Linnavuori (Buda)
Linnavuori (Várhegy) on ylätasanko ja alue Unkarin pääkaupungissa Budapestissa. Vuoren laella on linnoituksia ja valtava palatsi, ja sen rinteillä on Budan alue.
Liikenne
muokkaaVuoren ulkonäkö on vuosisatojen kuluessa muuttunut, mutta kadut noudattavat osin yhä keskiaikaisia reittejä. Alueelle voi maksutta ajaa henkilöautolla vain puoleksi tunniksi, pitemmistä oleskeluista joutuu pois lähtiessä maksamaan.[1]
Historia
muokkaaLinnavuoren ensimmäisen asutuksen tuhosivat mongolit vuonna 1241. Sen jälkeen Béla IV vahvisti kaupungin puolustusta, rakensi linnan, ja asukkaat rakensivat sen ympärille uudet asumukset. 1500-luvun alkupuolella Buda oli kautta Euroopan tunnettu renessanssioppineisuuden keskuksena. Turkkilaiset valtasivat kuitenkin linnan 1541, ja miehitys jatkui vuoteen 1686. Tuo aika oli Budan rappion aikaa. Linna hylättiin ja asukkaat pakenivat. Kirkoista vietiin omaisuus, ja ne muutettiin moskeijoiksi. Turkkilaiset kuitenkin rakensivat kylpylöitä, jotka ovat edelleen matkailijoiden suosimia nähtävyyksiä. Kun turkkilaiset karkotettiin, alkoi Budan hidas toipuminen. Itävaltalaiset hallitsijat rakensivat alueen kokonaan barokkityyliin, mihin sen nykyinen viehätys perustuu.[2] Koko alue tuhoutui lähes täysin 1945, kun saksalaiset ja venäläiset taistelivat vuorella.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Várhegy Travel Guide (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Christopher ja Melanie Rice, Budapest, WSOY, 1993