Lusaka
Lusaka on Sambian pääkaupunki ja myös suurin kaupunki. Pääkaupunkina se on ollut Sambian itsenäistymisestä (1964) lähtien. Siellä oli vuonna 2010 noin 1,7 miljoonaa asukasta, arvio vuodelle 2018 oli 2,5 miljoonaa.[1] Kaupungin väkiluku kasvaa nopeasti.[2] Kaupungissa puhutaan yleisimmin englantia ja njandžaa.
Lusaka | |
---|---|
Lusaka |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Sambia |
Maakunta | Lusaka |
Korkeus | 1312 m |
Väkiluku (2010) | 1 747 152[1] |
Historia
muokkaaKaupungin perustivat eurooppalaiset uudisasukkaat vuonna 1905, kun seudulle vedettiin rautatie. Hyvien liikenneyhteyksiensä ja keskeisen sijaintinsa takia siitä tuli Britannian "Pohjois-Rhodesiaksi" kutsuman siirtomaan pääkaupunki vuonna 1935.[3]
Vuonna 1964 siitä tuli vasta itsenäistyneen Sambian pääkaupunki. Itsenäistymisen jälkeen on kaupungin väkiluku kasvanut nopeasti. Vuotta ennen itsenäistymistä, 1963, kaupungin väkiluku oli 123 146 henkilöä ja vuonna 1969 265 425 henkilöä. Itsenäistymisen jälkeen aloitettiin asuntojen rakentamisohjelma, jonka puitteissa rakennettiin ajanmukaisia asuntoja hallinnon ja kupariteollisuuden työntekijöille. Yliopisto avattiin vuonna 1966.
1. maaliskuuta 1999 Lusakassa räjäytettiin neljä pommia, joista yksi tuhosi Angolan lähetystön.
Maantiede, ilmasto ja nähtävyydet
muokkaaLusaka sijaitsee maan eteläosassa 1300 metrin korkeudessa kalkkikivitasangolla suurten pohjoiseen (Tansaniaan), etelään, itään (Malawiin) ja länteen kulkevien valtateiden risteyksessä.[4]
Korkean sijainnin takia siellä on varsin miellyttävä ilmasto: kesällä lämpötilat ovat 20–32 astetta, talvella 10–26 astetta. Kosteus on yleensä alle 40%.[2]
Sambian jalkapallomaajoukkue pelaa kotiottelunsa Independence Stadiumilla.
Koulutus
muokkaaSambian suurin yliopisto, Sambian yliopisto, sijaitsee Lusakassa. Lusakassa toimivat myös Sambian parhaimmiksi mainitut koulut, kuten kansainvälinen koulu (International School of Lusaka) ja Rhodes Park School, jota käyvät maan poliittiseen eliittiin kuuluvien perheiden lapset.
Liikenne
muokkaaTanzaania Zambia Railway johtaa Kapiri Mposhista Lusakan pohjoispuolelta Dar-es-Salaamiin. Kiinalaiset rakensivat sen 1970-luvulla.[5]
Kaupunkia palvelee Kenneth Kaundan kansainvälinen lentoasema, joka sijaitsee 27 kilometriä kaupungin keskustasta itään.[6]
Lusakassa minibussit toimittavat julkisen liikenteen virkaa. Viralliset taksit tunnistaa oranssista raidasta.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Lusaka citypopulation. Viitattu 2.4.2019.
- ↑ a b Lusaka Zambia Tourism Board]
- ↑ Vacations Lusaka (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Lusaka Encyclopaedia Britannica. Viitattu 2.4.2019. (englanniksi)
- ↑ China's Assistance in the Construction of the Tanzania-Zambia Railway 2000. Kiinan ulkoministeriö. (englanniksi)
- ↑ Lusaka International Airport (Arkistoitu – Internet Archive) World Travels
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lusaka Wikimedia Commonsissa
- Lusakan kaupunki – virallinen sivu (englanniksi)