Luukas Hiltunen (s. 9. joulukuuta 1996, Joensuu) on suomalainen säveltäjä.[1][2]

 
Säveltäjä Luukas Hiltunen Näsijärven rannalla 30. lokakuuta 2022. Omakuva.

Pohjois-Kymen musiikkiopistosta musiikillisen tiensä aloittanut Hiltunen valmistui Lahden konservatoriosta ammattimuusikoksi keväällä 2018. Hänen näyttökonserttinsa Violin Meets Viola järjestettiin Ristinkirkossa 23. maaliskuuta 2018.[3] Elokuussa 2019 Hiltunen aloitti musiikkipedagogin pätevyyteen johtavat opintonsa Tampereen ammattikorkeakoulussa.[4]

8. maaliskuuta 2018 Hiltunen esiintyi Sinfonia Lahden nuorten solistien konsertissa Sibeliustalossa viulusolistina soittaen Max Bruchin Viulukonsertosta nro 1 g-molli ensimmäisen osan.[5] Samana vuonna 8. syyskuuta Sinfonia Lahti kantaesitti kansainvälisellä Sibelius-festivaalillaan ylimääräisenä ohjelmanumerona kapellimestari Dima Slobodenioukin johdolla Hiltusen transkription sinfoniaorkesterille Jean Sibeliuksen urkuteoksesta Intrada, Op. 111a.[6] Sointuva sovitus sai innostuneen vastaanoton paikalla olleen Sibelius Onen (Kansainvälisen Jean Sibelius-säätiön) puheenjohtajan Andrew Barnettin arvioimana.[7]

Keväällä 2019 tanskalainen musiikkikustantamo Edition Wilhelm Hansen kustansi Hiltusen sovituksen jousikvartetille Jean Sibeliuksen alun perin viululle ja pianolle säveltämästä Scène d’Amour -teoksesta.[8] Sovitus on sittemmin soinut muun muassa 1. toukokuuta 2021 Rovaniemellä Kulttuuritalo Korundissa Lapin kamariorkesterin vappukonsertissa, 26. heinäkuuta 2021 Ainolassa Järvenpäässä Meidän Festivaalilla Kamus-kvartetin tulkitsemana[9] sekä 4. syyskuuta 2022 Sibeliuksen syntymäkodissa Hämeenlinnassa Utu-kvartetin tulkitsemana.[10] Keväällä 2021 Hiltunen sovitti Armas Järnefeltin Miranda-näyttämömusiikin orkesterisarjaksi kustantaja Fennica Gehrmanin tilauksesta.[11] 20. maaliskuuta 2019 Hiltunen johti Ristinkirkossa meditatiivisen, sopraanolle ja kamariorkesterille säveltämänsä Do not let your hearts be troubled -teoksen kantaesityksen, solistina esityksessä toimi sopraano Janina Mäyry.[12]

Kustannussopimus Universal Editioninin kanssa

muokkaa

Maaliskuussa 2021 Hiltunen solmi kustannussopimuksen wieniläisen musiikkikustantamo Universal Editionin kanssa.[1] Hiltusen sävellystuotannosta kustantamon katalogissa ovat muun muassa 26. kesäkuuta 2020 valmistunut kolmiosainen ja kestoltaan 30-minuuttinen uusromanttinen Sinfonia nro 1 suurelle orkesterille,[13], 30. tammikuuta 2021 valmistunut kolmiosainen, tyyliltään uusklassinen ja kestoltaan 15-minuuttinen Sarja huilulle ja sellolle[14], 7. toukokuuta 2022 valmistunut William Shakespearen Romeo ja Julia -tragedian inspiroima, laajuudeltaan neliosainen ja kestoltaan 40-minuuttinen uusromanttinen Jousikvartetto nro 1, lisänimeltään Kertomus kahdesta rakastavaisesta[15], sekä 27. kesäkuuta 2019 valmistunut 15-minuuttinen Conversion-konserttifantasia pianolle, joka musiikillisesti kuvailee Apostolien teoissa esiintyvän apostoli Paavalin kääntymyskokemuksen Damaskoksen tiellä[16]. Sinfonia sai ensiesityksensä 18. huhtikuuta 2022 Järvenpää-talon Sibelius-salissa Sinfoniaorkesteri Vivon ja kapellimestari Erkki Lasonpalon toimesta.[7] Sinfonian sävellysprosessi kesti lähes 18 kuukautta.[17] Partituuri käsittää 72 sivua.

Jousikvartetto nro 1 kantaesitettiin Hiltusen Con Amore-säveltäjäkonsertissa 25. marraskuuta 2022 klo 17 Haiharan kartanossa Tampereella vuonna 2021 järjestäytyneen pirkanmaalaisen Jousikvartetti ILMEen soittamana. Samassa yhteydessä sai ensiesityksensä myös Sarja huilulle ja sellolle, artisteina huilisti Lotta Rissanen sekä sellisti Taina Raittila.[18][19][20] Omien sanojensa mukaan hän on omistanut teoksen isoisänsä muistolle.[15]

Tamperelainen pianisti Ville Hautakangas kantaesitti Conversionin levynjulkaisukonsertissaan Tampere-talossa 28. marraskuuta 2022.[21] 20. elokuuta 2022 Duo Lehtinen & Lipasti, Pauliina Lehtinen, viulu ja Sakari Lipasti, piano, kantaesittivät Kangasalan Lepokodissa Hiltusen sovituksen viululle ja pianolle Jean Sibeliuksen Finlandia-hymnistä, ensimmäisen laatuaan.[22] Lapin kamariorkesteri kantaesitti 13. lokakuuta 2022 Baletin taikaa-konsertissaan Rovaniemellä Kulttuuritalo Korundissa yhteistyössä Lapin musiikki- ja tanssiopiston balettiopiskelijoiden kanssa Hiltuselta tilaamansa sovitukset Pjotr Tšaikovskin Makeishaltijattaren tanssista ja Lumihiutaleiden valssista Pähkinänsärkijä-baletista.[23] Toukokuussa 2023 Lapin kamariorkesteri tilasi Hiltuselta sovituksen Rossinin Sevillan parturi -alkusoitosta, joka kantaesitetään orkesterin Ruskakiertueella ma 11.9.2023 Levillä.[24]

