Levänen

Kuopion kaupunginosa
Tämä artikkeli käsittelee Kuopion kaupunginosaa. Sanan muita merkityksiä löytyy täsmennyssivulta.

Levänen on kaupunginosa noin kuuden kilometrin päässä Kuopion keskustasta etelään.[1] Alue on rakennettu pääosin 1970-luvulla ja siellä on runsaasti kerros-, rivi- ja omakotitaloja.[2] Leväsellä on asukkaita noin 1 200[2]. Vuonna 2015 kaupunki kirjasi Leväsen ja Pienen Neulamäen (Neulalampi) väestöksi yhteensä 1 382 henkeä.[3] Sen väestö on keskimääräistä nuorempaa: hieman vajaa neljännes on lapsia ja nuoria.[2]

Levänen
Kauppapaikka Hermannin myymälätiloja
Kauppapaikka Hermannin myymälätiloja
Kaupunki Kuopio
Koordinaatit 62.8653°N, 27.6359°E
Kaupunginosa nro 24
Väkiluku 1 200
Lähialueet Särkiniemi, Haapaniemi, Lehtoniemi, Jynkkä, Neulalampi, Kolmisoppi[1]

Alueella sijaitsevat myös Kauppapaikka Herman sekä huonekalu- ja sisustusmyymälöiden kauppakeskitymä Cantti.[1][2] Alueella oli noin 2 000 työpaikkaa (1.1.2008).[4] Suurempi päivittäistavarakaupan kauppakeskus Kolmisoppi sijaitsee Leväsen lähistöllä valtatie 5:n länsipuolelle Neulalammen kaupunginosassa.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Kuopion karttapalvelu: Levänen (Aluejaot-kohdasta tehdään tarvittaessa valinta Kaupunginosat) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 14.8.2016, päivitetty 2.8.2018.
  2. a b c d Levänen Kuopion kaupunginosat. Kuopion kaupunki. Arkistoitu 10.8.2009. Viitattu 8.1.2009.
  3. Arkistoitu kopio Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Arkistoitu 19.9.2016. Viitattu 14.8.2016.
  4. Kuopion työpaikat ja elinkeinorakenne 1.1.2008. Kuopion kaupungin yrityspalvelu, 2008. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.1.2009). (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa