Lentokoneiden varalaskupaikka

levennetty maantieosuus lentokoneen hätälaskua varten

Lentokoneiden varalaskupaikka on usein maantielle tehty noin 2,5–4 kilometrin pituinen levennetty ja mahdollisesti vahvistettu osuus.

Lusin varalaskupaikka.

Suomessa niitä käyttää pääasiassa Suomen ilmavoimat. Vuosittain osaa niistä käytetään lentosotaharjoituksissa, jolloin tie on suljettu. Joillain näistä on myös suojapaikkoja lentokoneille.

Varalaskupaikkojen verkosto luotiin vuodesta 1965 alkaen osana Puolustusvoimien uudelleenvarustamisprojektia melko nopeassa tahdissa.

Suomeen oli jo 1955 hankittu muutamia de Havilland Vampire -suihkuhävittäjiä, mitkä eivät olisi voineet käyttää työlentokenttinään jatkosodan aikaista soralentokenttäverkostoa.

Samaan aikaan 1960-luvulla Suomessa siirryttiin matkustajasuihkukoneiden aikakauteen, jolloin monet vanhat lentokentät, esimerkiksi Tampereen Härmälän lentokenttä, jäivät lyhyiksi.

Varalaskupaikkojen rakentamista perusteltiin julkisuudessa siviililentoliikenteen tarpeilla, mikä teki niistä poliittisesti hyväksyttävämpiä. Syynä varalaskupaikkojen rakentamiselle olivat kuitenkin sotilaalliset tarpeet: ilmavoimien kenttien tuhoutuminen ohjusiskujen vuoksi edellytti, että sotilaslentoasemien ja siviililentokenttien lisäksi rakennettiin varalaskupaikat.

Varalaskupaikkoja ei ole käytetty siviilisuihkulentoliikenteen varalaskupaikkana.

Varalaskupaikkoja

muokkaa
 
Yhdysvaltojen ilmavoimien F-35 Lightning II lähdössä lentoon Ranuan varalaskupaikalta.

Nykyään varalaskupaikat ovat Suomessa joko maantietukikohtia tai nousuteitä.

Maantietukikohdassa on yksi tai useampia varalaskupaikkoja toistensa lähellä sekä mahdollisesti linnoitettuja lentokoneitten seisontapaikkoja.

Maantietukikohdista vilkkaimmin liikennöidyllä reitillä on Lusin varalaskupaikka valtatie 5:n varrella, kymmenen kilometriä Heinolasta pohjoiseen.

Nousutie puolestaan on rullausetäisyydellä kiinteästä tukikohdasta. Tällainen tienosa on yleensä eri suunnassa kuin tukikohdan pääkiitotie, mikä tekee niiden yhtäaikaisesta tuhoamisesta hankalampaa.

Varalaskupaikkoja Suomessa
Nimi Kunta Paikka, tie Sijainti
Alavuden varalaskupaikka Alavus, Kuortane kantatie 66[1] 62°39′38″N, 023°33′16″E
Lusin varalaskupaikka Heinola valtatie 5, Lusin suora[1] 61°18′42″N, 026°07′05″E
Jokioisten varalaskupaikka Jokioinen valtatie 2[1] 60°51′17″N, 023°31′03″E
Joutsan varalaskupaikka Joutsa valtatie 4[1] 61°46′13″N, 026°06′05″E
Tikkakosken varalaskupaikka Jyväskylä/Laukaa valtatie 4[1], nousutie 62°23′56″N, 025°42′06″E
Tikkakosken kriisiajan varalaskupaikka Jyväskylä valtatie 4[1] 62°22′04″N, 025°42′03″E
Kajaanin varalaskupaikka Kajaani yhdystie 8800[2] 64°15′47″N, 027°40′26″E
Niinisalon varalaskupaikka Kankaanpää valtatie 23, Kankaanpää–Parkano[1] 61°51′30″N, 022°29′42″E
Kauhavan varalaskupaikka Kauhava kantatie 63[1] nousutie 63°08′46″N, 023°05′52″E
Ylläksen varalaskupaikka Kittilä kantatie 80[1] 67°37′15″N, 024°35′05″E
Virttaan varalaskupaikka Loimaa kantatie 41, Alastaron moottoriradan läheisyydessä[1] 60°57′55″N, 22°41′02″E
Hiirolan varalaskupaikka Mikkeli kantatie 72, Mikkeli–Pieksämäki[1] 61°45′39″N, 027°19′03″E
Nivalan varalaskupaikka Nivala valtatie 27, Nivala-Haapajärvi[1] 63°53′39″N, 025°02′06″E
Pudasjärven varalaskupaikka Pudasjärvi kantatie 78[1] 65°24′11″N, 026°54′20″E
Ranuan varalaskupaikka Ranua seututie 924[1] 65°53′46″N, 25°42′11″E
Rovaniemen varalaskupaikka Rovaniemi Norvatie (lentoaseman vieressä)
Kestilän varalaskupaikka Siikalatva seututie 822[1] 64°29′05″N, 025°55′55″E
Vuojärven varalaskupaikka Sodankylä valtatie 4 Sodankylästä n. 20 km Rovaniemelle 67°04′12″N, 026°32′32″E
Tervon varalaskupaikka Tervo seututie 551, Tervo–Karttula[1] 62°56′42″N, 026°49′11″E
Helsinki-Vantaan varalaskupaikka Vantaa Katriinantie[1][3] 60°19′31″N, 024°55′09″E
Vieremän varalaskupaikka Vieremä kantatie 88, Vieremä–Pyhäntä[1] 63°52′29″N, 026°48′28″E

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Selvitys ilmailun asettamien rajoitusten vaikutuksesta tuulivoimahankkeiden toteuttamismahdollisuuksiin, s. 12. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 3.9.2015).
  2. Pirttijoki, Markus: Tila-auto ojaan aamuliukkailla – kyydissä lapsia Kainuun Sanomat. 3.10.2014. Alma Media. Viitattu 3.9.2015.[vanhentunut linkki]
  3. Asemakaavamuutoksen nro 002033 selostus (pdf) (s. 3: Liikenne) 30.3.2009. Vantaa: Vantaan kaupunki. Arkistoitu 4.9.2019. Viitattu 18.1.2010.

Aiheesta muualla

muokkaa