Luettelo Leppävirran julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä
Luettelo Leppävirran julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Leppävirran kunnassa olevat pysyvät patsaat, muistomerkit ja muistolaatat.
Julkiset taideteokset, muistomerkit ja muistolaatat
muokkaaTämä luettelo on osa valtakunnallista Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).
Julkinen teos | Paikka[1] | Alue | Kartalla | Tekijä | Paljastusvuosi | Kuva | WD |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Aarre Alfred Voutilaisen muistolaatta[2] | Kivelän koulun ruokalan seinä, Laivurintie 19 | Leppävirran kirkonkylä | 2005 | ||||
Evakkovaiheen aikana 1939-1944 kuolleiden salmilaisten muistomerkki[1][3] | Leppävirran ortodoksisen rukoushuoneen piha, Rinnetie 9 | Leppävirran kirkonkylä | 1969 | ||||
J. Alopaeuksen muistokivi[2] | Leppävirran kotiseutumuseon edusta, Savonkatu 28 | Leppävirran kirkonkylä | 1985 | ||||
Joutsentukat[2][4] | Leppävirran kunnantalon edusta, Savonkatu 39 | Leppävirran kirkonkylä | Taru Mäntynen | 1989 | |||
Kaakanat[2][5] | Leppävirran terveysaseman etupihalla, Savonkatu 17 | Leppävirran kirkonkylä | Veikko Haukkavaara | 1987 | |||
Kaivosveistos[2][1] | Keilatie 1 (kuntotalolta/kaupalta länteen Kaivostien suuntaan) | Oravikoski | |||||
Kalmalahden taistelun muistomerkki[2][6][1] | Nikkilänmäentien levike (museotien alussa, aivan vt 5:n länsipuolella) | Nikkilänmäki | 1933 | ||||
Kansasten sukumuistomerkki[7] | Nikkilänmäentien varrella | Nikkilänmäki | 1997 | ||||
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki[2] | Leppävirran kirkkopihan kaakkoiskulma, Kirkkokaari 1 | Leppävirran kirkonkylä | Juhani Nylund | 1965 | |||
Kotalahden kaivoksen lastauskone ja malmivaunu [8][9] | Keilatie 1 | Oravikoski | 19xx (kunnostettu 2008) | ||||
Kotalahden kaivoksen malmikivi (muistolaattoineen)[2] | Hotelli Vesileppiksen edusta (P-alue), Vokkolantie 1 | Leppävirran kirkonkylä | 1977 | |
|||
Lauri Johannes Sollan muistolaatta | Leppävirran kunnantalon seinä, Savonkatu 39 | Leppävirran kirkonkylä | |||||
Louhen haaksirikon 1934 uhrien muistomerkki[2][10] | Leppävirran vanha hautausmaa, lähellä kirkonpuoleista kiviaitaa; Kirkkokaari 1 | Leppävirran kirkonkylä | Tauno Gröndahl | 1964 | |||
Muotti[11][2][12] | Kalmalahden liikenneympyrä, Kalmalahdentien ja Leppävirrantien risteys | Leppävirran kirkonkylä | Pekka Paikkari | 1997 | |||
Nälkävuosien 1867-68 uhrien muistomerkki[13] | Leppävirran vanha hautausmaa, kirkon lähistöllä, Kirkkokaari 1 | Leppävirran kirkonkylä | |||||
Olli Kymäläisen muotokuva[2][14] | Kirkkopuisto, Leppävirran kirkon edusta | Leppävirran kirkonkylä | Veikko Nuutinen | 1969 | |||
Ori Einon muistopatsas[2][15] | Leppävirran valtionvirastotalo (Leppävirrantien puolella), Savonkatu 30 | Leppävirran kirkonkylä | Herman Joutsen | 1990 | |||
Otto Johannes Lundsonin muistolaatta[2] | Leppävirran torin laidalla, Savonkatu 37 | Leppävirran kirkonkylä | 1987 (laatassa) | ||||
Pentti Pekkarisen muistolaatta[2] | Leppävirran kunnantalon seinä, Savonkatu 39 | Leppävirran kirkonkylä | |||||
Sankarihautojen muistomerkki, Kotalahti[16] | Kumpulahdentie 9 | Kotalahti | Heikki Konttinen | 1967 | |||
Sankarihautojen muistomerkki, Leppävirta[2][17][18] | Leppävirran sankarihautausmaa, Savonkatu 18 | Leppävirran kirkonkylä | Heikki Konttinen | 1967 | |||
Sankarihautojen muistomerkki, Näätänmaa[19] | Näädänmaan hautausmaa, Hietaniementie 113 | Näätänmaa[20] | Heikki Konttinen | 1967 | |||
