Leningrad Cowboys Go America
Leningrad Cowboys Go America on Aki Kaurismäen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva vuodelta 1989. Elokuvan tarinan ovat luoneet Sakke Järvenpää, Mato Valtonen ja Kaurismäki.[1] Se kertoo Leningrad Cowboys -yhtyeen matkasta Yhdysvaltojen kautta Meksikoon managerinsa Vladimirin (Matti Pellonpää) johdolla.[2] Leningrad Cowboys Go America oli ensimmäinen Kaurismäen elokuva, joka kuvattiin suurimmaksi osaksi ulkomailla. Elokuva menestyi ulkomailla paremmin kuin Suomessa: Saksassa se sai yli 200 000 katsojaa ja muodostui siellä suoranaiseksi kulttielokuvaksi. Elokuvan myötä myös Leningrad Cowboys -yhtye sai mainetta nimenomaan Saksassa. Elokuvan soundtrack-albumi julkaistiin vuonna 1989.[1] Suomessa elokuvan näki 26 426 maksanutta katsojaa. Saksan lisäksi elokuva myytiin ulkomaille Ruotsiin, Britanniaan, Ranskaan ja Japaniin.[3]
Leningrad Cowboys Go America | |
---|---|
Ohjaaja | Aki Kaurismäki |
Käsikirjoittaja | Aki Kaurismäki |
Tuottaja |
Katinka Faragó Aki Kaurismäki Klas Olofsson |
Säveltäjä | Mauri Sumén |
Kuvaaja | Timo Salminen |
Leikkaaja | Raija Talvio |
Lavastaja |
Heikki Ukkonen Kari Laine |
Pääosat |
Matti Pellonpää Kari Väänänen Sakke Järvenpää Heikki Keskinen Pimme Korhonen Sakari Kuosmanen Puka Oinonen Silu Seppälä Mauri Sumén Mato Valtonen Pekka Virtanen Nicky Tesco |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa |
Suomi Ruotsi |
Tuotantoyhtiö |
Villealfa Filmproductions Oy SFI Svenska Filminstitutet Finnkino Oy Megamania Ky Esselte Ab |
Levittäjä | Finnkino |
Ensi-ilta | 24. maaliskuuta 1989 |
Kesto | 78 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 3 645 184 mk |
Seuraaja | Leningrad Cowboys Meet Moses |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Tutkija Silja Partasen mukaan Leningrad Cowboys Go America on Aki Kaurismäelle tyypillinen road movie -elokuva, jossa autolla ja sillä matkustamisella on keskeinen osa.[4]
Aki Kaurismäen tuotannossa Leningrad Cowboys Go America aloitti "Leningrad Cowboys -trilogian", joka jatkui Leningrad Cowboys -yhtyeen Helsingin Senaatintorilla syksyllä 1993 järjestämän suurkonsertin taltioinnilla (Total Balalaika Show) ja vuonna 1994 Leningrad Cowboys Meet Moses -elokuvalla.[3]
Arvioita
muokkaaElokuvakriitikko Helena Ylänen kirjoitti Helsingin Sanomissa, että Leningrad Cowboys Go America oli "Aki Kaurismäen hyvin omalaatuinen elokuva ja kaikista hänen filmeistään puhtaimmin vain sitä miltä näyttää, eikä mitään muuta". Yläsen mielestä elokuva oli kunnianosoitus Kaurismäen ja hänen luottokuvaajansa Timo Salmisen yhteistyölle. Kalevan Sauli Pesonen piti Kaurismäen uutuutta täysin sisäpiirin elokuvana: "Pieneen Suomenmaahamme mahtuu monia ihmeellisyyksiä, elokuvamaailmaankin. Yksi niistä on Kaurismäen veljesten nauttima suunnaton arvostus: tekevät veljekset miten huonoja elokuvia hyvänsä, aina niille löytyy ymmärtäjänsä. Kaurismäkien ymmärtämisestä ja ihailemisesta on tullut muoti-ilmiö."[3]
Aki Kaurismäki sai Leningrad Cowboys Go America- ja Tulitikkutehtaan tyttö -elokuvista yhteisesti 400 000 markan arvoisen elokuvatuotannon laatutukipalkinnon.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Leningrad Cowboys Go America Elonet.
- ↑ Leningrad Cowboys Go America Aki Kaurismäki Orimattilan Kirjaston Esittelyssä -sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d Suomen Kansallisfilmografia, osa 10 (vuosien 1986–1990 elokuvat), s. 419–426. Helsinki: Edita Prima Oy, 2002.
- ↑ Kimmo Levä (toim.): Peltitähdet – auto elokuvissa: Mobilia-vuosikirja 2010, s. 76. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2010.