Laillisuusperiaate

Laillisuusperiaate vaatii, että ihmisten on voitava ennalta selvästi tietää, mitkä teot ovat kiellettyjä.

Vaaka on oikeuden symboli

Suomen perustuslaissa (11.6.1999/731) säädetään seuraavasti:

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

"Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty."

Edellä mainittu perustuslain säännös ilmaisee oikeustieteessä rikosoikeudellisen laillisuus- eli legaliteettiperiaatteen nimellä tunnetun keskeisen oikeusperiaatteen. Rikosoikeudellinen legaliteettiperiaate kuuluu niiden yleisten oikeusperiaatteiden ryhmään, joiden nojalla syntyy kansalaisten suoja viranomaisten mielivaltaa vastaan.

Rikosoikeudellinen legaliteettiperiaate

Yleistä

Legaliteettiperiaatetta on sanottu säännöksi, jonka addressaatti eli se, johon lain kielto tai käsky kohdistuu, on pikemminkin lainsäätäjä kuin kansalaiset. Se, ettei ketään saa tuomita rangaistukseen ilman lain tukea, ei yleensä aiheuta ongelmia. Ongelmallisempi on sen sijaan legaliteettiperiaatteesta johdettu taannehtivan rikoslainsäädännön kielto, mikä tarkoittaa, että lainsäätäjä ei saa säätää jälkikäteen rangaistavaksi sellaista tekoa, joka ei tekohetkellä ollut rangaistava. Samoin legaliteettiperiaatteeseen katsotaan sisältyvän myös täsmällisyysvaatimus: laissa pitää täsmällisesti osoittaa, mitkä teot säädetään rangaistavaksi, eli laki ei saa olla epämääräinen.

Vaikka laillisuusperiaatteesta puhuttaessa usein tarkoitetaan rikosoikeudellista legaliteettiperiaatetta, koskee laillisuusvaatimus yleisesti kaikkea viranomaistoimintaa. Viranomainen ei saa virassaan toimia mielivaltaisesti, vaan jokaisessa virkatoimessa on noudatettava tarkoin lakia sekä objektiivisuutta. Tämä yleinen viranomaiselle asetettu laillisuusvaatimus on ilmaistu sekä perustuslain 2 §:n 3 momentissa että hallintolain 6 §:ssä, jossa säädetään, että

"Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia."

Ei rikosta ilman lakia

Rikosoikeudellista legaliteettiperiaatetta kuvaillaan oikeustieteessä usein roomalaisesta oikeudesta peräisin olevalla klassisella lauseella "nullum crimen, nulla poena sine praevia lege poenali" eli lyhyemmin nulla poena sine lege.

Tämän periaatteen soveltaminen aiheuttaa ongelmia oikeastaan vain tilanteissa, joissa jotakin tekoa ei ole säädetty rangaistavaksi teoksi siitä huolimatta, että teko yleisesti mielletään rangaistuksen ansaitsevaksi. Tällaisen tilanteen syntyessä on useimmiten kyse yhteiskunnallisesta uudesta ilmiöstä. Esimerkiksi vuonna 1986, jolloin Suomessa ajettiin ensimmäistä kertaa syytteitä hakkeroinnista, oli hakkerointi täysin uusi ilmiö. Syytteet hakkeroinnista hylättiin, koska tekoja ei ollut tuolloin lailla säädetty rangaistavaksi. Syyttäjä tosin väitti, että teot täyttivät toisen irtaimen omaisuuden luvattoman haltuunoton tunnusmerkistön. Eräässä toisessa tapauksessa, jossa syytetty oli kiusantekomielessä kantanut isohkoja kiviä naapurinsa omakotitalon oven edustalle ja jossa syytteet hylättiin, ei toisaalta ollut kyseessä suinkaan uusi ilmiö.

