Lapis niger
Lapis niger (latinaa, ”musta kivi”) on musta marmorikiveys Forum Romanumilla Roomassa Curia Julian edustalla. Kiveyksen alta on löytynyt monumentti, johon kuului alttari, jalusta ja kivipaasi, jossa on piirtokirjoitus.[1]
Lapis niger mainitaan useissa Forum Romanumin kuvauksissa Rooman tasavallan ja varhaisen keisarikauden ajoilta. Pyhäkkö on Forumin ja Comitiumin välissä. Lapis niger jäi maan alle osittain keisariaikaisen rakennustoiminnan takia, osittain Rooman valtakunnan sortumisen aiheuttaman kaaoksen seurauksena, ja sen löysi uudelleen 1900-luvulla italialainen arkeologi Giacomo Boni. Pyhäkön steelassa oleva piirtokirjoitus kuuluu vanhimpiin tunnettuihin latinankielisiin teksteihin.
Pyhäkkö on peräisin joko Rooman kuningasajalta, sillä piirtokirjoituksessa mainitaan kuningas (rex), tai sitten varhaisen tasavallan ajoilta, sillä rex saattaa tarkoittaa myös rex sacrorumia, korkeaa uskonnollista virkamiestä. Jossain vaiheessa roomalaiset unohtivat pyhäkön alkuperäisen tarkoituksen, mistä johtuvat useat ristiriitaiset tarinat pyhäköstä. Roomalaiset uskoivat, että Lapis niger oli Rooman ensimmäisen kuninkaan, Romuluksen hautamonumentti; tai Romuluksen sotapäällikön Hostus Hostiliuksen, kuningas Tullus Hostiliuksen isän hauta; tai paikka, jossa Faustulus, Romuluksen kasvatti-isä kaatui taistelussa.
Pyhäkön kuvaus
muokkaaLapis niger rakennettiin kaksi kertaa. Ensimmäinen pyhäkkö oli perinteisen tyylinen, ja se purettiin ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Paikka päällystettiin mustalla marmorilla ja päälle rakennettiin toinen pyhäkkö.
Alkuperäinen versio pyhäköstä koostui ensinnäkin mustasta marmorista tehdystä steelasta, johon oli kirjoitettu vanhoja latinalaisia kirjoituksia, joilla pyhäkkö omistettiin rexille, kuninkaalle, ja langetettiin kirouksia niille, jotka uskaltaisivat häiritä pyhäkköä. Toiseksi pyhäkköön kuului alttari, jonka edessä oli kaksi jalustaa, joilla oli leijona-patsaat.
Steelassa olevassa piirtokirjoituksessa on useita mielenkiintoisia piirteitä. Aakkoset ovat vielä suhteellisen lähellä kreikkalaista kirjaimistoa, sillä teksti on ajallisesti lähellä sitä hetkeä, jolloin roomalaiset alun perin omaksuivat aakkoset kreikkalaisista siirtokunnista. Lisäksi piirtokirjoitus on kirjoitettu bustrofedon-tyylillä, eli vuorotellen oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle. Monet vanhimmista latinalaisista kirjoituksista on kirjoitettu tällä tyylillä.
Arkeologiset kaivaukset osoittavat, että ensimmäiseen pyhäkköön oli sijoitettu lukuisia votiiviesineitä vaaseista patsaisiin. Kaikki esineet ovat erittäin varhaisen Rooman ajoilta, 600–400-luvuilta eaa.
Toinen pyhäkkö, joka rakennettiin puretun pyhäkön päälle ensimmäisellä vuosisadalla eaa., on paljon yksinkertaisempi. Alkuperäinen pyhäkkö peitettiin marmorilla ja ympärille rakennettiin matala valkoinen muuri. Pyhäkkö ei voinut viedä paljoa tilaa, sillä Forum Romanum oli kasvanut merkittävästi.
Lähteet
muokkaa- Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
Viitteet
muokkaa- ↑ Castren & Pietilä-Castren 2000, s. 294