Manfred Schmidt (15. huhtikuuta 1913 Bad Harzburg28. heinäkuuta 1999 Ambach, Münsing) oli saksalainen sarjakuvataiteilija ja humoristinen matkakirjailija.

Manfred Schmidt kasvoi Bremenissä. Hänen ensimmäinen sarjakuvansa julkaistiin, kun hän oli 14-vuotias. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän pyrki elokuva-alalle, mutta ura ei osoittautunut tuottoisaksi. Hän opiskeli taideteollisuuskoulussa ja työskenteli Ullstein-kustantamossa lehdistöpiirtäjänä. Toisen maailmansodan aikana hän ei juuri piirtänyt, mutta sodan loppuvaiheessa hän kuvitti propagandalehtisiä, joiden oli tarkoitus horjuttaa Eurooppaan saapuneiden amerikkalaissotilaiden taistelumielialoja.

Kun Schmidt sai käsiinsä Teräsmies-sarjakuvia, hän piti kerrontamuotoa alkeellisena ja ryhtyi parodioimaan sitä Nikke Knatterton -sarjakuvalla, jota julkaistiin Quick-kuvalehdessä vuosina 19501959. Knatterton on ylivertainen yksityisetsivä, ja hahmon esikuvana oli Schmidtin mukaan Hans Albersin esittämä Sherlock Holmes. Knattertonista tuli suosittu niin Saksassa kuin ulkomaillakin, ja hahmosta tehtiin sekä näytelmä- että piirroselokuvia. 1970-luvulla Schmidt tuotti ja ohjasi televisiolle 15-osaisen piirroselokuvasarjan Nikke Knatterton: Mestarietsivän seikkailut.

Schmidt toimi myös sarjakuvakriitikkona ja kirjoitti aiheesta useita kirjoja. Lisäksi hän julkaisi matkakertomuksia.

Teoksia

muokkaa
  • Bilderbuch für Überlebende. Mit einer Vorrede von Werner Finck, 1947
  • Der fröhliche Bleistift: Male Männchen mit Manfred Schmidt, 1950
  • Alles halb so schlimm: Ein Trostbuch für und gegen so ziemlich alles, 1956

Matkakertomuksia

muokkaa
  • Hab Sonne im Koffer, Oldenburg: Stalling 1961
  • ... und begibt sich weiter fort, Oldenburg: Stalling 1962
  • 12 × hin und zurück: Neue Reisereportagen, Oldenburg: Stalling 1963
  • Zwischen Dur und Müll, Oldenburg: Stalling 1964
  • Weiteres Heiteres, Oldenburg: Stalling 1965
  • Der Reiselustwecker, Oldenburg: Stalling 1967
  • Manfred Schmidts Reise-ABC, Oldenburg: Stalling 1969
  • Alles Gute von Manfred Schmidt, Oldenburg: Stalling 1970

Kokoelmia

muokkaa
  • Mit Frau Meier in die Wüste, 1967
  • Frau Meier reist weiter, 1968
  • Auf Kreuzfahrt mit Frau Meier, 1991
  • Das Beste von Manfred Schmidt, 1968
  • Mit spitzer Feder durch die Welt, 1978
  • Das schnellste Hotel der Welt, 1983
  • Heitere Geschichten, 1984
  • Nick Knatterton: Alle aufregenden Abenteuer des berühmten Meisterdetektivs, 2007
  • Reisereportagen, 2013