Sankarihautojen muistomerkki, Paukarlahti[21] | Viitostie 3515 | Paukarlahti | Heikki Konttinen | 1967 | |||
Sankarihautojen muistomerkki, Saahkarlahti[22] | Kangasrannantie 23 | Saahkarlahti | Heikki Konttinen | 1967 | |||
Suojeluskunta-, Lotta Svärd-, Sotilaspojat- ja Pikkulotat -järjestöjen muistolaatta[2] | Kivelän koulun ruokalan seinä, Laivurintie 19 | Leppävirran kirkonkylä | |||||
Talvi- ja jatkosotaan lähdön muistolaatta[2] | Leppävirran torin laidalla, Savonkatu 37 | Leppävirran kirkonkylä | 1989 | ||||
Tilda Löthman-Koposen muistokivi[2] | Leppävirran kotiseutumuseon edusta, Savonkatu 28 | Leppävirran kirkonkylä | 1989 | ||||
Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleiden muistomerkki[2][23] | Leppävirran Kirkonkylän (Hännilän) hautausmaan edusta, Rinnetie | Leppävirran kirkonkylä | Pentti Kervinen | 1971 | |
||
Vapaussodan 1918 valkoisten muistomerkki[2][24][25] | Leppävirran sankarihautausmaa, Savonkatu 18 | Leppävirran kirkonkylä | Otto Tuure ja Paavo Koponen | 1921 |
Lähteet
muokkaa- Onnela, Jouni: Suomen muistomerkit. Osa XI: Vanha Kuopion lääni. Nousiainen: Väriteos Henna, 2000. ISBN 951-98638-0-X
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d Leppävirran karttapalvelu. Näytä kartalla: Kirkot ja kappelit, nähtävyydet, patsaat (kartalla näkyviä tietoja voi valita kartan vasemman yläkulman alasvetovalikosta) Leppävirta, leppavirta.fi. Viitattu 13.9.2018.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Patsaat, muistomerkit Visit Leppävirta. Viitattu 22.12.2017.
- ↑ Evakkotaipaleen aikana kuolleiden karjalaisten muistomerkki; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 69
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 71
- ↑ Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys osa 2, sivu 136; Pohjois-Savon liitto 2011 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Viiri ja muistomerkki Kansasten sukuseura ry. Arkistoitu 14.10.2018. Viitattu 14.10.2018.
- ↑ Oravikosken RKY-selvitys (pdf), viitattu 15.7.2019
- ↑ Resiina: Leppävirta, Kotalahden kaivos, viitattu 15.7.2019
- ↑ Annikki Repo: Arkistoitu kopio Soisalon Seutu, soisalonseutu.fi. 13.5.2014. Arkistoitu 13.9.2018. Viitattu 13.9.2018.
- ↑ Taidetta tiemaisemassa (s. 22-23) Savo-Karjalan tiepiiri. Viitattu 22.8.2018.
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 75
- ↑ Leppävirta; Finland's "great hunger years" memorials
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 70
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 76
- ↑ Leppävirta, Kotalahden hautausmaa; Sotasampo
- ↑ Leppävirta, Leppävirran kirkonkylän sankarihautausmaa; Sotasampo
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 7269
- ↑ Leppävirta, Näädänmaan sankarihautausmaa; Sotasampo
- ↑ Näätänmaa (myös Asutusnimihakemiston sivulle linkitetty MML:n Nimistön tietokortti: Näätänmaa) Asutusnimihakemisto. Kotimaisten kielten keskus, kotus.fi. Viitattu 10.10.2021.
- ↑ Leppävirta, Paukarlahden hautausmaa; Sotasampo
- ↑ Leppävirta, Saahkarlahden hautausmaa; Sotasampo
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 73
- ↑ Anna Sirola: Puhukoon paatinen pylväs, s. 189. Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-7168-35-6
- ↑ Suomen muistomerkit, s. 76
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Julkisia taideteoksia ja muistomerkkejä Leppävirralla Wikimedia Commonsissa