Laukon Kurki-suku

Kurki-suku (myös Kurck, Korke, Kurk) on useita historian merkkihenkilöitä tuottanut suomalainen aatelissuku, joka tunnetaan 1300-luvun lopulta alkaen. Keskiaikainen Kurki-suku sammui miespuolella 1522, ja Elin Kurjesta jatkunut haara 1937.

Vapaaherrallisen Kurck-suvun vaakuna

Gabriel Kurck

Kurki-suku (1570-luvulta lähtien nimeltään Kurck) omisti Laukon kartanoa ainakin 1400-luvulta vuoteen 1817.

Suvun erään jäsenen sinettikuviossa jo 1400-luvun alkuvaiheilta on kurjen kuva.

Vaakunassa kuitenkin on miekka kolmen tähden välissä. Vaakuna muodostui vapaaherrojen vaakunaksi paroni Jönsin myötä, joka 1652 rekisteröitiin vapaaherran arvoon Ruotsin ritarihuoneeseen. Vuonna 1797 Arvid Fredrik Kurck (1735–1810) korotettiin kreiviksi, mutta hänen sukuhaaransa sammui.

Laukon alkuperäissuku / Niemenpään suku

Kansantarinoiden mukaan vanhimman Kurki-suvun kantaisiin kuului 1200-luvun pirkkalaispäällikkö Matti Kurki, joka olisi saanut Laukon haltuunsa urotöistään. Tarinoiden paikannus sinänsä täsmää, sillä Laukon kartanon maat kuuluivat muinaiseen Pirkkalaan, joka on myös Matti Kurki -tarinoiden vahvinta esiintymisaluetta. Yhteyttä on kuitenkin pidettävä kyseenalaisena, koska Matti Kurjen ja ensimmäisen asiakirjoihin merkityn Kurjen (Jaakko, Jaakob, tai Jeppe Kurki, 1300-luvun loppu), Kanta-Hämeessa sijainneen Niemenpään kartanon omistajan ja Suomen alilaamannin, välissä on kokonainen vuosisata, paikkakunta ja maakunta ovat erilliset, eikä Kurki-nimi liene ollut harvinainen. Lisäksi Matti Kurki saattaa olla täysin kuvitteellinen hahmo.

Keskiajalla, ennen 1500-luvun kirkkoreduktiota, kuninkaat harvoin antoivat maata perinnöllisinä lahjoituksina muuten kuin kirkolle. Lahjoitukset eli donaatiot yleistyivät vasta 1500-luvulla. Kansantarun tämä yksityiskohta lienee siis myöhäinen, tai sitten se viittaa Laukolle myönnettyyn rälssiin.

Laukko ei liene ollut mikään suurkartano, ennen kuin nk. keskimmäinen Kurki-suku (tässä luettelossa ”keskiaikainen suku”) siitä vähitellen sellaisen kokosi.

Keskiaikainen Kurki-suku

Niemenpään Kurkien perijätär joskus 1300-luvun loppupuolella meni naimisiin ruotsalais- tai saksalaisperäisen Svärd-lisänimeä käyttäneen Hermannin kanssa, jonka vaakunakuvio oli miekka. Heidän pojistaan ainakin Nils käytti Kurki-nimeä, joskin ilmeisesti miekka-aiheista vaakunaa, mutta yksi pojista, Peder, lienee käyttänyt Svärd-nimeä (”..wanha herra Peder Swärd..”). Pederistä polveutuu Harvialan kartanonherrain dynastia. Nils Kurjen sukulaispojasta (Useat genealogiat laittavat hänen vanhemmikseen juuri edellämainitun Nilsin sekä Cecilia Filipsdotterin, Filip Karlssonin tyttären, toiset tutkijat taas arvioineet veljen- tai sisarenpojaksi) Jepestä (Jaakob, Jesper), jonka vaimo oli Karin Klasdotter, Klaus Lydekenpoika Djäknin rikas perijätär, polveutuu lisää Kurki-sukunimeä käyttäneitä keskiajan rälssisäätyisiä, eli niin sanottu keskimmäinen Kurki-suku. Heistä viimeinen miespuolinen oli piispa Arvid Kurki (1463–1522), Turun viimeinen katolinen piispa.

Tähän aikakauteen liittyy Elinan surma -runosta kuuluisaksi tullut Klaus Kurki (1400-luvulla). Ylä-Satakunnan kihlakunnantuomari Klaus Kurki mainitaan useissa asiakirjoissa vuosina 1456–1477. Kansanrunossa Klaus on rälssimies, joka polttaa petolliseksi luulemansa Elina-vaimonsa. Runo lienee ainakin osaksi kuvitteellinen, tai sitten henkilö on sekoitettu.

Piispa Arvid Kurjella oli sisar (tai sisarpuoli) rouva Elin, joka oli naimisissa laamanni Knut Erikssonin kanssa. Kumpikaan sisaruksista ei käyttänyt patronymiä. Piispa Arvid Kurjen perillinen, sekä Kurkien nimen ja miekkavaakunan seuraava kantaja oli Elinin poika Jöns Knutsson (1503 – n. 1577), laamanni ja valtaneuvos.

Knut Erikssonin ja Elin Kurjen tyttärestä Birgitta Knutintytär Kurckista (1500–1577) tuli Naantalin luostarin viimeinen abbedissa.

