Libanonin lippu on Libanonin kansallistunnus vaakunan, moton ja kansallislaulun ohella. Se hyväksyttiin käyttöön 7. joulukuuta 1943. Se oli aluksi Libanonin parlamentin jäsenen, kansanedustaja Saeb Salamin oman kotinsa käyttöön suunnittelema lippu.

Libanonin valtiolippu, lipun mittasuhteet ovat 2:3.
Libanonin lippu Ranskan hallintomandaatin aikana (1918-1943).
Ensimmäinen Saeb Salamin luonnos Libanonin nykyiseksi lipuksi.

Lipun kuvaus

muokkaa

Lippu muodostuu kahdesta poikittaisesta punaisesta osiosta, joiden väli on valkea. Valkoinen osio on kaksi kertaa leveämpi kuin kumpikin punainen osio (suhteessa: 1:2:1). Vihreä libanoninsetripuu on lipun keskiosassa, molempien punaisten raitojen välissä. Setripuun leveys on yksi kolmasosa lipun leveydestä. Lippu kuvataan Libanonin perustuslaissa, luku 1 ja artikla 3.

Symboliikka

muokkaa

Punaiset osat lipussa symboloivat vapaustaisteluissa vuodatettua puhdasta verta. Valkoinen raita puolestaan symboloi rauhaa, sekä Libanonin vuoria peittävää valkoista lunta. Vihreä setripuu on Libanonin maroniittikristittyjen tunnus.[1]

Historia

muokkaa

Kautta historian Libanon, tai ainakin se alue jolla valtio sijaitsee, on käyttänyt lippua, joka on kuulunut maata hallinneille: foinikialaisille, mamelukeille ja ottomaaneille.

Maroniitit käyttivät 1700-luvun puolivälissä valkoista lippua, jonka keskellä oli setripuu. On todennäköistä, että ensimmäisessä maailmansodassa Libanonin kansallismieliset lisäsivät lippuun punaiset poikkiraidat, jotka ensi kädessä symboloivat marttyyrien verta ja toisekseen punainen ja valkoinen olivat Libanonin legioonan värit, joka muodostettiin vuonna 1916 ja on ollut alkuna Libanonin armeijalle.

Kansainliiton aikana Libanon oli Ranskan mandaattialue. Tällöin Libanonin lipun suunnitteli Libanonin uudelleensyntymisen liikkeen puheenjohtaja Naoum Mukarzel. Lippu oli samanlainen kuin Ranskan trikolori, mutta sen keskelle on lisätty Libanonin setripuu.

Itsenäistymisen myötä nykyisen Libanonin lipun suunnitteli Saeb Salam omaan käyttönsä. Hän oli Libanonin parlamentin jäsen. Lippu hyväksyttiin maan viralliseksi symboliksi 7. joulukuuta vuonna 1943 pidetyssä parlamentin istunnossa, jossa maan perustuslain viidettä artiklaa muokattiin.

Lähteet

muokkaa
  1. Johnson Barker, Brian: Maailman liput, s. 63. (Libanon) Gummerus, 2006. ISBN 9512071355