Mani (profeetta)
Mani oli 200-luvulla elänyt persialainen profeetta ja manikealaisuuden perustaja. Manikealaisuuteen liittyy dualistinen näkemys maailmasta jakaantuneena hyvään ja pahaan. Mani alkoi saarnata uutta uskoaan saatuaan ilmestyksen ennen vuotta 240 ja saatuaan luvan Persian sasanidihallitsija Šapur I:ltä. Uusi oppi keräsi kannattajia mutta myös vihollisia. Manin viholliset vangituttivat hänet, ja hän kuoli vankeudessa vuonna 277.
| Mani | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 216 Mesopotamia |
| Kuollut | 277 |
Elämä
muokkaaManin aseman takia tarinat hänen elämästään ovat värittyneet voimakkaasti manikealaisuuden vastustajien tai kannattajien kertomusten mukaan, ja totuuden erottaminen fiktiosta on hankalaa.[1] Mani syntyi tuolloin Parthian hallitsemassa Mesopotamiassa huhtikuussa 216, ja hänen vanhempansa kuuluivat arsakidien hallitsijasuvun Hamadanista (Ekbatana) lähtöisin olevaan haaraan.[2] Manin äidinkieli oli aramea.[1] Joidenkin Manista kertovien tarinoiden mukaan hän syntyi rampana, millä selitettiin hänen myöhempi vastenmielisyytensä ihmisruumista kohtaan. Manin vanhemmat olivat ehkä kristittyjä, ja varttuessaan Mani omaksui vaikutteita varhaiskristillisestä gnostilaisuudesta.[2]
Ennen vuotta 240 Mani sai ilmestyksen, jossa häntä kiellettiin syömästä lihaa, juomasta viiniä tai makaamasta naisten kanssa. Mani kirjoitti sittemmin useita uskonnollisia tekstejä ja liturgioita. Hänen luomassaan opissa oli vaikutteita kristinuskosta, mutta siihen vaikutti myös zarathustralaisuuden zurvanilainen suuntaus. Zarathustralaisuudesta johdetulla luomismyytillä oli oleellinen osa Manin opissa. Manikealaisuudessa maailma on jakautunut dualistisesti hyvään ja pahaan. Luotua hallitsi manikealaisuudessa paha, joka samastettiin aineeseen. Hyvä samastettiin vastaavasti valoon, jonka paha oli vanginnut aineeseen parittelulla ja lisääntymisellä. Näin paha oli perustanut Maan päälle pahan valtakunnan. Vapautus tuli saavuttaa manikealaisuudessa vapautumalla aineellisesta olemassaolosta.[2]
Vuonna 243 Mani tapasi Persian sasanidihallitsijan Šapur I:n, ja tehtyään tähän vaikutuksen hän sai luvan saarnata uutta oppiaan valtakunnan alueella. Šapurin valtakaudella moniin uskontoihin suhtauduttiin suhteellisen avomielisesti. Manin opetukset levisivät nopeasti myös itse Persian ulkopuolelle, ja hän perusti kirjuriryhmiä kääntämään kirjoituksiaan eri kielille. Uskon ympärille kehittyi hierarkia, jonka huipulla olivat puhtaus- ja siveellisyyssääntöjä tiukasti noudattavat papit. Manikealaisuus alkoi kerätä seuraajien lisäksi myös vastustajia. Uutta oppia pitivät uhkana esimerkiksi zarathustralaiset maagit, kristillinen kirkko ja juutalaiset. Manin vastustajien onnistui vangituttaa hänet. Šapur oli kuollut, ja hänen peräjälkeen lyhyitä aikoja hallinneiden poikien hovissa vaikutti oikeaoppisuutta aggressiivisesti ajanut zarathustralainen pappi Karder.[2] Manikealaisen perimätiedon mukaan Mani kahlittiin vankilaan, jossa hän kuoli 26. päivän jälkeen vuonna 277. Jotkin lähteet kertovat virheellisesti, että Mani teloitettiin. Virhekäsitys saattaa juontua Manin seuraajien vertauksista Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta Manin kuolemaa kuvailtaessa.[1]
Lähteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mani (profeetta) Wikimedia Commonsissa