Mammu Kaario

suomalainen juristi, MBA; hallitusammattilainen, liike-elämän vaikuttaja

Mammu Kaario (s. 1963) on suomalainen varatuomari ja MBA, joka toimii hallitusammattilaisena usean yrityksen hallituksessa.[3][1] Tätä aiemmin hän työskenteli sijoitusyhtiö Partneran toimitusjohtajana (2016–2017), Korona Investin sijoitusjohtajana (2011–2016), Unicus Ltd:ssä partnerina (useissa sijoitusneuvonnan tehtävissä 2004–2010) ja Conventumissa sijoituspankkiirina (15 vuotta).[1][4]

Mammu Kaario
Henkilötiedot
Syntynyt1963 (ikä 60–61)
Muut tiedot
Asema hallitusammattilainen
Hallitusjäsenyydet Aspon, CapManin, Ponssen, Robitin ja Suomen Hoivatilojen ja Perusterveys Suomen hallitusten jäsenyys (tilanne 2018 alussa)[1]
Tutkinnot juristi (OTM, Helsingin yliopisto, 1988) ja MBA (rahoitus, Georgia Institute of Technology, USA, 1999)[1][2]

Vuonna 2017 hän toimi Partneran toimitusjohtajuuden ohella muun muassa Ponssen, Aspon, CapManin, Robitin ja Suomen Hoivatilojen hallituksissa. Talouselämä-lehti luonnehti häntä tuolloin Suomen pörssikuningattareksi ja arvioi hänet maan talouselämän 27. merkittävimmäksi päättäjänaiseksi.[3] Vuoden 2018 alussa hän toimi hallitusammattilaisena.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Mammu Kaario, Member of the Board Capman, capman.com. Viitattu 11.3.2018.
  2. Mammu Kaario linkedin.com. Viitattu 11.3.2018.
  3. a b Eija Pöysä (toim.): Yritysraportti 2017, s. 266–272. (Saara Kohon artikkeli Naiset vallan ytimessä (Päättäjänaiset 2017)) Talouselämä-lehti, 2017. ISBN 978-952-14-3306-1
  4. Mammu Kaario on nimitetty Partneran toimitusjohtajaksi (pdf) 2016. Partnera, partnera.fi. Arkistoitu 12.3.2018. Viitattu 11.3.2018.
Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.