Kielto säätää taannehtivasti vaikuttava rikoslaki

Kielto, jonka mukaan taannehtivan vaikutuksen omaavaa rikoslakia ei saa säätää, kohdistuu lainsäätäjään. Tosin perustuslain sanamuoto ("ketään ei saa .. tuomita ..") näyttäsi viittaavaan siihen, että kielto kohdistuu niihin, jotka tuomitsevat (eli tuomioistuimiin), mutta tämä lienee vain seurausta perustuslain julistuksellisesta luonteesta. Varsinainen legaliteettiperiaatteen addressaatti on lainsäätäjä. Niinpä Suomessa varmaankin merkittävin legaliteettiperiaatteesta juurensa saava kritiikki kohdistuu eduskunnan säätämään sotasyyllisyyslakiin, jossa eduskunta vastoin legaliteettiperiaatetta sääti taannehtivin vaikutuksin, että

"Joka ratkaisevalla tavalla on vaikuttanut Suomen joutumiseen sotaan vuonna 1941 – – tai estänyt sodan aikana rauhan aikaansaamista, tuomittakoon virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi vankeuteen enintään kahdeksaksi vuodeksi taikka, jos asianhaarat ovat raskauttavat, kuritushuoneeseen määräajaksi tai elinkaudeksi."

Laki säädettiin perustuslakimenettelyssä, poikkeuksena perustuslaista, silloin voimassa olleen valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisessa järjestyksessä. Sen vuoksi se on muodollisesti virheetön laki eikä sitä vastaan voi esittää perustuslaista johtuvia eikä muitakaan muodollisia huomautuksia. Sen sijaan laki on päivänselvästi legaliteettiperiaatteen vastainen.

Kielto säätää taannehtivasti vaikuttava laki koskee myös siviilioikeutta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on usein ottanut kantaa siihen, pitääkö – muussakin kuin rikosasiassa – taannehtivasti vaikuttava laki säätää perustuslainsäätämisjärjestyksessä taannehtivuuden johdosta. Tämän on usein katsottu olevan välttämätöntä tapauksissa, joissa taannehtiva lainsäädäntö on vaikuttanut kansalaisten perustuslaissa turvattuun omaisuudensuojaan. Tällöin kielto taannehtivasti vaikuttavaa lainsäädäntöä vastaan on voitu johtaa paitsi laillisuusvaatimuksesta myös omaisuudensuojaa koskevista periaatteista.

Kun Suomessa voidaan poikkeusmenettelyllä säätää lakeja, jotka ovat ristiriidassa perustuslain kanssa – jolloin sovelletaan vaikeutettua lainsäätämismenettelyä – ei uuden perustuslain 8 §:ään sisältyvä säännös laillisuusperiaatteesta nykyäänkään estäisi sotasyyllisyyslain kaltaisen lain säätämistä. Muissa maissa ei ole vastaavaa poikkeusmenettelyä eikä muualla katsota olevan milloinkaan mahdollista poiketa perustuslaista sitä muuttamatta. Suomen omalaatuisesta järjestelmästä, joka hyväksyy poikkeamisen perustuslaista, on keskusteltu vilkkaasti ja siinä on nähty – yli puoluerajojen – sekä hyvää että pahaa.

Täsmällisyysvaatimus

Oikeustieteessä on johdettu legaliteettiperiaatteesta myös niin sanottu täsmällisyysvaatimus eli epämääräisyyskielto. Säädettäessä teko rangaistavaksi on laista täsmällisesti ja yksiselitteisesti ilmettävä, mikä se teko on, joka säädetään rangaistavaksi. Klassinen, saksalaisessa tieteisopissa syntynyt ja sieltä Suomeen lainattu esimerkki täsmällisyysvaatimuksesta on kielto säätää sellainen laki, jonka sanamuoto olisi:

"Jeder Schurke wirdt bestraft", suomeksi "Jokaista konnaa pitää rangaista."

Laista on tietenkin ilmettävä, kuka on konna, eikä vain säätää, että kaikkia konnia pitää rangaista. Lisäksi laista on ilmettävä, millä tavoin konnia pitää rangaista.

Katso myös

• Oikeusvaltio
• Kansalaisoikeudet
• Oikeusvoima
• ne bis in idem
• Oikeudenmukainen oikeudenkäynti
• Taannehtiva laki

Lähteet

• Frände, Dan: Den straffrättsliga legalitetsprincipern. Akademisk avhandling, Helsingfors 1989 (laillisuusperiaatetta koskevan suomalaisen tutkimuksen pääteos)
• Mäenpää, Olli: Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet, Helsinki 2003
• Kulla, Heikki: Hallintomenettelyn perusteet, Talentum: Helsinki 2003.
• Hidén, Mikael: Perusoikeudet hallitusmuodon II luvussa. Oikeustiede–Jurisprudentia I:1971 s. 3–117.