Aatelinen, sittemmin vapaaherrallinen ja kreivillinen Kurck-suku

Piispa Arvid Kurjen sisaresta Elinista, eli keskiaikaisten Kurkien perijättärestä, polveutuu seuraava mieslinjainen suku, joka ei kuitenkaan enää käyttänyt nimeä Kurki. Elin Kurjen aviomies Knut Eriksson kohosi koko valtakunnassa hyvin merkittävään asemaan. Mitään Kurki- tai Kurck-nimien muunnosta hän ei käyttänyt nimensä yhteydessä. Lisänimeä ei käyttänyt myöskään hänen poikansa Jöns Knutsson. Myöhemmin tunnetuksi tulleen Kurck-nimen otti käyttöön vasta Knut Erikssonin pojan poika Axel 1570–80-luvuilla. Silloin nimi oli vielä muodoissa Kurcki, Kurkij ja Kurk. Vaikka lukuisissa sukututkimuksissa toistetaan Knut Erikssonin polveutuvan ruotsalaisesta Erik Axelsson (Kurck) till Näsin suvusta, käsitykselle ei ole mm. Hans Gillingstamin mukaan perusteita. Kurck-nimi ei edes esiinny asiakirjoissa ennen 1500-luvun loppupuolta.

Rouva Elinin, jonka vanhemmat olivat olleet Klas Jeppesson Kurki ja vanhempaa Stenbock-sukua ollut Elin Jönsdotter, poika oli valtaneuvos Jöns Knutsson (1503 – n. 1577). Jöns Knutssonin isä Knut Eriksson (kuoli 1539), joka siis tuli ”kotivävyksi” Laukon kartanoon, oli valtaneuvos ja vuodesta 1511 Pohjois-Suomen laamanni, ja lienee ainakin isänsä puolelta ollut ruotsalaista aatelia. Jöns Knutssonista tuli isänsä jälkeen laamanni. Suku jatkuu hänen Ingeborg Tottin kanssa solmimansa toisen avioliiton pojasta:

• Knut Jönsson (kuoli 1598) oli suomen aatelislippueessa ratsumestarina. Hänen vaimonsa oli Birgitta Pedersdotter Gylta, joka peri Södermanlannin Näshultasta Hedensön kartanon, josta tuli Kurck-suvun tukikohta Tukholman lähistöllä.
• Eversti Axel Kurck 1555–1630 oli sotilas, josta nuijamiehet halusivat tuloksetta tehdä päällikkönsä. Myöhemmin Suomen ylipäällikkö.
• Valtaneuvos Jöns Kurck (1590–1652) korotettiin vapaaherraksi ja hänestä alkoi vapaaherran arvoon oikeutettu Kurck-suku, joka piti Laukkoa hallussaan vielä runsaat sata vuotta, mutta asettui vähitellen Ruotsin puolelle, jossa he olivat ylhäisaatelia ja usein valtakunnan tärkeiden virkamiesten joukossa.
• Knut Kurck (1622–1690) toimi Ruotsin valtaneuvoksena ja Svean hovioikeuden presidenttinä.
• Jöns Kurckin poika, Gabriel Kurck (1630–1712), asutti Laukon kartanoa vuodesta 1683 kuolemaansa asti. Gabriel palveli myös kruunun palveluksessa upseerina ja soti muun muassa Espanjassa ja Puolassa. Gabriel oli myös valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan siskonpoika.
• Arvid Fredrik Kurck (1735–1810) sai 1797 kreivin arvon, mutta ei introdusoinut sitä ritarihuoneessa.
• Knut Kurck (vanhempi) (1761–1831) oli valtiomies, hovimarsalkka ja everstikamarijunkkari.

Koko suku sammui mieslinjalta vuonna 1937 ja kokonaan 1946. Suvun viimeinen miespuolinen jäsen oli Lundissa Ruotsissa 21. heinäkuuta 1937 87-vuotiaana kuollut vapaaherra ja filosofian kunniatohtori Clas Carl Kurck (s. 26. elokuuta 1849). Hänen isoisänsä Clas Arvid Kurck sai vuonna 1817 luvan myydä omistamansa Laukon kartanon, koska hän ei halunnut muuttaa Ruotsista Suomeen. Clas Carl Kurckilla oli kaksi sisarta, Sigrid Augusta (s. 1857) ja Elsa Margareta (s. 1865).

Lähteet

• Äldre svenska frälsesläkter, Wernstedt, Folke, 1965 (käsittelee Arvi Kurjen sukua ja Svärd-sukua).
• Svenska adelns ättartavlor, Elgenstierna, Gustaf, 1925 (1998 painos) – käsittelee vapaaherrallista Kurck-sukua.
• Laukon omistajia ja vaiheita, Raevuori, Yrjö, 1963. Käsittelee sekä Kurki- että Kurck-sukuja.
• Den friherrliga ätten Kurcks ursprung, Gillingstam, Hans, Genos 2, 1964.
• Bidrag till Finlands Historia III–V, Hausen, Reinh (toim.), Helsinki 1904, 1912, 1917.
• A Noble Life. The Cultural Biography of Gabriel Kurck (1630–1712), Lagerstam, Liisa, 2007.

Aiheesta muualla

• Vesilahti, Laukko (ks. myös sivulla olevat jatkolinkit)
• Rossi – webtrees