Luukas Hiltunen valittiin heinäkuussa 2023 Mikkelin musiikkijuhlien nuoreksi säveltäjäksi. Hänen Emily Dickinsonin runoon säveltämänsä Scintillation-teoksen esitetti Saimaa-sinfonietta, Orkester Norden sekä Helsingin filharmoninen kuoro Mikkelin musiikkijuhlilla 3. elokuuta 2024 Erkki Lasonpalon johdolla. Lokakuun 6. päivänä 2024 kantaesitettiin Hämeenlinnan Wetterhoffin Kutomossa Aleksis Kiven Ikävyys-runoon sävelletty laulu. Sen esittivät baritoni Jussi Vänttinen ja pianisti Kristian Attila. Kyseessä oli Sibelius-seuran tilaustyö. Lokakuun 24. päivänä oli puolestaan Hiltusen säveltämän Mendelssohn-Bartholdyn kuudennen, keskeneräiseksi jääneen sinfonian täydennyksen (rekonstruktion) kantaesitys Vaasassa. Sen esittivät Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit kapellimestari James Sherlockin johdolla. Teosta kommentoitiin: "Nostan hattua säveltäjä Luukas Hiltuselle, joka lyhyistä ja katkelmallisista orkesteripartituurin merkinnöistä pystyi luomaan täysiä osia Mendelssohnin nuotinnoksesta. Tehtävä vaatii suunnatonta musiikin tuntemusta, joka Hiltusella epäilemättä on"[25].

Teosto-asiakkuutensa ohella Hiltunen on kuulunut syksystä 2017 Suomen nuottigraafikkojen yhdistykseen ja elokuusta 2020 Muusikkojen Liittoon. Hiltusen musiikkia on luonnehdittu traditionaaliseksi, helposti lähestyttäväksi, puhuttelevaksi, tyyliltään yhtenäiseksi ja soitinnallisesti ihanteellisesti kirjoitetuksikenen mukaan?.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Luukas Hiltunen - the composer’s life and work | Universal Edition Universal Edition. Viitattu 15.12.2022.
  2. Oikaisu: Luukas Hiltunen on kotoisin Heinävedeltä, ei Kouvolasta Kouvolan Sanomat. 11.4.2021. Viitattu 19.12.2022.
  3. Tapahtumat - Etelä-Suomen Sanomat ess.menoinfo.fi. Viitattu 15.12.2022.
  4. PERUUTETTU: Romantikot Louise, Franz ja Ethel | Metropolia www.metropolia.fi. Arkistoitu 15.12.2022. Viitattu 15.12.2022.
  5. To klo 19 Sibeliustalo NUORTEN SOLISTIEN KONSERTTI - PDF Free Download docplayer.fi. Viitattu 15.12.2022.
  6. Sibelius Première in Lahti Sibelius One. 18.9.2018. Viitattu 15.12.2022. (englanti)
  7. a b First performance of Luukas Hiltunen’s Sibelius-inspired symphony Sibelius One. 19.4.2022. Viitattu 15.12.2022. (englanti)
  8. Scene d'Amour | Jean Sibelius Wise Music Classical. Viitattu 15.12.2022. (englanniksi)
  9. Scène d’amour at Ainola Sibelius One. 27.10.2021. Viitattu 15.12.2022. (englanti)
  10. Maria Kauranen: Sibeliuksen syntymäkodin Syysmatineat 2022: Utu Quartet Hämeenlinna. 1.9.2022. Viitattu 15.12.2022.
  11. Tapahtunutta www.armasjarnefelt.fi. Viitattu 15.12.2022.
  12. ”Luukas Hiltunen - Do not let your hearts be troubled”. fi-FI
  13. Universal Edition www.universaledition.com. Viitattu 15.12.2022. (englanniksi)
  14. Works suite 30165 www.universaledition.com. Viitattu 15.12.2022. (englanniksi)
  15. a b String Quartet www.universaledition.com. Viitattu 15.12.2022. (englanniksi)
  16. Works suite 30217 www.universaledition.com. Viitattu 15.12.2022. (englanniksi)
  17. A symphonic tribute to Sibelius Sibelius One. 4.7.2020. Viitattu 15.12.2022. (englanti)
  18. ”Luukas Hiltunen – String Quartet No. 1, A tale of two lovers (2022)”. fi-FI
  19. CON AMORE - Luukas Hiltusen säveltäjäkonsertti | | Pirkanmaa https://www.aamulehti.fi/menokone/. Viitattu 15.12.2022.
  20. ”Luukas Hiltunen – Suite for flute and violoncello (2021)”. fi-FI
  21. VILLE HAUTAKANGAS: 12 PREMIERES -LEVYNJUL­KAI­SU­KON­SERTTI www.facebook.com. Viitattu 15.12.2022.
  22. Finlandia Hymn for violin and piano Sibelius One. 19.7.2022. Viitattu 15.12.2022. (englanti)
  23. Kulttuuritalo Korundi - Season programme korundi.fi. Viitattu 15.12.2022. (englanniksi)
  24. Kausiohjelma Kulttuuritalo Korundi. Viitattu 30.5.2023.
  25. Jansson, Per-Håkan: Vilken kväll!. Vasabladet, 25.10.2024.