Kiadó Budapest, Unkari
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Mari Velin Elias-kirjailijat. 20.10.2010 (haastattelu). Viitattu 11.5.2014.
- ↑ a b c Pullinen, Kaarina: Rakkaudesta kouluun Vihtijärvi.fi. 29.5.2009. Arkistoitu 28.12.2016. Viitattu 11.5.2014.