Liisa Laine

suomalainen uutistenlukija

Liisa Laine (25. maaliskuuta 1936 Oulu[1]8. elokuuta 2020 Helsinki[1][2]) oli ensimmäisiä naispuolisia uutistenlukijoita suomenkielisissä tv-uutisissa.

Laine työskenteli Suomen televisiossa syksystä 1958 alkaen. Uutisiin Laine siirtyi vuonna 1962, kun silloinen uutispäällikkö Erkki Raatikainen houkutteli hänet ohjaajaksi. Keväällä 1968 Laine siirtyi ns. kakkosjuontajaksi, lukemaan sähkeuutisia ja myöhäisillan lyhyitä lähetyksiä. 1970-luvulla Laine luki myös pääuutislähetyksiä Heikki Kahilan ja Heimo Tauriaisen lomatuuraajana.[3]

Laine ei kuitenkaan ollut ensimmäinen naisuutistenlukija Yleisradiossa. Ruotsinkielisen TV-nyttin puolella Astrid Gartz oli aloittanut uutistenlukijana hieman aikaisemmin.[4] Myös suomenkielisissä uutisissa Kristiina Alatalo ja Ritva Salonen lukivat uutisia jo 1960-luvun alussa. Kuitenkin vakituisina uutistenlukijoina tuolloin toimivat ainoastaan miehet. Laine päätyi uutistenlukijaksi naistyöntekijöiden vaadittua tasa-arvoa toimituksiin sekä työnjohdon haluttua naislukijoita uutisiin. Liisa Laine työskenteli uutisissa vuoteen 1996 saakka.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Lind, Arvi, Mirolybov, Eila-Maija ja Heino, Jaakko: Liisa Laine 1936–2020 Helsingin Sanomat. 16.9.2020. Helsinki: Helsingin Sanomat. Viitattu 16.9.2020.
  2. Pitkäranta, Pilvi: Ylen pitkäaikainen tv-toimittaja Liisa Laine on kuollut Yle Uutiset. 14.8.2020. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 17.8.2020.
  3. a b Pernaa, Ville: Uutisista, hyvää iltaa, 2009, s. 68–69. Karttakeskus.
  4. Ensimmäinen naisuutisankkuri Muistikuvaputki. 27.3.2009. Yleisradio Oy. Arkistoitu 9.3.2016. Viitattu 17.8.2020.