Sanoitus

musiikkikappaleen lyriikka
(Ohjattu sivulta Laululyriikka)

Sanoituksella tarkoitetaan musiikkikappaleessa olevaa lyriikkaa, jota laulaja puolestaan tulkitsee. Tästä syystä sanoituksesta käytetään myös nimitystä laululyriikka. Oopperakappaleiden tekstistä puhuttaessa taas käytetään tyypillisesti nimitystä libretto.

Sanoitus voidaan kirjoittaa ennen kappaleen säveltämistä tai suoraan melodiaan, joko laulun säveltämisen aikana tai sen jälkeen. Sanoituksen tekijää kutsutaan sanoittajaksi. Joissakin musiikkikappaleessa laululyriikkana on hyödynnetty myös runoja, joita ei välttämättä alkuaan ole tarkoitettu lauluteksteiksi ja etenkin Eino Leinon ja Arto Mellerin lukuisia runoteoksia on sävelletty.

Tätä on käytetty erityisesti taidemusiikissa, mutta myös iskelmissä ja laulaja-lauluntekijä-tyyppisessä musiikissa. Laajemmassa asiayhteydessä kevyen musiikin sanoitukset ovat eräs erikoistapaus laululyriikasta, joka kattaa myös muut musiikin tyylilajit.

Sanoitus on lyriikkaa, joka on tarkoitettu pääsääntöisesti kuultavaksi ja solistin laulettavaksi. Heikki Salon kirjoittaman laululyriikan käsikirjan Kahlekuningaslaji mukaan laululyriikka on oma kirjoittamisen lajinsa. Edu Kettunen on sanonut, ettei laulun sanoituksen tarvitse toimia pelkkänä tekstinä, vaan ainoastaan laulettuna[1] ja Samuli Koivulahden mukaan jokaisessa laululyriikan genressä ja alalajissa on oma estetiikkansa[2][3] ja eroaa pohjimmiltaan muusta mitallisesta runoudesta lähinnä fonetiikan ja melodiasidonnaisuutensa osalta.[4]

Yleisimmät rakenteet

muokkaa

Heikki Salon Kahlekuningaslajin ja Koivulahden kirjoittamien artikkelien mukaan laulun sanoituksen yleisimmät perusrakenteet ovat:

  • aaa = ensimmäinen säkeistö, toinen säkeistö ja kolmas säkeistö.
  • aaba = ensimmäinen säkeistö, toinen säkeistö, erilainen säkeistö ja kolmas säkeistö
  • acacac = ensimmäinen säkeistö, kertosäkeistö, toinen säkeistö, kertosäkeistö, kolmas säkeistö ja kertosäkeistö.
  • acacbc = (kahden ylemmän sekoitus) ensimmäinen säkeistö, kertosäkeistö, toinen säkeistö, kertosäkeistö, erilainen säkeistö ja lopuksi kertosäkeistö.

Näiden lisäksi on olemassa lukemattomia erilaisia muunnelmia ja kokeiluja toisenlaisista rakenteellisista ratkaisuista ja esimerkiksi progressiivinen rock suosii normaaleista populaarimusiikin rakenteista poikkeamista.

Yllä mainittujen lähteiden mukaan laulun sanoituksissa samaan ryhmään kuuluvilla säkeistöillä (esimerkiksi A1 ja A2) on yleensä samankaltaiseen metriikkaan perustuva muoto, jossa tavujen painot ja kestot ovat toistensa kanssa idiomaattiset, joskin pari ylimääräistä tavua voidaan yleensä asettaa kohotahdille.

Laululyriikan estetiikasta

muokkaa

Etenkin iskelmämusiikin parissa ollaan erityisen tarkkoja klassisen runouden erityispiirteiden, kuten Helismaankin suosiman muoto-opin ja vokaalisoinnun, säilymisestä[2]. Rinnalle on kuitenkin noussut myös musiikkityylejä, joissa laulutekstin sisältö on noussut tärkeämmäksi kuin riimittely ja idiomaattisuus. Näin on esimerkiksi kantaaottavuuteen pyrkivien punk-sanoitusten kohdalla. Vastaavasti esimerkiksi rap-lyriikassa on perinteisesti paljon riimejä, mutta riimien 'puhtaudessa' ja säkeistöjen tavurakenteissa ja painotuksissa otetaan usein hyvinkin paljon vapauksia. R&B-musiikissa taas melodiat saattavat vaihdella joskus runsaastikin toisiaan vastaavien säkeistöjen välillä, jolloin idiomaattisuus ei sanoituksenkaan osalta toteudu - ainakaan samalla tavalla kuin mitä esimerkiksi edellä mainitussa iskelmälyriikassa. R&B-musiikissa käytetään usein melismaattista laulutyyliä, joka näkyy myös sanoituksissa siten, että yksi tavu on saatettu jakaa useammalle tavulle. Vastaavasti iskelmälyriikassa, joka on luonteeltaan syllabinen (jokainen tavu vastaa yhtä tahtia) tätä pidetään usein virheenä[5]. Iskelmälyriikassa on perinteisesti pitäydytty ilmaisussa, joka ei ärsytä tai särähdä korvaan, kun taas punk- ja rap-lyriikoissa usein halutaankin shokeerata ja tietoisesti herätellä kuulijaa.

Suomalaisen laululyriikan historiaa

muokkaa

Yleisen luulon vastaisesti suomalainen laululyriikka ei alkuaan tuntenut riimejä, vaan niiden käyttö yleistyi lauluissamme vasta 1600-luvulla uskonpuhdistuksen ja Ruotsin nousukauden myötä. Tuolloin kalevalamittaista laulutapaa ja joikua alettiin pitää pakanallisina. Tilalle tulivat virret, ja niissä yleisesti käytetty loppusoinnullinen muotokieli vakiintui myös maallisiin lauluihin.[6][7][8]

Lähteet

muokkaa
  • Salo, Heikki: (Kahle)kuningaslaji : laululyriikan käsikirja. Useita painoksia 2006 alkaen. ISBN 978-952-01-1051-2.

Viitteet

muokkaa
  1. Oikea työote rentouttaa SELVIS. 3/2006. Viitattu 2.2.2010.[vanhentunut linkki]
  2. a b Jokaisessa laululyriikan alalajissa on täysin oma estetiikkansa samulikoivulahti.net. Viitattu 2.5.2009.
  3. Jokaisessa laululyriikan alalajissa on täysin oma estetiikkansa www.koivulahdenblogi.com. Arkistoitu 28.8.2017. Viitattu 27.8.2017.
  4. Riipinen, Tomi: Hittejä tiimityöllä : Musiikintekijöiden huipputiimin elementit 2013. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Viitattu 1.9.2016.
  5. Löysiä lurituksia lemmestä Turun Sanomat. Viitattu 9.9.2009.[vanhentunut linkki]
  6. Suomalaisen laululyriikan kehityksestä Oulun Lyseon lukio. Viitattu 1.5.2009.
  7. Lyriikan ominaispiirteitä Parkkinen. Viitattu 1.5.2009.
  8. Samuli Koivulahti: Biisit rahaksi - Lauluntekijän lyhyt oppimäärä 2016. 2016. Theseus. Viitattu 27.9.2017.

Kirjallisuutta

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa